maanantaina, marraskuuta 20, 2006

luottamus


Olen eri yhteyksissä kirjoittanut ja puhunut luottamuksen merkityksestä. Se on paitsi kasvatuksen välttämätön ehto, myös luovan ilmapiirin syntymisen olennainen ominaisuus. Viime viikolla julkaistiin tutkimus, minkä mukaan luottamus on ainoa selvä kansallista kilpailukykyä selittävä indikaattori. Siellä missä on luottamusta (valtion laitoksiin, viranomaisten toimintaan ja toisaalta viranomaiset toimivat luotettavasti, lahjomattomasti) on kilpailukykyä.

Aihepiiriä on tutkittu pitkään ja monista eri näkökulmista. Luottamus kiinnostaa taloustieteilijöitä, onhan se kaiken kaupan välttämätön ehto. Monet sähköistä, internetin välityksellä käytävää vähittäiskauppaa suunnittelevat kauppiaat ja sivujen koodaajat ovat joutuneet miettimään kuinka houkutella asiakas uskomaan kauppapaikan luotettavuuteen. Luottamusta ovat pohtineet myös eläintutkijat sekä sosiologit. Viime aikoina näitä teemoja on ollut melkeimpä jo muodikasta lähestyä evoluutiososiologian näkökulmasta. Tällöin on kysytty, että mikä merkitys luottamuksella on kulttuurissamme. Mikä on luottamuksen tehtävä?

Toisten mielestä luottamus on kaiken yhteisöllisen toiminnan tärkein ehto. Kaikkein alkeellisimmillaan se tarkoittaa välitöntä vastavuoroisuutta: jos saan hyvän saaliin metsällä, jaan sen naapureideni kesken. Tällöin voi odottaa saavani heiltä jotain joskus kun minulla itselläni on huono onni metsällä. Kehittyneissä yhteisöissä vastavuoroisuus on huomattavasti monimutkaisempi prosessi.

Kasvatuksessa luottamus on hiljalleen ja jatkuvasti kehittyvä "peli", jossa onnistumiset takaavat pääsyn jatkokierrokselle. Jos luottamuksen kehä rikotaan, on toisen harkittava omaa strategiaansa. Pitäisikö luottamuksen pettäjälle antaa anteeksi vai onko hänelle syytä kostaa tekemällä itse samalla tavalla? Peliteoriaa kokeellisesti tutkittaessa on havaittu, että sekä "anna aina anteeksi" että "kostaja" -strategiat ovat pitkällä tähtäimellä yhtä huonoja. Tietokonesimulaatiossa voitokkain strategia on ollut "anna kerran anteeksi ja kosta sen jälkeen johdonmukaisesti". Olisiko tästä jotain apua todellisen maailman ongelmatilanteita ratkottaessa?

perjantaina, marraskuuta 17, 2006

laatua


Ikkunaiines kirjoitti blogissaan opettajia kiusaavista konsulteista, jotka propellihatut iloisesti pöräten kiertävät kouluissa hokemassa tyhjiä iskulauseita. Tällaisia koulutustilaisuuksiksi naamioituja herättäjäjuhlia voi olla aluksi hauska seurata, mutta hupi vaihtuu väistämättä kiukuksi kun huomaa porukan olevan tosissaan. Haluaisin joskus nähdä ideologin opettavan luokassa omien oppiensa mukaisesti. On eri asia kertoa yleisistä periaatteista kuin noudattaa niitä. Toki tätä yleistäkin tasoa tarvitaan, mutta se pitäisi pystyä purkamaan konkreettisiksi esimerkeiksi.

Kuulimme edellisessä henkilöstökokouksessa yliopiston laatuarvioinnin periaatteista. Esitelmöitsijä esitteli laatukäsikirjan runkoa, kertoi laatutyöryhmistä ja laatuyhdyshenkilöistä. Tuli outo olo. Olenko joutunut vieraalle planeetalle? Kasassa oli sketsin ainekset, mutta kukaan ei nauranut. Kukapa nyt laadukkuuteen pyrkimiselle kehtaisi nauraa?

