sunnuntaina, syyskuuta 23, 2007

Vakava yllätti


Kuten tätä blogia pidempään seuranneet lukijat tietävät, kuulun VAKAVA -kriitikoihin. VAKAVA on opetusministeriön VAltakunnallinen KAsvatusalan VAlintakoeyhteistyöprojekti. Projektin tarkoituksena on "keventää" ja yhdenmukaistaa alamme opiskelijavalintakokeita. Yksi projektin käynnistämiseen johtaneista tavoitteista oli lisätä uusien ylioppilaiden määrää opettajankoulutuksessa. Toisena tavoitteena oli vähentää koulumenestyksen merkitystä opettajankoulutuksen valintakokeissa (toisin sanoen antaa ylioppilaskokeissa huonosti menestyneille paremmat mahdollisuudet hakeutua (luokan)opettajan uralle). Tuoreiden ylioppilaiden määrän lisääminen mahdollistettiin poistamalla esivalinnasta kokemuspisteet. Esivalinnasta poistettiin myös YO-arvosanat. Niinpä viime keväänä kaikki luokanopettajanammatista haaveilevat ylioppilaat hyväksyttiin esivalintana toimineeseen kirjakuulusteluun. Tuo kirjakuulustelu toteutettiin "älykkäänä" monivalintakokeena. Älkää kysykö mitä se tarkoittaa. Ehkä "älykkyydellä" viitattiin tässä yhteydessä kokeen kysymyksiin ja siinä noudatettuun virheenkorjaukseen (jokaisesta väärästä vastauksesta sai miinuspisteen).

Mielestäni ylioppilastutkinnon suoritusajankohdalla ei saisi olla suurta merkitystä. Jättäessämme yo-todistuksen tason huomiotta tulemme antaneeksi epäluottamuslauseen koulujärjestelmällemme. Eräs tutkija vastasi tähän sanomalla, että tunnemme koulujärjestelmän liian hyvin luottaaksemme siihen. Niinkö? Mielestäni tuon ajatuksen taustalla on väärä näkemys demokratiasta. Hakijoiden tasapuolisen kohtelun on oltava alisteista oppilaiden tasapuoliselle kohtelulle. Se, että tasapuolisuuden nimissä myös lukihäiriöisen hakijan on päästävä opettajaksi ei ole oppilaiden tasa-arvoa.

Olen nyt analysoinut hallussani olevaa esivalinta-aineistoa, mikä kattaa noin 1/6 koko maan tuloksista. Otos lienee silti edustava ja tulokset jossain määrin yleistettävissä. Mitä löysin? VAKAVA -kokeen tulokset korreloivat aika nätisti ylioppilastutkinnon kanssa. Erityisesti reaalikokeessa suoritettu psykologian koe tuntuu olevan yhteydessä monivalintatestissä pärjäämiseen. Tänä kesänä koulutukseen hyväksyttyjen ylioppilastutkinnon taso ei poikkea kovinkaan paljoa edellisten vuosikurssien opiskelijoiden koulumenestyksestä. Pitää silti muistaa, että laitokseemme on jo pitkään päässyt C:n papereilla (ja huonompiakin löytyy). Jyväskylän, Hämeenlinnan ja Helsingin opettajankoulutuslaitoksiin pääsi tänä vuonna heikommilla papereilla kuin luultavasti koskaan aiemmin. Tilanne ei silti ole huolestuttava; opiskelemaan päässeiden yo-todistuksen keskiarvo on M:n tienoilla. Ja en näe mitään syytä siihen, miksi C:n ylioppilaasta tulisi huonompi opettaja kuin E:n ylioppilaasta. Kaikkein heikoimpien ylioppilaiden opinnoista voi muodostua silti aika raskaita, sillä koulutuksemme ei sisällä enää lukiokurssien kertausta läheskään yhtä paljon kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Vaikka VAKAVA näyttää onnistuneen yli odotusten, pitäisi meidän seurata heikoimpien ylioppilaiden menestystä opinnoissaan. Aiemmin kerättyjen tilastotietojen perusteella varsinkin äidinkielen arvosana on yhteydessä myöhempään opintomenestykseen yliopistossa. Mutta kaikkein tärkeintä lopulta on, että valmistuneiden opettajien - on heidän opintomenestyksensä ollut millainen hyvänsä - oppilaat ovat jotakuinkin tyytyväisiä opettajaansa.

