Kettuterrierin tunnustuksia

Ystäväni Tri. M. soitti minulle illalla. Tarkoitus oli, kuten M. sen minulle suorasukaisesti ilmaisi, tarkistaa henkisen tilani. Ja M. tietää mistä puhuu, hän on nuoruudessaan nähnyt kaikenlaista työskennellessään suljetulla osastolla. Kirjoitukseni vaikuttivat ehkä vähän pessimistiseltä. Tajusin juuri, että kyynisyyteni ei vaikuta opiskelijoihini myönteisesti. Osalle lienen liian outo esikuvaksi, toisille - niille, joille voisin kelvata - olen ehkä ainoastaan huono esimerkki. Keski-ikäinen tulevaisuuden lupaus. Tässä vaiheessa "lupaava nuori tutkija" ei kuulosta enää imartelevalta.

Nostan itseni niskasta tästä henkisestä suonsilmäkkeestä. Aloitan kertomalla, mistä tuo kettuterrieri putkahti kirjoitukseeni. Jokavuotinen tieteenfilosofian kurssini saa minut aina innostumaan lukemaan kaikenlaista hämärää. Popper ja Kuhn ovat alkupaloja - ne kuuluvat tietenkin peruspakettiin. Olen yrittänyt konkretisoida Kuhnin paradigma-ajattelua pohtimalla, millaisia murroskohtia meidän tieteenalallamme on ollut. En puhu nyt määrällisen ja laadullisen tutkimuksen/ paradigman vastakkainasettelusta - mikä sivumennen sanoen on alkanut tuntua sivuseikalta - vaan "kasvatustieteen harhapoluista". Ehkä sanotte nyt, että olen ymmärtänyt paradigman käsitteen liian laajasti. Se saattaa olla totta, mutta jatkan silti.

Puhe harhapoluista on tietenkin hybristä, nimittäin mikäli kaikki tutkijat pysyttelisivät turvallisilla vesillä, ei uutta löytyisi. Kun oikein rauhassa olen tutkinut kasvatustieteen alalta löytyviä, uskomuksiksi osoittautuneita hypoteeseja, havaitsin niistä yllätyksekseni kaikkia yhdistävän teeman. Se on persoonallisuuspsykologia. Persoonallisuuden analysointi on askarruttanut tutkijoita pitkään ja moni aikanaan arvostetuista ja tunnetuistakin hypoteeseista on jouduttu myöhemmin hylkäämään näytön puutteen vuoksi. Näin on käynyt mm. Gallin fenografialle, grafologialle sekä Kretschmerin ja Sheldonin typologioille. Tämähän on tietenkin olennainen osa tieteen prosessia (fallibilismi, objektiivisuus). Tosin Kretschmerin luonnetyypit elävät yhä arkikäsityksissämme. Vai kuka väittää, etteivätkö lihavat olisi muka leppoisia?

Ja tästä päästään kettuterrieriin. Koetin etsiä kaupunginkirjastosta pseudotieteeseen liittyviä luentoesimerkkejä ja etsiydyin selailemaan parapsykologian hyllyä. Yleisen kirjastoluokituksen mukaan rajatieto kuuluu luokkaan 15 ja persoonallisuuden psykologia luokkaan 14.4. Meidän kirjastossamme nämä kaksi luokkaa ovat käytännössä peräkkäin, koska kokoelma on aika pieni. Katselin luokkaa 14.4 luullen lukevani parapsykologian kirjoja, ja täydestä meni. Monet persoonallisuuden psykologiaa käsittelevät kirjat ovat populaaria konsulttitavaraa, eivätkä niissä esitetyt kuvaukset eroa paljoakaan koirakirjojen lajinmäärityksistä.

Steiner ja ennakkoluulojen kylväminen

Blogini ei näemmä ole päivittynyt listalla vähään aikaan. Nyt sitten tuli kerralla enemmän luettavaa.

Tänään kasvatushistorian luentosarjani oli edennyt taas Rudolf Steineriin saakka. En oikein vieläkään osaa olla ennakkoluuloton ja puhtaan objektiivinen esitellessäni steinerpedagogiikkaa. Opiskelijat voivat onneksi muodostaa oman mielipiteensä käsitellyistä asioista. Kehotin heitä menemään ensi torstaina naapurikaupungin steinerkoulussa pidettävään esitelmätilaisuuteen. Tiedän, että ainakin muutama on menossa. Minunkin pitäisi mennä.

