perjantaina, tammikuuta 27, 2006

mikä vikana opettajankoulutuksessa

Laitoksemme kyseli meiltä valmistuneiden opettajien ajatuksia koulutuksensa tuomasta ammattitaidosta (ja sen puutteista). Kyselyyn vastasi vähän alle puolet OKL:stamme vuonna 2000-2001 valmistuneista opettajista (n=165).

En tapani mukaan jaksa iloita hyvistä tuloksista, vaan kiinnitän seuraavassa huomiota pulmiin.

Tässäpä pari kehittämiskohdetta:
  • Opettajat pitivät koulutuksessa saamiaan valmiuksia kohdata erityishuomiota tarvitsevia oppilaita huonoina,
  • valmiudet kohdata eri kulttuuritaustaisia oppilaita arvioitiin erittäin huonoiksi
  • esimiesten ja oppilaiden vanhempien kanssa toimimiseen ei oltu annettu koulutuksessa riittäviä eväitä
  • koulutuksessa olisi voinut antaa enemmän tietoja työelämästä
Miten koulutusta voisi parantaa (entisten opiskelijoidemme mielestä)
  • lisää käytännönläheisyyttä
  • lisää tietoa erityisopetuksesta
  • opastusta yhteistyön tekemisestä kotien kanssa

Ei näiden kommenttien pitäisi olla enää mitenkään yllättäviä kenellekään opettajankouluttajalle. Ongelmat ovat todellisia, mutta niihin sisältyy myös perustavaa laatua olevia rakenteellis-sisällöllisiä ongelmia.

Erityisopetus pelastaa! Se on ratkaisu kaikkiin koulun ongelmiin. Opettajille pitää opettaa taito tehdä nopeita diagnooseja: tuo hoitoon, tuo pois silmistä, tuon ongelma on fyysinen, sille minä en voi mitään jne.

Mitenköhän kotien kanssa toimimista opetettaisiin yliopistossa. Voisin vaikka kertoa vuorosanoja eri tilanteisiin. No leikki sikseen. Näitä asioita voisi käsitellä tarkemmin vaikka harjoittelun yhteydessä. Luulen, että harjoittelukoulun opettajat voisivat myös kertoa omista ratkaisuistaan ja hankalista tilanteistaan.

Käytännönläheisyyden vaatimukselle tuhahdellaan närkästyneesti "asiantuntijapiireissä". Omasta mielestäni ongelma on osittain rakenteellinen. Meidän on vaikeaa saada sellaisia didaktikkoja, joilla olisi rautainen kenttäkokemus ja vakuuttavaa tieteellistä julkaisutoimintaa. Kun sellaisia henkilöitä on harvassa, painaa virantäytöissä usein tiedeansiot kokemusta enemmän. On vaikea opettaa käytännönläheisesti, jos ei ole itse koskaan tehnyt töitä käytännössä. Toisaalta pahimmillaan tämä "käytännönläheisyys" jää leikin ja laulun (joita tietenkin myös tarvitaan) asteelle. Paras opettaja osaa rakentaa siltoja näiden asioiden välille.

Eräs ihailemani opettaja sanoi kerran, että jos uusi opettaja oppii työssään vain sen, minkä käytäntö hänelle opettaa, ei hän ole oppinut riittävästi. Opettajan työhön kuuluu jatkuva itseopiskelu. Näissä vastauksissa voi osittain kuulua myös tuoreiden opettajien hämmästys; he eivät päässeetkään opiskelusta eroon.

Olen ollut joskus havaitsevinani, että moni tuleva opettaja on itse laiska opiskelemaan uusia asioita. Johtuuko tämä siitä, että opetamme vääriä asioita? Vai siitä, että opettamisen ja oppimisen halu eivät aina asu samassa ruumiissa.

KUVA: Viggo Wallensköld

1 kommentti:

Kops kirjoitti...

Olen jo pitkään ajatellut että tenttikirjoissa pitäisi olla helppolukuisia käytännön ammattilaisen kirjoittamia opuksia, joissa kerrotaan oikeista keisseistä. Kirjoittelen itse esim. nettikurssilaisilleni opeteltavista asioista esimerkkitapauksia joilla yritän havainnollistaa asian sekä teorian että käytännön kautta. Samoin olen jo muutaman vuoden kirjoittanut oppimisen , opiskelun ja opettamisen psykologiasta. Jospa saisin jossain vaiheessa sitä julkaisukuntoon. Opiskelijat ovat lukeneet monisteitani kuin parhaitakin bestsellereitä.