lauantaina, kesäkuuta 30, 2007

kotiseutumatkailua


Muutama viikko sitten vaimoni kertoi varanneensa meille hotellihuoneen Mustion linnasta. Hän ilmoitti samalla, että sinne pitäisi lähteä moottoripyörällä. Ei mikään hullumpi yllätys! Emme suunnitelleet reittiämme tarkkaan, mutta päätimme välttää tällä kertaa valtateitä - meillä kun ei ollut mitään kiirettä.

Mukaan pakattiin aivan minimaalinen matkavarustus: alusvaatteita, lämmin vaihtokerrasto, sadeasut, ulkoilukengät, farkut ja henk. hygieniatarvikkeet. Illallisvaatteet tuottivat vähän päänvaivaa. Mustiossa on kuuluisa ravintola ja sinne ei ihan fleeseissä ole mukava mennä. Piti keksiä jotakin rypistymistä kestävää, mutta siistiä. Miehille ongelma ei ole kovin suuri: rypistymättömiä kangashousuja ja kauluspaitoja on tarjolla. Loppujen lopuksi kävi niin, että vaimoni sivulaukku oli tyhjempi kuin minun! Älkää kysykö miten hän sen teki. En tiedä.

Ensimmäiset 100 kilometriä matkasta ajoimme tyhmiä, tuttuja ja huonokuntoisia teitä. Matkan varrelle sattunut Kurjenrahkan kansallispuisto oli tosin aikamoinen elämys. Katseltuaan satoja kilometrejä Pusikko-Suomea, tekee tien varressa oleva vanha korpimetsä uskomattoman vaikutuksen. Tässä Teppo Pihlajamäen kuvia Kurjenrahkasta.

Moottoripyöräilijä voi kaivaa kameran esiin vain taukopaikoilla. Siksi kuvista tulee usein tällaisia: (Kuva on Aurasta)
Onnistuimme matkalla löytämään myös vähän idyllisempiä kohteita. Vähän ennen Kemiön keskustaa näin tien varressa kyltin, missä luki "Sagalund elää!". No jopas jotakin, ajattelin, sielläpä pitää sitten käydä. Kohde - siis Kemiön Sagalund osoittautui todella vierailemisen arvoiseksi paikaksi. Päärakennuksessa, vanhassa emäntäkoulussa, on kiva puoti, mukava kahvila ja pieni erikoisnäyttely. Opastettu kierros oli sikäli hauska, että kattoi olimme sen ainoat osallistujat. Ehdimme tunnin aikana tutustua vain osaan museoalueen rakennuksista. Museoalueella oli muun muassa sangen aidon oloisesti kalustettu koulurakennus. Opas oli harjoitellut läksynsä hyvin, sillä hän korosti ehtimiseen, että niin koulu kuin sen kalusteetkin oli tuotu muualta. Sagalundin museoalue on Kemiöläisen opettajan, N.O. Janssonin, intohimoisen kansanperinne- ja kotiseutuharrastuksen tulosta. Kansakoulunopettajat ovat tehneet tuhojaan muuallakin; muistelen, että Pielisen valtava kotiseutumuseo Lieksassa on niin ikään paikallisen opettajan työn tulosta.

Ajelimme illan suussa Pohjan ja Fiskarsin läpi, ja muistin samalla millaista moottoripyöräily voi olla. Kauniita ja vaihtelevia maisemia ja hyväkuntoinen mutkatie...

En ollut aiemmin käynyt Mustion linnassa, vaikka seutu onkin minulle hyvin tuttua. Linna on ollut avoinna yleisölle vasta 1990-luvun lopulta. Sama taitaa koskea myös Fagervikia - se ei ole ollut avoinna yleisölle.

Illalla vyöryimme linnan ravintolasta puistoon iltakävelylle. Paikka on näkemisen arvoinen.
Osa kävelykierroksesta kulkee laitureita pitkin.

Seuraavana päivänä poikkesimme Tammisaaressa ja tietenkin myös Raseporissa - sehän sijaitsee Snappertunan ns. "pikataipaleen" varrella. Kävimme myös katsomassa miltä Barösund näyttää maista käsin katsottuna. Olen nähnyt salmen lukuisia kertoja purjeveneestä käsin.

Oli erikoinen tunne ajaa Kela-Kirkkonummi-tietä prätkällä, sillä edellisestä kerrasta on ehtinyt kulua jo 20 vuotta. Silti muistin vielä jokaisen mutkan. Tie on vanha, tien laidat muuttuvat.

Tien varteen on kasvanut valtava määrä taloja. Mistä nuo kaikki ihmiset ovat tulleet? Miksi kaikki uudet omakotitalon näyttävät samoilta? Jokaisen pihassa on keskikokoinen farmariauto (niin minullakin). Kela ja jopa Finnsbacka olivat melkein maaseutua sillon kun minä olin nuori. No, ei ehkä ihan Finnsbacka... Sama koskee myös Jorvasta. Nyyh, en enää tunne vanhaa kotiseutuani! Ironista, mutta sama tunne on yhteinen kaikille vanhoille "alkuperäisille" Kirkkonummelaisille. Heidän vanhempansa ja isovanhempansa palasivat 50-luvulla muuttuneelle kotiseudulleen, eikä vanhasta Kirkkonummesta ollut mitään jäljellä.