Tiedän toki, että opettajan ammatissa pärjääminen ei riipu yksinomaan tiedoista ja aineenhallinnasta - vaikka opettajankoulutus 2020 raportissa tunnutaan niin ajattelevankin. Hannele Niemi - yksi raportin kirjoittajista - totesi eräässä tuoreessa haastattelussa, että filiaalien ongelma on vähäinen sivuainetarjonta (ja siksi ne ovat tarpeettomia). Se ei pidä paikkaansa - ja vaikka pitäisikin, kuvastaa lausuma virheellistä käsitystä opettajankoulutuksen ydinsisällöistä. Kun kysymme valmistuneilta opettajilta, mitä puutteita koulutuksessamme on, eivät he puhu syntaksin jatkokurssista tai todennäköisyyslaskennasta. He
puhuvat oppilaiden ja vanhempien kohtaamisesta, ongelmatilanteista selviämisestä ja omasta kasvustaan opettajuuteen.

Korostan nyt taas kerran. PISA-tulokset eivät ole nykyisen opettajankoulutuksen ansiota. Niillä on turha ratsastaa. Jatkuvat leikkaukset ovat rampauttaneet jo pian kymmenen vuotta laitosten toimintaa. Odotan mielenkiinnolla 2010-luvulla tehtäviä suoritustasomittauksia.

keskiviikkona, syyskuuta 19, 2007

Matkalla hirttolavalle


Älkää huolestuko. Minulla ei ole aikomusta ryhtyä päivittämään blogiani päivittäin tai edes viikoittain, sillä luulen pystyväni pitämään kirjoitusvimmani aisoissa. Tänään on kuitenkin pakko kirjoittaa.

Opetusministeriö julkaisi aamulla opettajankoulutuksen tulevaisuutta käsittelevän raportin (Opettajankoulutus 2020). Uskon, että monissa muissakin opettajankoulutuslaitoksissa tuota raporttia oli odotettu epävarmoin tuntein. Ja kas! Eipä oltu pelätty turhaan. Työryhmän tekemät ehdotukset näyttävät täältä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta katsottuna epäreiluilta. Raportissa maalaillaan tulevaisuudenkuvaa, missä opettajankoulutus on keskittynyt Etelä-Suomeen ja Jyväskylään. Filiaaleilla ei nähdä olevan muuta kuin aluepoliittista merkitystä - huolimatta siitä, että niissä opiskelijoiden valmistumisprosentti on tavallisesti emoyliopistoja suurempi. Pois pienet yksiköt, pois paikallishallinto. Toki ruotsinkielinen opettajankoulutus saa edelleenkin elää omaa elämäänsä Vaasassa.

Professoreilla on raportin kirjoittajien mielestä liikaa opetusta. Normaalikouluissa puolestaan tehdään liian vähän tutkimusta. Opettajankoulutuslaitosten virkarakennetta uudistaessa pitäisi antaa pääpaino tutkimukselle (mikä tarkoittaa kai käytännössä sitä, että kontaktiopetusta vähennetään entisestään) . Tutkimukseen pohjautuva opetus on kannatettava ja oikea ajatus, mutta ainakin omalla kohdallani opetus on virittänyt tutkimusta. Kyse ei siis ole yksisuuntaisesta vaikutuksesta.

Raporttia lukiessa ei voi olla huomaamatta, että työryhmän jäsenten omia yliopistoja kohdellaan paremmin kuin muita. Tai ainakin heidän laitoksillaan tehdyt uudistukset ja ennakoinnit kerrotaan raportissa merkille pantavalla tarkkuudella. Omasta kuulemistilaisuudestamme ei jäänyt raporttiin montaakaan riviä. Tämä on tietenkin vain oma tulkintani.