Koko tuo "laatuasia" tuntuu minusta voimakkaalta yliopisto-opettajiin ja tutkijoihin kohdistuvalta epäluottamuslauseelta. Meihin ei luoteta. Siksi meitä pitää valvoa moninkertaisen raportointijärjestelmän avulla. Ensiksi meidät velvoitettiin raportoimaan työaikamme käytöstä. Minun täytyisi täyttää raportti mieluiten joka päivä. Siinä voi lukea:

luennon valmistelua 2t,
raportointia 15 min,
opiskelijoiden ohjausta 1t,
opiskelijan käsikirjoituksen lukemista 1t
luentoa 3t,
tutkimusaineiston keräämistä 1t

Nämä raportit menevät suoraan keskushallinnon tietokantaan. Joku sitten tarkistaa, että olenko tehnyt tarpeeksi töitä. Mitenköhän keksin salanimeksi "sohvalla kirjoittamaan keskittymisen". Pitääköhän sekin raportoida, jos saan viikonloppukävelyllä hyvän idean.

Sitten meidän on valmistettava laatukäsikirja, jossa määrittelemme laitoksemme toiminnot ja tulostavoitteet. Meidän pitää kirjoittaa toimintaohjeet itsellemme. Ja näitä toimintaohjeita ja tavoitteita arvioi sitten korkeampi taho (so. arvioi arviointeja). Seuraavassa vaiheessa meidät rankataan suhteessa toisiin yliopistoihin... ja ehkä myös toisiin laitoksiin.

Oli paljon puhetta tutkimuksesta, mutta se oli vain tyypillistä yliopistojargonia, jossa ei oikeasti sanota mitään tutkimuksista. Tällaiseen diskurssiin kuuluu, että hoetaan "yliopiston opetus perustuu tutkimukseen" -mantraa. Itse asia, siis opetuksen ja tutkimuksen yhteys, on lämpimästi kannatettava periaate. En silti ymmärrä, miten tuota yhteyttä voi arvioida tarkastelematta kurssien sisältöjä ja arvioimatta vaikkapa luentojen laatua. Nyt tilanne on se, että julkaisujen määrän kuvitellaan tuottavan parempilaatuista opetusta.

Järjestelmän suurin ongelma on mielestäni se, että epäluottamus murentaa työmoraalia. Moraalisesti kypsä työntekijä haluaa maksaa luottamuksen hyvinä tuloksina. Armeijamaisessa yhteisössä sluibataan röökille heti kun valvojan silmä välttää.

torstaina, marraskuuta 16, 2006

Ohjaaja vastaa vaikkei kukaan kysy


Pistinpä blogini ulkoasua vähän uusiksi. En tiedä oliko lopputulos hyvä, huono vai samantekevä. Pitää katsella tätä nyt pari päivää.

No tällä kertaa Telemakhos vastaa nuorten esittämiin kysymyksiin. Etsin joitakin gradua koskevia kysymyksiä suomi24.fi -palstalta. Jaa, ensimmäinen kysyjä on jo linjoilla:

KYSYMYS:
Ohjaajan vasteajat
Kirjoittanut: kysyy. 14.11.2006 klo 10.55

Minusta tuntuu, että oma ohjaajani on hieman hidasta sorttia.

Jos laitat omalle ohjaajallesi sähköpostilla suoran kysymyksen esim. viittauksen tekemisestä, niin kauanko vastaus kestää? Entä jos kysyt jotain hieman syvällisempää?

Rupeaa hieman haiskahtamaan...


VASTAUS:
Lähdeviitteiden kirjoittamista ei yleensä opeteta sähköpostitse. Sama koskee muun muassa opinto-oppaan käyttöä (montako opintopistettä saaa...?) Jos on pakko kysyä ohjaajalta tällaisia juttuja, mene käymään hänen vastaanotollaan. Tässä tapauksessa sinun kannattaa hankkia käsiisi laitoksenne lähdeviiteopas tai katsoa käytäntö jostakin
alanne lehdestä.

KYSYMYS:
Saakutin normaalijakautuneisuus: Kirjoittanut: tyttö joka ei tajua mistään... 14.11.2006 klo 22.10

Testaan muuttujien normaalisuutta Kolmogorovin-Smirnovin testillä valitakseni varianssianalyysin tai kruskall-wallisin testin. Testi näyttää sig -arvoilla alle (0.05) eli jakauma poikkeaa normaalista.

Tutkin myös histogrammia, kuvaaja näyttää normaalijakautuneelta. Olen nyt ihan sekaisin, että kumpaa uskon? :) Miten saan selville, onko muuttuja normaalisti jakautunut? Kertokaa fiksummat. :)

Kiitos vastauksista.