Näitä asioita miettien suuntasin keulan kohti Someroa ja Koski TL:ää. Sieltä sitten Oripäähän ja... Ajoimme kahden päivän aikana lähes 700 km. Viimeiset 100km alkoi tuntua jo siltä, että vähempikin olisi sille päivälle voinut riittää. BMW:n penkki ei nimittäin ole mikään sohva.

Matkan opetuksia: kannattaa pysähtyä vähintään 100 km:n välein, vaikka tuntuisikin siltä, että voisi vielä jaksaa. Vasta pyörän päältä noustua huomaa, kuinka väsynyt oikeasti onkaan.

maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Kuinka lausunto kirjoitetaan



Onpa taas kulunut pitkä aika edellisestä blogimerkinnästä. Nyt on aikaa uuteen kirjoitukseen. On kesälomani ensimmäinen päivä! En muuten haluaisi kuulua niiden joukkoon, jotka valittelevat aina kiirettä. Joillekin sana kiire merkitsee sitä, että on normaalisti töitä.

Olen tällä välillä kirjoitellut joitakin rivejä toiseen blogiini - siihen, minkä nimeä ei voi täällä mainita. Miksikö? No, joutuisin sitten tulemaan kaapista, enkä ole varma haluanko vielä luopua blogiani viettelevästi verhoavasta salamyhkäisestä.

Viime viikolla oli kirjoitettava kaksi gradulausuntoa, istuttava parissa kokouksessa ja haastateltava kuusi opintoneuvojan paikkaa hakenutta hakijaa. Edellisellä viikolla haastattelin kymmenen koulutukseen hakenutta opiskelijaa. Koulutuksen hakeneet tuntuivat tänä vuonna jotenkin erilaisilta. Ehkä se johtui siitä, että tiesin heidän valikoituneen haastateltaviksi eri tavalla kuin aiemmin. He eivät olleet joutuneet kirjoittamaan riviäkään esikarsinnassa. Heitä ei oltu karsittu myöskään koulu/ yo-todistuksen tai työkokemuksen perusteella. Esivalinta oli tehty ainoastaan VAKAVA -monivalintakokeen perusteella.

Valintojamme oli lisäksi päätetty keventää kutsumalla vain kaksinkertainen määrä hakijoita valintakokeisiin. Tämä merkitsee, että keskimäärin joka toinen haastateltavistamme pääsee koulutukseen. Ääk! Joukossa oli vain pari sellaista hakijaa, joista pystyi arvaamaan, että he tulevat melkoisella varmuudella menestymään sekä opiskelijoina että opettajina (usein myös muilla aloilla). Tiedän kyllä hyvin senkin, että lahjakkuus ja motivoituneisuus jäävät helposti kouluttajalta huomaamatta: keskiverroksi arvioitu henkilö voi osoittautua tositoimissa aivan täydelliseksi virtuoosiksi. Jotenkin minua kuitenkin arveluttaisi suositella koulutukseen hakijaa, joka esim. kertoo haluavansa pitää etäisyyttä lapsiin, tai on jyrkästi sitä mieltä, että ei haluaisi kasvattaa oppilaita - ainoastaan opettaa.

Kasvatustieteitä aiemmin lukeneet erottuvat helposti joukosta. He ovat oppineet "oikean" jargonin, mikä tekee heidän arvioimisestaan todella haastavaa. Oli vaikea raottaa tuota opetellun diskurssin panssaria. On muuten jännää, että haastattelussa on kysyttävä myös niitä kysymyksiä joihin kaikki hakijat ovat valmistautuneet. Sellaiset kysymykset vapauttavat tunnelmaa varsinaisille kysymysten tekemiselle.

Pähkäilin kahden gradulausunnon kanssa lähes koko työpäivän. Lausuntoja on vaikea kirjoittaa keskinkertaisista tai heikoista töistä. Kauhistuin silti kun luin erästä parin vuoden takaista lausuntoani Tiian gradusta. Olin siinä asiallisesti oikeassa, mutta käyttämäni sanamuodot vaikuttavat todella ankarilta, ehkä tylyiltäkin. Huomaan, että moni kollegani tyytyy paljon leppoisampiin sanamuotoihin. Moni lausunto on itse asiassa täysin ala-arvoinen; niistä näkee, ettei käsiteltävää työtä ole aina edes kunnolla avattu.

Kuinka lausunto kirjoitetaan (ei vaadi työn lukemista)
1. Kehutaan tutkimusta kiinnostavaksi ja ajankohtaiseksi (jotkut lausunnonantajat kopioivat tähän gradusta löytämänsä sitaatin, missä tekijä puhuu työnsä merkityksestä)
2. Sanotaan jotain epämääräistä kysymyksenasettelusta ja viitataan aineistoon/ mittariin/ tutkimusjoukon kokoon
4. Satunnaisesti valittua metodipuhetta (jos lausunnon kirjoittajan paukut riittävät siihen)
5. Huomautetaan jotakin kriittistä tutkimuksen luotettavuustarkastelusta
6. Etsitään virhe lähdemerkinnöistä (varsinkin jos kohta 4 on ohitettu).
7. Kiitellään tutkimuksen kieltä tai todetaan, ettei kielessä ole ongelmia, tai vaihtoehtoisesti voi sanoa jotakin työn rakenteesta yleensä (keskittymättä yksityiskohtiin)