Sain sähköpostia eräältä kasvatustieteen jatko-opiskelijalta. Hän kyseli minulta vinkkejä, mistä löytäisi tietoa survey -tutkimuksen metodiikasta. Helppo homma! Kehotin häntä katsomaan Metsämuurosen teoksia ja taisinpa mainita pari muutakin vastaavaa lähdettä. Sain pian uuden viestin, jossa samainen väitöskirjantekijä kertoi, etteivät nämä lähteet sovi hänen ohjaajalleen; pitää kuulemma löytää "vieraskielisiä" lähteitä (siis metodin kuvaukseen!).
Mielestäni ohjaajan kommentti osoittaa, että hän on joko hölmö tai laiska. Vain holmö voi sanoa, että surveytutkimuksen metodiikan selvittämiseen ei riitä nykyisin saatavilla olevat suomenkieliset oppaat ja julkaisut. Laiskan ohjaajan tuntee siitä, että hän valittaa aina lähdeviitteistä, vieraskielisten lähteiden määrästä, metodinkuvauksesta tai luotettavuustarkastelusta. Työtä ei tarvitse edes lukea voidakseen kritisoida sen lähteitä tai metodinkuvausta. Lähes poikkeuksetta niissä onkin jotain ongelmia (juuri siksi niitä voi lähes aina kritisoida). Sen sijaan sisällöllisten asioiden esiinnostaminen vaatii ohjaajalta vaivannäköä ja asiantuntemusta. Tässäkään tapauksessa ohjaaja ei osannut sanoa miksi Metsämuurosen teos ei ole sopiva lähde käytettäväksi survey-tutkimuksen kuvaamisen yhteydessä. Opiskelijan käsityksen mukaan se ei kelpaa siksi, että se on kirjoitettu suomeksi.
Niin syvällä istuu kollegiaalisuuden henki, että en saanut sanotuksi epäilyksiäni opiskelijalle. En kehottanut häntä testaamaan, onko ohjaaja lukenut hänen työnsä. En kehottanut häntä kysymään, missä kohtaa Metsämuuronen on (muka) väärässä. Kaiken kukkuraksi neuvoin häntä vain "ottamaan luskikan kauniiseen käteen" ja tottelemaan ohjaajaansa. On paljon pienempi vaiva vaihtaa pari viitettä, kuin aloittaa taistelu ohjaajan kanssa (koska hän voi kostaa sitten lausunnossa).
Runsaat vieraskieliset lähteet osoittavat toki tutkijan kykyä etsiä tietoa "pihapiirin ulkopuolelta" - siinä mielessä vaatimus on ymmärrettävä (varsinkin kun kyse on opinnäytteistä). Ulkomaista tutkimuskirjallisuutta tarvitaan tietenkin myös otettaessa selvää uusimmista tutkimustuloksista ja siitä, "missä maailmalla mennään". Tässä tapauksessa oli kyse ainoastaan metodikirjallisuudesta, ei tutkimustuloksista. Pahimmillaan tuollainen ohjaus kuitenkin johtaa ulkokultaisuuteen: opiskelijan kannustamiseen ehostamaan työnsä lähdeluetteloa vailla mitään sisällöllistä tavoitetta.
Metodi on lopulta vain resepti - harva on kiinnostunut siitä, jos ruoka on hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti