Opettajankoulutusta syytetään usein siitä, että se ei tarjoa riittäviä valmiuksia kohdata erilaisia koulun ongelmatilanteita. Tällaisissa puheenvuoroissa viitataan tavallisesti koulutuksen teoreettisuuteen, ja väitetään, että opettajankoulutuslaitoksissa tarjotut "hienot teoriat" vain syyllistävät ylisuurten luokkien kanssa painivia opettajia. Vaikka en olekaan varma, mitä nämä "hienot teoriat" ovat, en kiistä syytöksiä. Virantäyttökriteerimme pikemminkin suosivat ulkomaailmalta sulkeutumista kuin kannustaisivat opettajankouluttajia hankkimaan opettajankokemusta kentältä. Vuoden mittainen sijaisuus perusopetuksessa merkitsisi minulle tieteellisen uran upottamista (vaikka opetukseni laatu siitä varmasti paranisikin).
Miten koulutuksessa voitaisiin simuloida ongelmatilanteita? Eräässä lehtiartikkelissa ehdotettiin, että opiskelijat voisivat harjoitella "vaikeiden vanhempien" kohtaamista koulutuksen aikana. En käy tässä pohtimaan idean käytännön toteutusta, vaikka ajatus "hankalien vanhempien" rekrytoinnista yliopistoon olisikin hyvä farssin aihe.
Itse asia on kuitenkin vakava. Opettajankoulutuksesen on mahdoton valmistaa opiskelijoitaan kaikkien työssä eteen tulevien tilanteiden varalle. Se ei kuitenkaan saa merkitä sitä, että koulujen todellisuus (mitä se sitten onkaan) olisi lupa sivuuttaa luottaen siihen, että älykkäät opiskelijat kehittävät omat selviämiskeinonsa.
Ratkaisu opettajan työssään kohtaamiin ongelmatilanteisiin valmentautumiseen ei varmaankaan löydy opetussuunnitelman tietoainesta lisäämällä. Jyväskyläläinen tutkija Pekka Räihä on tätä asiaa pohtiessaan todennut, että:
"Tarvitaan kykyä ymmärtää sosiaalisen elämän ristiriitoja ja erilaisia elämäntapoja. Opettajan ammattitaitoa on tämän mukaan kuunteleminen, ei sanominen. Vaikeita ihmisiä ja ihmissuhdeongelmia on opiskelijalle tarjolla lähempääkin – nimittäin opiskelutovereista ja opettajista. ... Opettajankoulutuksessa olisi päästävä pois arkielämän kehyksen raameista, joissa ristiriidat pyritään esimerkiksi kohteliaisuuden nimissä vaikenemaan. Ammattiin tähtäävässä koulutuksessa ristiriidat on otettava käsittelyyn. ... Opiskelijoiden tärkein tehtävä on oppia ymmärtämään itseään ja ryhmissä väistämättä esiintulevaa erilaisuutta. ... On mahdollista oppia kohtaamaan erilaisia vanhempia, jos koulutuksessa oppii kohtaamaan itsensä, erilaiset opiskelijatoverinsa ja kouluttajansa ammatillisessa mielessä. Erilaisia vanhempia ei ikävä kyllä opi kohtaamaan kohtaamalla heitä muutaman kerran koulutuksen aikana. ... Opettajankoulutuksen tehtävänä on päästä koulutuksessaan yleisemmälle kuin täsmäongelmien tasolle. Jokaiseen matkalla ilmenevään yksittäiseen ongelmaan ei tarvitse järjestää erillistä kurssia, vaan hedelmällisempää on kouluttaa opiskelijat kohtaamaan ongelmia yleisellä tasolla."
Sotilaskoulutuksessa koulutettavia pyritään valmistamaan hankaliin tilanteisiin esimerkiksi uuvuttavilla harjoituksilla ja tekemällä olosuhteet mahdollisimman stressaaviksi. Keino on hyvä, kun ottaa huomioon koulutuksen tavoitteen. Jouko Turkka taisi käyttää vähän samanlaista menetelmää johtaessaan teatterikoulua (näyttelijä on liian väsynyt vetääkseen teennäistä roolia).
Ristiriitojen esiin nostaminen voi kuitenkin olla henkisesti erittäin rankka prosessi. Eräät työhyvinvointikonsultit kannustivat 1980-luvulla työyhteisöjä purkamaan pahaa oloaan toisilleen. Järjestettiin yhteisiä tapaamisia, missä jokainen sai puhua suunsa puhtaaksi. Tuloksena oli, että moni työntekijä joutui pitkälliseen terapiahoitoon minäkuvan murennuttua. Tällainen pedagogiikka ei tietenkään voi sopia opettajankoulutukseen, sillä koulutusihanteemme ja sen saavuttamiseksi käytetyt keinot eivät saa olla ristiriidassa. Meidän opettajankouluttajien pitäisi entistä tarkemmin koettaa soveltaa omassa opetuksessamme niitä lähtökohtia, joista puhumme. Meidän tulisi omalla esimerkillämme osoittaa, mitä erilaisten mielipiteiden hyväksyminen käytännössä merkistsee. Meidän tulisi muodostaa siltaa kasvatustieteen ja käytännön opetustyön välille nostamalla esiin ajankohtaisia esimerkkejä ja analysoimalla yhteiskunnallista keskustelua. Tässä asiassa professori Kari Uusikylä on toiminut hyvänä suunnannäyttäjänä.
1 kommentti:
Täytyy myöntää ettei tarkkaavaisuus riittänyt ihan niin pitkälle, olin aika puolikuntoinen :) Tempon suhteen olen samaa mieltä, ei ollut ihan vastaava aikaisemmin kuulemieni versioiden kanssa. Yhtä kaikki, loistokamaa.
Lähetä kommentti