Mitä opetuksen keskittäminen Helsinkiin, Jyväskylään, Tampereelle ja Turkuun käytännössä merkitsisi? Oletetaan ensiksi, että heillä olisi siihen resursseja filiaalien lopettamisesta "säästyvillä" varoilla (vaikka tällaiset säästöt kuivuvat usein kokoon muutamassa vuodessa, kuten on nähty monien kyläkoulujen lopettamisien yhteydessä). Pystyykö Helsinki tarjoamaan kohtuuhintaista asumista kaikille uusille opiskelijoilleen? Miten Jyväskylässä opintonsa suorittanut opiskelija saadaan lähtemään Lappiin töihin.

Nyt sitten arvaillaan mitä tapahtuu seuraavaksi. Tämä on nyt kolmas kerta 15-vuotisella OKL-urallani, jolloin laitoksemme jatkuvuus on vaakalaudalla. Joidenkin mukaan tämä on pahin uhka laitoksellemme sitten 1960-luvun) Tämän kaltaiset kriisit syövät hirveästi voimia ja aikaa. Pitää laatia strategioita, antaa lausuntoja ja muodostaa kontakteja. Osa henkilökunnasta on todennut jo ennakkoon, että he laskevat päiviä eläkkeeseensä. Heillä on paikka pelastusveneessä. Minulla on vielä 25-vuotta eläkeikään. Antakaa minun tehdä rauhassa työni täällä maalla. Please. Pliiis.

maanantaina, syyskuuta 17, 2007

kun luulin opettaneeni


Julkaisin tuossa edellä erään pitkään keskeneräisenä odottaneen kirjoitukseni A.S. Neillistä. Olin taas ottanut itselleni liian ison urakan, enkä osannut pitää kiinni päätöksestäni kirjoittaa lyhyesti.

Lukukauden alku on ollut niin kiireinen, ettei ole ollut muka aikaa päivittää blogia. Pidin ensimmäistä kertaa aineopintoihin kuuluvan "johdatus tilastomenetelmiin" -luentosarjan, mikä teetti yllättävän paljon töitä. Olin luentojen loputtua melko tyytyväinen itseeni, kunnes eräs kollegani kertoi luentoni kuunnelleen opiskelijan kysyneen häneltä, että mikä se sellainen SPSS on. Kerrottakoon, että luulin neuvoneeni luennolla, kuinka eri peruslaskutoimitukset tehdään SPSS -tilasto-ohjelmalla. Ehkä työkaverini halusi vain palauttaa minut maanpinnalle (niin, etten ryhtyisi luulemaan itsestäni liikoja)

Syyslukukauden aloitukseen on kuulunut myös Freinet-pedagogiikkaa käsittelevä artikkeli uuteen Kasvatus & Aika -verkkolehteen. Sen ensimmäinen numero ilmestyy lähiaikoina. Yritin Heikin avustuksella laatia artikkelia suomalaisesta kasvatusideologiasta erääseen kansainväliseen julkaisuun. Tuo artikkeli on nyt viimeistelyä vaille valmis. Seuraavakin artikkeli on päässä, mutta ei vielä paperilla. Olen nimittäin miettinyt, miten voisi kirjoittaa mikrohistoriallisen tutkielman "isänmaallisuudesta" opettajaseminaareissa 1920-40-luvulla. Virallisestihan seminaarien oppisisällöissä ei ollut nationalistisiksi luonnehdittavia sisältöjä. Toisaalta lähes jokainen opiskelija kuului Suojeluskuntaan ja AKS:ään (tosin 1930-luvun puolivälissä AKS kiellettiin ainakin meidän seminaarissamme). Saisiko jostakin selville paljonko lapuanliikkeessä oli opettajia? Ilmeisesti ei, koska se ei ollut jäsenistään kirjaa pitävä yhdistys. En tietenkään ole nyt vetämässä yhtäläisyysmerkkejä nationalismin ja suojeluskuntaan kuulumisen välille.