järki ja tunteet

Tämä juttu on vähän "off topic"; suokaa anteeksi.

Muistan päättäneeni lukioikäisenä, että en osta koskaan autoa (sillä "kotilolla" ajaminen on nössöilyä), enkä koske tietokoneisiin (samasta syystä). Isä ja äiti eivät ottaneet asiaan kantaa, lainasivatpahan he minulle autoa aina talvisin. Yhtenä kesänä moponi (silloin alla oli Suzuki Katana) hajosi Juvalla, Savonlinnan ja Kuopion valtateiden risteykseen. Arvasin oireista, että vika oli laturissa. Sitä ei tien päällä korjata. Ei muuta kuin fillari rekan kyytiin ja Helsinkiin.

Perillä selvisi, että varaosa maksaa Japanista tilattuna noin 1/3 koko prätkän arvosta. Olin harmissani; pystyin juuri ja juuri ylläpitämään pyörääni, mutta rahaa ei jäänyt korjauksiin. Isä teki ovelan ehdotuksen. Jos myisin prätkäni, hän maksaisi autoon tarvittavan välirahan. Sopimus sisälsi tietenkin sen, että isä sai valita auton. Arvaatte ehkä, että pihaan ei tullut muskeliautoa. Siellä seisoi Citroen Visa economic 1.1. Siinä oli yli kaksi kertaa vähemmän hevosvoimia kuin edellisessä mopossani. Piti opetella uusi ajotyyli. Näin jälkeenpäin katsoen ratkaisu oli erittäin hyvä ja terveellinen. Päätin kuitenkin, että joskus vielä jatkan mopoilua.

Jokakeväinen prätkäkuume on tuttu sairaus monelle kohtalotoverilleni. Oireina on keväisin iskevä rauhattomuus, tarve hakeutua moottoripyöräkauppaan silittelemään fillareita ja pakko-oireinen prätkälehtien selailu. Luulen, että tämän taudin vierestä seuraaminen on aika tylsää aviopuolisoille. Rakas vaimoni - tuntien mielenlaatuni - ihmetteli minulle viime keväänä, että miksen sitten mene ostamaan itselleni fillaria.

Että ostaako fillari? Ei se niin helppoa ole... sehän on vaarallista, ehkä en osaa enää ajaa (olen aiemmin ajanut 80.000 km prätkällä, mutta siitä on jo yli kymmenen vuotta), minne ajaisin prätkälläni - Esson baariin?

Koetin pitkään järkeillä moottoripyörän ostamista vastaan. Etsin käsiini onnettomuustilastoja ja latasin netistä mp. onnettomuusvideoita. En keksinyt mitään järkisyytä hankkia moottoripyörää. Se ei sovellu edes pienen kalastusretken kulkuvälineeksi (perhokalastustarvikkeiden kuljettamiseen tarvittaisiin mieluummin pakettiauto). Ajokausi on lyhyt, vakuutusmaksut mielettömät, varusteiden pukeminen on työlästä parin kilometrin työmatkaa varten, jne., jne.

Kysyin työpaikkalääkäriltäni, olisiko hänellä määrätä jotakin rauhoittavaa tuohon tautiin. Hän kehoitti lopettamaan pohdinnat ja hankkimaan prätkän (kertoi itsekin olevansa moottoripyörämies).

Ostin fillarin ja tarvittavat varusteet. Olen ajanut uudella pyörälläni tuhansia kilometrejä ja nauttinut joka hetkestä. Myös vaimoni on ollut välillä mukana. Teimme viime kesänä pari todella hienoa yhteistä reissua.

Miten sen tietokonepäätöksen kanssa kävi? Koko lukiossamme ei ollut kuin kaksi oppilasta, joilla ei ollut ATK:ta. Minä olin toinen. Sain harjoitella kaiken myöhemmin. Nyt olen ollut monena vuonna vastuussa laitoksemme ATK-opetuksesta (tai ainakin osasta). Tässä tarinassa ei ole opetusta... kyllä nuorena pitää olla periaatteita.