keskiviikkona, joulukuuta 07, 2005

missio


Kaupungissamme keskustellaan kouluverkon supistamisesta. Niin, missäpä ei. Tässä kaupungissa keskustelun aloitteentekijänä ja viimeisen sanan sanoja on ns. "tilatoimikunta". Tuo hieman hämäräperäinen ryhmittymä on keksinyt, että ahtamalla paljon lapsia ja nuoria samaan rakennukseen, voidaan saavuttaa säästöjä tilakustannuksissa. Ideahan on se, että muodostamalla suuria koulukomplekseja, voidaan säästää lämmitys- ja muissa ylläpitokuluissa. Nerokasta!

Kaupungin opettajat ja rehtorit ovat koettaneet parhaansa mukaan selittää, että tilakustannuksissa mahdollisesti tehtävä säästö tulee lisäämään joitakin muita kuluja. Tarvitaan lisää koulukuljetuksia, suuressa koulussa on monesti järjestyshäiriöitä enemmän kuin pienissä yksiköissä, pedagogisesti katsoen massiivisen suuressa kouluyksikössä ei ole mitään mieltä. Pieniä ja suuria kouluja vertailevia tutkimuksia on tehty viimeksi kuluneiden kolmenkymmenen vuoden kuluessa lukuisia. Tulos on ollut jotakuinkin aina sama: pieni koulu on osoittautunut paremmaksi ratkaisuksi lapsen/ nuoren persoonallisuuden, itsearvostuksen, minäkuvan ja oppimistulosten kannalta. Eräissä ruotsalaisissa tutkimuksissa on edellisten lisäksi korostettu, että varsinkin ns. "kyläkoulut" ovat osoittautuneet tärkeäksi kohtauspaikaksi kylän eri sukupolville (tarkoittaa tässä sitä, että kyläkoulujen lapset leikkivät usein eri ikäisten kanssa; alaluokkien oppilaat saattavat löytää ystäviä yläasteikäisistä)

Tilanne taitaa olla sama kuin kyläkouluja lopetettaessa. Mikään järkiargumentti ei merkitse mitään. Asia on oikeasti päätetty jo ennen näennäisen keskustelun aloittamista.

Kaupungissamme on myös opettajankoulutuslaitos. Sieltä jos mistä luulisi löytyvän kykyä ja halua kommentoida ajankohtaista koulutuspolitiikkaa. Mitä luulette professoriemme tehneen? Aivan, hiljaista on ollut. No en minäkään ole julkisen osallistumisen velvollisuudesta vapautettu. Näyttää siltä, että Kari Uusikylä kantaa yksinään julkisen kommentaattorin taakkaa. On niin paljon helpompaa olla hiljaa - tai jurputtaa anonyymisti blogissaan, kuin ryhtyä käyttämään kasvatustieteellistä asiantuntemustaan koulujen ja koulutuksen hyväksi.

Kasvatustiedettä arvostellaan usein siitä, että siitä ei ole käytännön hyötyä opetustyössä (olen siitä eri mieltä). Tuo maine on osittain omaa syytämme. Sulkeutumalla norsunluutorniin, ei ainakaan tätä ennakkoluuloa hälvennetä. Nähdäkseni opettajankoulutuslaitosten pitäisi tuoda yhteiskunnalliseen koulutuskeskusteluun aiempaa enemmän (pysytellen kuitenkin erillään politikoinnista). Mitä virkaa sillä tutkimuksella muuten on?

Taidampa ryhtyä tästä väsäämään juttua paikallislehteen.... ja koettaa olla hyödyksi.

2 kommenttia:

papattaja kirjoitti...

Käytännön esimerkki näistä koulujen keskittämisistä:
Syömään kello kymmenen aamulla, koska ruokailu on ollut pakko porrastaa tilojen riittämättömyyden vuoksi ja ruokailuun käytettävä aika 15 minuuttia.
Kuka on nälissään kello 10 aamulla ja sen ruoan pitäisi riittää energiaksi koko päiväksi, mitä mieltä on lapsen keho kello 15 asiasta? Kotoa eväät siis iltapäiväksi mukaan tai matka lähikioskille kiireellä välitunnilla(eiköhän se kyllä muutenkin tapahdu aika usein isommilla nuorilla, ei sen puoleen).
15 minuuttia aikaa syödä ja siinä ajassa on jonotettava omaa vuoroa, otettava ruoka lautaselle ja syötävä.
Kysymys kuuluukin, miten kuvittelee kukaan järkevä ihminen, että koululainen ehtii jonottaa pitkään, noukkia ruokaansa lautaselle ja syödä 15 minuutissa?
Ekaluokkalaisen on mahdotonta ehtiä toimia tuossa ajassa ja toinen ääripää on murrosikäinen poika, joka taatusti syö paljon määrällisestikkin, joten syöminen on pelkkää kiirellistä ahmimista viidessä minuutissa.
Järjetöntä, mutta tätähän ei kukaan ajattele tässä säästämisvimmassa!
Miten tällä tavoin opetetaan ruokailutottumuksia tai -tapoja?

Telemakhos kirjoitti...

Onko tilanne seurausta siitä, että koulurakennukseen on ahdettu liian paljon oppilaita? Tämä on yksi suurten koulujen ongelma. Omassa kaupungissamme suunnitellaan 800 oppilaan lukion perustamista. Jotkut rehtorit ovat koettaneet huomauttaa tilatoimikunnalle, että tuollainen oppilasmäärä ei mahdu koskaan samaan aikaan mihinkään juhlaan. Koulun yhteisistä juhlista tulee väkisin nonstop-tilaisuuksia.

Monissa kouluviihtyvyyttä käsittelevissä tutkimuksissa on havaittu:
1) se, että opettaja tuntee suurimman osan koulunsa oppilaista nimeltä vähentää merkittävästi koulukiusaamista
2) se, että eri ikäiset koululaiset tekevät asioita yhdessä vaikuttaa voimakkaan myönteisesti koko koulun ilmapiiriin
3) suuressa porukassa syrjään vetäytyvä/ syrjitty lapsi jää helpommin huomaamatta kuin pienessä porukassa.
4) pienellä koululla oppilaat ovat kauemmin "lapsia" kuin suurella koululla (voivat leikkiä kauemmin)