Laitoksellamme on oma puutarha ja kaksi puutarhuria. Muualta virat lopetettiin jo ajat sitten, mutta ei meiltä. Onneksi, sillä puutarhamme tuo ihmeellistä kodikkuutta ja kauneutta kampuksellemme. Otin eilen monta digikuvaa ikivanhoista omenapuista ja lehtikuusista. Koivut ja lehtikuuset istutettiin oppilastyönä vuonna 1898. Maatalous ja puutarhanhoito kuuluivat kansakoulunopettajaopintoihin; niillä ajateltiin olevan sivistävää vaikutusta. Maalaiskylien asukkaat voisivat ottaa mallia kansakoulunopettajien mallikelpoisista puutarhoista ja ryytimaista. Niin varmaan monesti kävikin. Sana "mallikelpoisuus" saattaa herättää huvittuneisuutta kahdessa lukijassani. Se oli määre, joka tarkastettiin käytännössä. Opiskelijoiden palstat tarkistettiin ja arvioitiin kaksi kertaa vuodessa. No mitä nyky-yliopisto tekee vanhalla puutarhalla? Eivätkö tulevat opettajat voisi oppia kasvien tunnistamista kuvia katselemalla, ja onko kasvien tunteminen ylipäätään enää tarkoituksenmukainen taito? Uskon Deweyn, Freinetin ja lukuisten muiden kasvatusajattelijoiden tavoin, että tällaisia asioita oppii parhaiten tekemällä. On eri asia puhua keräkaalista kuin kasvattaa sellainen.
2 kommenttia:
Onnea ja pitkää ikää blogillesi! Mitäköhän nyky-OKL:n oppilaat sanoisivat jos heidät laitettaisiin istutustöihin?
Kyllä ne taitaa joutua vieläkin tekemään vähän puutarhatöitä. Omia palstoja ja perunamaata ei enää ole.
Lähetä kommentti