VASTAUS
Olet siis testaamassa aineistoasi ottaaksesi selvää, ovatko muuttujaryhmät toisistaan riippumattomia ja ennenkaikkea, noudattaako aineisto normaalijakaumaa. Tuo ehtohan pitää täyttyä pystyäksesi käyttämään Kruskall-Wallisin testiä. Kolmogorov-Smirnovin (KS) testituloksen p=0.05. Tämä tarkoittaa - jos olet tehnyt testin oikein ja oikeanlaisella aineistolla, että testaamiesi muuttujien kuvaajat poikkeavat normaalijakaumasta tilastollisesti merkitsevällä tavalla. Ilmiön näkee - jos näkee - parhaiten scatterplot -kuviosta. Mikäli olet tehnyt KS -testin oikein ja sen nonparametrisuusehdot täyttyvät, riittää p:n arvo perusteluksi. Normaalijakauman voi koettaa tuottaa aineistoon erilaisin keinoin; esimerkiksi palauttamalla tyhjät keskiarvoiksi jne.

KYSYMYS
Sisällysluettelo wordilla? Kirjoittanut: Miten tehdään? 13.11.2006 klo 08.43

Miten tehdään sisällysluettelo Wordilla?


VASTAUS
Merkitse käyttämäsi otsikot Wordin otsikkotyyleillä. Ensimmäisen tason otsikko on alt+1 toisen tason alt+2, kolmannen tason alt+3. Mikäli tarvitset lisää otsikkomuotoilutasoja, pitää ne tehdä erikseen ja määrätä samalla niille pikanäppäimet. Kaikki valmiit tyylit saa näkymään painamalla tyyliluettelon auki sift pohjassa.

No hyvä. Nyt ovat siis otsikkotyylit kohdallaan. Sitten ei muuta kuin kursori sinne, minne haluat sijoittaa sisällysluettelon. Lisää --> viite --> hakemistot ja luettelot --> sisällysluettelo. Tarkista asetuksista, että luettelointi tehdään tyylien perusteella. Sitten vain OK. Sisällysluettelon voi päivittää joko osittain (sivunumerot) tai kokonaan asettamalla hiiri sisällysluettelon numeroinnin päälle ja painamalla oikeaa hiiren nappia.

KYSYMYS
lakiin viittaaminen Kirjoittanut: graduilija 8.11.2006 klo 09.20

Hei! Osaisiko joku neuvoa, miten lakiin viittaaminen gradussa tapahtuu? Kyseessä on perusopetuslaki ja 27 pykälä.

VASTAUS

Laitoksilla voi olla toisistaan poikkeavia käytäntöjä, mutta Suomen lakiin viitataan periaatteessa samalla tavalla kuin Raamattuunkin (Matt. 28:2). Painovuotta ei tarvitse mainita tekstiviitteessä jos käyttää voimassaolevaa versiota. Jos joudut kirjoittamaan sanan peusopetuslaki moneen kertaan, kannattaa sille tehdä lyhenne esimerkiksi näin: (Pol § 27). Työssä käytetyt lyhenteet pitää selittää joko lähdeluetteloon liitetyssä "Lyhenteet" luvussa tai tutkimuksen alussa olevassa johdantoluvussa. Yleensä lyhennettä ei käytetä asiasta ensimmäistä kertaa puhuttaessa.

sunnuntaina, marraskuuta 12, 2006

isän blogi

Fennomaanijohtaja Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen keskimmäinen poika, Eino, kertoo muistelmissaan, että: "isäni kansallinen suurtyö... tulee aina olemaan elämäni suuri nöyryytys". Ilmaisu on aika hämärä. Eino tarkoittanee sitä, että hän tuntee nöyryyttä isänsä työtä ajatellessaan. Samassa yhteydessä muistelija huomauttaa, että on itsekin "sentään" maisteri ja clarissimus, opettaja. Suurmiesten poikien ongelmaksi voi muodostua, että he ovat kaikkien silmissä suurmiesten poikia. Heidän on asaittava itsearvostus ja toisten arvonanto jollakin erikoisella ja näkyvällä tavalla.

Tästä aihepiiristä blogissaan kirjoittanut Rauno Rasanen esitti hienon Andrei Rubljev -tulkinnan. Kannattaa vilkaista!

Olen laiska blogin päivittäjä, toisin kuin isäni. Isä kirjoittaa omaa blogiaan joka päivä. Onhan se näin lukijan kannalta hauskaa; kun voi lukea aamulla ensin lehden sitten isän mietteen - emme näet keskustele puhelimitse kovin säännöllisesti. Joskus mietin, että miksi hän on vanginnut itsensä vapaaehtoisesti bloginsa kahleisiin. Onko kyse hänen uskollisia lukijoitaan kohtaan tuntemasta velvollisuudentunnosta tai tarpeesta olla ihailtu? Ei.