Näyttää siltä, että varmin tapa herättää kiinnostusta steiner-pedagogiikkaa kohtaan on pelotella heitä antroposofialla ja ylipappi W:llä. Sitten vielä sopiva pätkä eurytmiasta, niin keitos on valmis. Olen kuullut, että kriittinen lähestymistapani on innostanut ottamaan enemmän selvää Steineristä ja hänen luomastaan pedagogisesta järjestelmästä.

Indoktrinoiva opettaja ei anna oppilailleen mahdollisuutta tehdä omia johtopäätöksiä, tai arvioida esitettyjä asioita.Indoktrinaatioon kuuluu myös, että oppilaat eivät tule tietoiseksi heihin kohdistetusta manipulaatiosta.

kahdet säännöt

Pitäisi kirjoittaa gradulausuntoa, mutta nyt ei jaksa. Pitkän työpäivän jälkeen voi kirjoittaa huomaamattaan liian pisteliäästi, liian ankarasti. Sitä paitsi Elisan gradu on ihan hyvä. Hyvä otos, kiinnostava aihe, jänniä tuloksia. Mitä arvelette siitä, että kasvatustieteilijät eivät juuri näytä soveltavan käytäntöön tietojaan oppimisprosesseista? Koulutuksessa puhutaan paljon oppimisesta, mutta se ei näytä koskevan omaa oppimista.

Huomaan joutuvani yhä uudestaan saman problematiikan äärelle. Opiskelija ei voi rakentaa itselleen uutta opettajuutta, ellei hän ensin kyseenalaista tai edes pura opettamista ja kasvattamista koskevia käsityksiään. Toistamme huomaamattamme muilta omaksumiamme malleja. Näyttelemme aikaisempia opettajiamme. Opettajakoulutuslaitoksen opiskelijat oppivat antamaan tenteissä oikeita vastauksia esimerkiksi oppimista koskeviin kysymyksiin, mutta opiskelevat silti tutulla tavalla. Eräässä väitöskirjassa osoitettiin, että opiskelija voi osata kertoa universumin rakenteesta ymmärtämättä siitä oikeastaan sanaakaan. Käytännössä meillä on käytössä useita sääntöjä saman aikaisesti. Opimme, että tentissä vastataan tähän asiaan niin ja niin, oikeasti toimin näin ja näin, mutta vanhemmille ja rehtorille puhun asiasta noin ja noin.

Kahdet, kolmet tai useammat säännöt eivät periaatteessa ole ongelma. Tavallisestihan kyseessä on oikeastaan vain sosiaalinen silmä, kyky joustaa ja muuntaa argumentaatiotaan tilanteeseen sopivaksi. Ammatillisissa kysymyksissä useammat päällekkäiset säännöt aiheuttavat outoja tilanteita. Eräs kollegani, siis kasvatustieteiden tiedekunnassa työskentelevä opettaja pitää aiheellisena moitiskella opiskelijoilleen kasvatustiedettä. Ja kyseessä ei ole väärinymmärretty tutkija, vaan puhtaaksi viljelty olkinukkeargumentaatio: kasvatustiede=tyhmää, teoreettista, turhaa. Vastapuolena oli tietenkin "käytäntö".

Moraalifilosofiaa käsittelevän demon pitäminen on muuten aika hankalaa. Pitää varoa, ettei asetu itse moraalin yläpuolelle... sieltä voisi sitten lausua yleviä periaatteita kansalle. Heh. Demo alkoi moraalidilemmalla. Pitääkö minuutin myöhästyneet opiskelijat ottaa sisään? Ja jos ottaa sisään, niin pitääkö marmattaa myöhästymisestä? Otin heidät sisään, mutta dramaattisesti, marttyyriä näytellen. Okei, myönnän, ei tarvinnut näytellä.

Oletko älykäs

Oletko itsenäinen ja älykäs? Entä seurallinen, iloinen, reipas ja leikkisä? Tarvitsetko joskus paljon tekemistä ja jonain päivänä vähemmän? Olet ehkä dominova luonteeltasi ja et ehkä tule aina toimeen toisten kaltaistesi kanssa.

Kuvaus sopii myös minuun. Hmm.. ja karkeakarvaiseen kettuterrieriin.

