Kun opettaja esittää käsityksiä, mielipiteitä tai uskomuksia tosiasioina, hän syyllistyy oppilaidensa indoktrinointiin. Opettaja, joka käyttää auktoriteettiään estääkseen oppilaitansa (opiskelijoitaan) muodostamasta omia punnittuja mielipiteitä, syyllistyy niin ikään oppilaidensa indotrinointiin. Nämä ovat kasvatusfilosofien muotoilemia periaatteita ja lähtökohtia. Niitä on helppo pitää hyväksyttävinä periaatteellisella tasolla, mutta joskus erittäin vaikea soveltaa käytäntöön.
Esimerkiksi uskonnon opetus saattaa menettää olennaisen sisältönsä, jos opettajan on joka käänteessä muistutettava, että se ja se asia on "meidän uskontokunnassamme" ollut tapana nähdä näin. Tätähän ei-tunnustuksellinen uskonnonopetus on. Meidän Jumalamme on yksi monista vaihtoehdoista. En suinkaan kapanjoi tunnustuksellisen uskonnonopetuksen puolesta, vaan huomautan tällaisen maailmankuvan olevan sangen armoton ja kylmä pienille lapsille. Aikuisen tapa hahmottaa maailmaa on eri kuin lapsen. Pieni lapsi haluaa vastauksia ja varmuutta.
Pitääkö pienille oppilaille alleviivata, että Raamattumme on täynnä eri uskonnoista peräisin olevaa lainatavaraa. Kerronko hänelle, että "maailman valkeus" on alun perin Sol Invictus (voittamaton aurinko). Pitääkö heille kertoa, että suojelusenkeleille ja kiirastulelle ei ole varsinaista dogmaatillista pohjaa. Olen taipuvainen ajattelemaan, että kaikella on aikansa. Tällaisista uskomuksista on tuskin vahinkoa lapsille - ei ainakaan, jos niitä ei käytetä opetuksessa pelottelumielessä. Se on tietenkin toinen asia.
Pitääkö opettajan tarkistaa oppikirjoissa esitetyt "tosiasiat" (ettei syyllisty uskomusten opettamiseen)? Pitäisikö oppilaiden pystyä kyseenalaistamaan kaikki oppiaineksen sisältämät "faktat"? Nämä lähtökohdat kuuluvat postmodernistiseen filosofiaan nojaavaan progressiivisen pedagogiikan keskeisiin mantroihin. Ajatuksen ongelmana on se, että siinä ei ymmärretä kyseenalaistamisen taidon olevan pitkän, pitkän harjoittelun tulosta. Parhaimmillaankin se on rajoittunutta; minä joudun luottamaan auktoriteetteihin monella tieteen alalla. Kun geenitutkija sanoo löytäneensä tarkkaavaisuushäiriölle biologisen perustelun, joudun luottamaan hänen laskelmiinsa, ellen ymmärrä tapaa jolla tulos saatiin.
Miten yliopistonopettaja voisi indoktrinoida opiskelijoitaan? Luulen, että suurin vaara on tehdä se huomaamattaan. En ehkä aina tunnista ennakkoluulojani, ja tietoni asioista saattavat olla puutteellisia. Tietämättömyys ja ennakkoluuloisuus ovat olleet - kautta maailman historian - aika huono pari. Tietämättömyyttä on onneksi helppo hoitaa.
Steiner-pedagogiikkaa koskevat pohdintani osoittautuivat hedelmällisiksi opetustyöni kannalta. Kerron Steinerin antroposofisen (myöh. teosofisen) filosofian suhteesta okkultismiin, hänen omalaatuisesta hengentieteestään, käsityksestään ihmisen fysiologista ja maailmankaikkeudesta. Kerron myös Steinerkoulujen tavoitteista ja toiminnasta, sekä tuon esiin erään oppilasnäkökulman.
Hyvä ystäväni Mikko tokaisi kerran: "saattoihan pioneerileirilläkin olla mukavaa, vaikka siellä opetettiinkin rakastamaan Stalinia". Hyvä huomio. Entisten pikku pioneerien kirjoittamissa muistelmissa on päällimmäisenä petetyksi tulemisen tunne (vaikka leirillä olikin kuulemma mukavaa).
3 kommenttia:
Helpostihan tuollainen jokaisen faktan perustelu ja kyseenalaistaminen vie pohjaa opetukselta, etenkin ala-astetasolla. Näinä poliittisen korrektiuden aikoina on kuitenkin helppo älähtää heti, jos opettaja tuntuu ottavan liian henkilökohtaisen näkökulman opetukseen. Itse en ainakaan harmittele sitä, ettei esim. ala-asteeni uskonnon opetuksessa mitenkään ylenmäärin kritisoitu ajatusten sisältöä.
En valitettavasti tiedä asioista tarpeeksi, että voisin virittää kunnon keskustelua, mutta tuo, että Raamattu olisi koottu eri uskontojen palasista, ei ole mikään itsestään selvä totuus.
Sitten uskonnon opettamisesta; onhan eri asia opettaa teologiaa ja uskontoa. Lapsille ja yläasteellakin vielä aine on uskonto, jolloin voi olla aivan luontevaa kertoa, että Raamattu sanoo asiasta näin ja näin. Sitä mukaa kun lasten ymmärrys kehittyy, voidaan tuoda esiin tätä kritiikkiä.
Sitäpaitsi minusta on kovin kummallista, että Raamattua ei saisi siinä mielessä lukea kuin tavallista kirjaa, että kirjaimellinen tulkinta ei saisi olla muiden mahdollisten tulkintojen lähtökohta.
"mutta tuo, että Raamattu olisi koottu eri uskontojen palasista, ei ole mikään itsestään selvä totuus"
Riippuu kenen totuudesta puhut. Meille materialistisille tiedemiehille totuuksia on yleensä vain yksi. Siitä, että kristinusko sisältää paljon lainatavaraa, ollaan tiedemaailmassa hyvin yksimielisiä (kulttuurihistoria ja kriittinen raamatuntutkimus l. eksegetiikka)
"Lapsille ja yläasteellakin vielä aine on uskonto, jolloin voi olla aivan luontevaa kertoa, että Raamattu sanoo asiasta näin ja näin".
Niin juuri, mutta asia ei ole tarkkaanottaen näin yksinkertainen. Opetuksen on periaatteessa oltava ei -tunnustuksellista jo ensimmäiseltä luokalta lähtien. Tämä saattaa johtaa hämmästyttäviin tilanteisiin; suvivirren laulaminen loukkaa oppilaan uskonnollista vakaumusta..... ja kohu on taattu.
Tuota viimeistä kommenttiasi en ymmärtänyt. Eikös raamatun todellinen merkitys avaudukaan pyhän hengen vaikutuksesta, ei sanojen merkitystä tutkimalla (tieteellisin keinoin)?
Lähetä kommentti