Tästä maasta ei varmaankaan löydy yhtäkään niin kyynistä ja paatunutta kirjoittamisen ammattilaista, joita myönteinen palaute ei rohkaisisi ja kannustaisi. On kuitenkin eri asia väittää sen olevan kirjoittamisen motiivi. Ei sellaisen varassa pitkään jaksa. Sama koskee muuten pätemisentarvetta. Kiitoksen kipeälle henkilölle mikään kiitos ei ole koskaan tarpeeksi. Toki ihmisiä silti pitää osata ja haluta kiittää.

Luulen tietäväni jotakin pätemisentarpeen eri ilmenemismuodoista, olenhan palvellut paikallisia vasalleja ja pikkuruhtinaita koko akateemisen urani ajan. Kasvatustiede on täynnä kroonisesta huonosta itsetunnosta kärsiviä pikkuvirkamiehiä, joille tiede tai opettaminen eivät ole koskaan merkinneet muuta kuin uralla etenemisen keinoja. Kirjoja he ovat lukeneet vain sen verran, että voivat jallittaa tavallista perustutkinto-opiskelijaa (voivat bluffata käyttämällä ammattisanastoa tai viemällä keskustelun johonkin abstraktiin erityiskysymykseen). Tiedettä he tekevät vain sen verran, että voivat tyrkkiä itsensä parempiin asemiin. Kun jalansija on saatu, he lopettavat julkaisutoiminnan (raportteja ei lasketa) ja usein myös peruskurssien opetuksen.

Tarkkailkaapa kuinka akateemiset uratykit ja konsultit käyttäytyvät ylempiensä seurassa. He kehräävät ja heiluttavat häntäänsä. Toiset antavat tassua ja noutavat keppiä. Samat tyypit näyttävät laitosneuvostossa kynsiään ja murisevat jos vähän ärsyttää. Uskon oppineeni omalta isältäni, että hyvät tavat ja kattava yleissivistys ovat ihmisen paras käyntikortti. Ne, joilla ei ole mitään sanottavaa tai annettavaa joutuvat joko murisemaan tai makeilemaan.

Isän blogi näyttää toimivan hänelle tärkeänä kirjoitusharjoituksena. Se on keino ylläpitää ja kehittää omaa ammattitaitoa - pitää itsensä henkisesti vireessä. Isälle tällaiset rankatkin rutiinit ovat olleet aina tärkeitä, tai oikeastaan täysin välttämättömiä.

Suositun blogin lieveilmiötkin ovat kiinnostavia. Jotkut fanit ovat esimerkiksi alkaneet pitää omaa blogiaan isän blogin kommenttiosiossa. Eräs toinen taas kommentoi isän juttuja omassa blogissaan melko säännöllisesti (heh, tämäkin on nyt sellainen blogi).

Oman blogin kommenttiosioon kirjoittaminen on vaikeaa. Pitää päättää, millaisen roolin ottaa. Yksi vaihtoehto on vastata kommentoijan nokkeluuteen toisella nokkeluudella. Faktat on nykyisin helppo tarkistaa vaikka wikipediasta ja pienestä bluffista jää heti kiinni. Mutta mitä sillä on väliä. Isä on suurien linjojen hahmoittaja, minä taas, ehkäpä vastareaktiona, poraudun mielelläni neliömillimetrin kokoisiin kysymyksenasetteluihin. On oikeastaan aika huvittavaa seurata, kuinka eräät nimimerkit marisevat toisissa blogeissa siitä, että isä oli kirjoittanut blogissaan huolimattomasti ...tai aivan viimeistelemättömästi! Kuka olikaan lopulta se besserwisser?

Muistan joskus lapsena olleeni pettynyt, kun isä ei suostunut päättämään jotakin asiaa puolestani vaikka sitä kuinka pyysin. Muistan, kuinka isä ei suostunut käyttämään omaa yhteiskunnallista asemaansa hyväkseen hoitaakseen jotain minun juttuani. Minut on kasvatettu reformoidussa hengessä, kannustaen muodostamaan omia mielipiteitä ja varomaan henkilöpalvontaa. Ja tässä on tulos. Heh.

Hyvää isäinpäivää isä. Blogisi on saavuttanut ainutlaatuisen menestyksen - ottaen huomioon, että siellä ei esitetä intiimejä paljastuksia, realityä tai keskustella käsitöistä.