Niitä näitä

Jaahas. Näyttää siltä, että vaikka tapahtuu paljon, on yhä vähemmän kerrottavaa. Ei oikein voi kuiskailla salanimen takaa, ja vielä vähemmän julkisesti.

Eilen kuulin, että hakemani professuurin lausunnonantajat vahvistetaan seuraavassa tiedekuntaneuvostossa. Se tuntuu yhdentekevältä. En usko mahdollisuuksiini, varsinkin kun yksi kolmesta on ruotsalainen. Häneltä tulen saamaan lausunnon, missä todetaan minulla olevan riittämättömät kansainväliset näytöt. Se on ikävä kyllä totta. Eri asia on, onko sillä merkitystä opettajankoulutuslaitoksen käytännön työn johtamisessa. Minulla on oma lehmä vähän liian syvällä ojassa pystyäkseni kirjoittamaan tästä aiheesta tasapuolisesti ja viiltävän objektiivisesti. Kun mieltä lisäksi kalvaa huoli pätkävirkani loppumisesta, ei oikein jaksa ymmärtää professoriliiton intoa kiristää jatkuvasti professuurivaatimuksia.

Sain eilen myös tietää, ettei uutta UPJ -arviointiani oteta edes käsiteltäväksi. Yliopisto on kuulema määrännyt, että asiaa käsitellään aikaisintaan ensi keväänä. Silloinhan olen tehnyt jo vuoden töitä laitoksen varajohtajana samalla palkalla, minkä olisin saanut pysymällä entisissä hommissani. Outoa, varsinkin kun esimieheni puolsi lämpimästi HENKI -osan korottamista yhdellä pykälällä (lisäys nykyiseen palkkaani olisi ollut n. 200 eur/kk).

Entinen opettajani ja työkaverini Mari nukkui pois yllättäen. Hän olisi päässyt ensi vuonna eläkkeelle. Uutinen oli tyrmäävä. Voitte varmasti uskoa, että surun keskellä on ollut hieman hankala etsiä hänen muistiinpanoistaan merkintöjä opiskelijoiden keskeneräisistä suorituksista.

Laitokseltamme pyydettiin lausuntoa opettajankoulutus 2020 -raporttiin. Kirjoitimme lausunnon. Kirjoitimme hyvän lausunnon ja olimme siihen aika tyytyväisiä. Ja torstaina saimme luettavaksemme tiedekunnan tekemän "tiivistelmän". Yllätykseksemme siinä ei ollut sanaakaan meidän tekstistämme. Ehkä joku ajattelee, että filiaalien lopettaminen siirtäisi rahaa jäljelle jääneille. Toiveajattelua. Ennustan, että filiaalien tai yhdenkin filiaalin lopettaminen merkitsee vain kulujen siirtoa. Osa kulunsiirroista on siirtoa opiskelijoilta vuokranantajille. Osa on valtion sisäistä siirtoa taskusta toiseen. Meidän laitoksemme lopettaminen merkitsisi sitä, että noin 700 opiskelijaa opiskelisi jossain muualla. Määrä pysyisi suurena, vaikka sisäänottoja vähennettäisiinkin.

En voi olla vertaamatta tilannetta hoitajien lakkoon. Kuntatyönantaja on valmis maksamaan aika paljon siitä, ettei vaatimuksiin suostuta. Mikähän on lakon lopullinen saldo?

Ja vuodatuksen lopuksi: yliopistojen rahoitusmallissa on ulottuvuuksia, joista en ole nähnyt paljoakaan keskustelua. Hommahan on periaatteessa ihan hyvä. Rehtori antaa rahaa tiedekunnille ja dekaani jakaa sitä sitten laitoksille. Mutta, entäpä jos dekaani ei halua jakaa tasapuolisesti? Ovatko budjetit kaikkien osapuolten nähtävillä? Dekaani voi päättää rahoista melko itsenäisesti ja mitään budjetteja ei tarvitse jälkikäteen tai etukäteen vertailla. Kätevää. Jos laitos ei suostu lopettamaan itseään, se voidaan kuihduttaa hengiltä. Budjettikortin käyttämisen lisäksi voidaan viivytellä virkojen aukijulistamisessa. Tällöin laitokselta loppuu työntekijät sitä mukaan kun porukkaa jää eläkkeelle. Tämä on tietenkin vain kuvitteellinen esimerkki.