Gladiator

Ridley Scottin "Gladiator" -elokuvan alussa on kohtaus, jossa vanha keisari Marcus Aurelius (keisarina 161-180 jKr) silmäilee taistelun kulkua kukkulalta ja vetäytyy sitten kyllästyneen näköusenä huoneistoonsa kirjoittamaan. Keisari, joka oli saanut aikansa parhaan hellenistisen koulutuksen, kirjoitti teoksensa "Itsetutkiskeluja" kreikan kielellä sotaleirissä. Hän kuoli, kuten elokuvastakin käy ilmi, nykyisen Wienin kaupungin lähistöllä - käytyään 12 vuotta sotaa eri puolilla laajaa valtakuntaa. Yleensä hänen kuolinsyynään pidetään pitkään jatkunutta vatsahaavaa tai vatsasyöpää, toisinaan syynä sanotaan olleen rutto. Ilmeisesti salamurhakaan (kuten elokuvassa) ei ole historiallisesti aivan poissuljettu vaihtoehto.

Joku voisi huomauttaa, että Aureliusta näytellyt Richard Haris oli historialliseen esikuvaansa verrattuna liian isokokoinen; minua se ei häirinnyt (keisarin tiedetään olleen sangen hintelä). Olen koettanut opetella katsomaan historiallista fiktiota fiktiona. Aina se ei onnistu - se on tosin minun vikani ei elokuvan vika. Scott on moneen kertaan korostanut, ettei hän tee dokumenttielokuvia.

Vaikka Gladiator onkin "vain" toimintaviihdettä, herätti se minut ottamaan kirjahyllystä Aureliuksen teoksen. Hän kehoittaa omaksumiensa stooalaisten oppien mukaisesti lukijoitaan etsimään mielenrauhaa. Mielenrauha saavutetaan tukahduttamalla intohimot, mielihalut, viha, rakkaus ja toiveet. Kun ei toivo mitään, ei ole toiveidensa vietävissä. Tyydy siihen mitä kohtalo tuo eteesi, opettele nauttimaan siitä:

"Mitä teetkin, tee se ihmisten parasta ajatellen. Kaikki mitä sinulle tapahtuu sinun tulee ottaa vastaan jumalien johdatuksena ja kaikkeuden lähteestä pulpunneena". (VIII, 23)

ja toisaalla:

"Tekipä toinen mitä tahansa ja sanoipa hän mitä tahansa, minun on silti oltava hyvä. Niinhän tulee kullan ja smaragdin ja purppurankin sanoa: tekipä ja sanokoonpa toinen mitä tahansa, minun tulee olla smaragdi ja säilyttää värini." (VII, 16)

Vaativa elämänasenne; sen Aurelius itsekin myöntää. Se on vanhan, kuolemaan valmistautuvan miehen tekstiä. Ajatelkaapa, että tätä tekstiä luetettiin koululaisille. Ei ihme, jos oppivat vierastamaan helleenistä kirjallisuutta. Oman kappaleeni poimin roskalavalta - OKL:n pihalta. Kirjoja hävitettiin kun laitoksemme uskonnon ja historian didaktiikan lehtorin virka lopetettiin. Enää ei ollut Aureliukselle käyttöä...

Tunteeko maailmanhistoria ketään muuta todellista filosofihallitsijaa Marcus Aureliuksen lisäksi? En muista. Montaigne oli kreivi, mutta hän "hallitsi" vain yhtä kylää. Kuningas Salomo? Hänestä tiedetään aika vähän. Ehkä joku kiinan keisareista... ?

Aureliuksella oli rikkauksia ja valtaa, hän oli aikansa vaikutusvaltaisin hallitsija. Silti hän nukkui taljoilla, tyytyi niukkaan elämään ja sieti hankalia sukulaisiaan, vallanhimoisia poliitikoita ja kapinoivia sotapäälliköitä kadehdittavalla tyyneydellä (tästä ollaan kai nykyisin aika yksimielisiä). Aurelius kertoo vaatimattomasti, että hän saa kiittää ominaisuuksistaan isäänsä, kasvatti-isäänsä ja kreikkalaisia opettajiaan. Mene ja tiedä sitten. Olisiko hyvä yksityisopettaja voinut tehdä eräästä nykyisen supervallan johtajasta eri ihmisen?

Aurelius kirjoittaa- paitsi kuolemasta - myös siitä, miten senaatissa on käyttäydyttävä ja kuinka kateellisiin ja pahantahtoisiin ihmisiin on suhtauduttava. Kenelle hän kirjoitti tällaisia ohjeita? Itselleen? Pojalleen Commodukselle? Jos kirjoitti, niin oppi ei mennyt perille. Todellinen Commodus lienee ollut elokuvahahmoa vielä paljon ailahtelevaisempi. Suurten isien pojista ei aina tule suuria, vaikka saisivatkin aikansa parhaan koulutuksen.