lauantaina, maaliskuuta 04, 2006

lähiesimiehen puhuttelussa

Olin viime viikolla lähiesimieheni puhuttelussa. Tätä vuotuista tilaisuutta nimitetään "kehityskeskusteluksi". En ole aivan varma kenen kehittymisestä me puhuimme - minun vai kollegojeni. Minun kehittymistäni, siis tekemisiäni, verrataan keskustelussa työtovereideni tekemisiin. Tämä tapahtuu kuitenkin niin, että minä en saa tietää työtovereideni henkilökohtaista kehitystä. Lähiesimieheni tokaisi minulle, että tuotantoni nimikemäärä on pienempi kuin jonkin toisen kollegani tuotanto. Hänelle on annettu ylempää tiukat rajat siitä, miten paljon eri arvosanoja saa antaa. Esimieheni on annettava jokaista kuutosta vastaan yksi nelonen, jos haluaa suoriutua arviointitehtävästään kunnialla.

Homman nimi on se, että vain nimikkeiden määrä ratkaisee. Joudun tällaisessa arviointitavassa kieltämättä vähän heikoille. Minulla on seitsemän referee-artikkelia viimeisen kolmen vuoden ajalta. Ne ovat tosin kaikki hyvin laajoja perustutkimuksia, mutta sitähän ei huomioida. Ansaitsin lähiesimieheni mielestä arvosanan hyvä. Olin yllättynyt, sillä olin pitänyt tulostani vähän parempana (onhan minulla huomattavasti laajempi tuotanto kuin laitoksemme professoreilla silloin kun he saivat virkansa). Pienen periaatteellisen keskustelun jälkeen esimieheni korotti arvosteluaan hyvä plussaan. Se on piirun verran yli keskiarvon. Joopa joo. En oikein osannut olla onnellinen.

Tilanne oli minulle silti yllättävän rankka. Lähiesimieheni puhui kaikkea myönteistä, mutta viestitti ohimennen, että joku muu on tehnyt minua enemmän tutkimustyötä (nimikemäärissä laskettuna). Hän ei ollut juurikaan kiinnostunut siitä, mitä minä olen kirjoittanut. Häntä ei kiinnostanut se, että lähes jokainen tutkimukseni perustuu uuteen empiriaan, ei vanhan aineiston linkoamiseen. Häntä ei kiinnostanut se, että jokainen artikkelini on hyvin laaja perustutkimus.

Lähiesimieheni kehoitti minua julkaisemaan saman aineiston moneen kertaan. Silloin pisteitä ropisisi helpommin ja nopeammin. Ajatus oli hyväntahtoinen, ja hyvää tarkoittava, mutta kammottava. Koetin sopertaa tähän, että minä en kirjoita tiedettä pisteiden tai arvostuksen vuoksi, eikä kukaan tiedemies saisi alentua sellaiseen! Tieteellä on korkeampi tehtävä. Me emme kuitenkaan keskustelleet tieteestä, vaan siitä miten virkoja saadaan, ja miten uraa edistetään. Hän ajatteli toki parastani. Arvaan, että hän koetti valmentaa minua tuleviin viranhakuihin, joissa puukotetaan selkään jokaista, jonka taakse päästään.

Tiedelehdissä julkaiseminen on toki tärkeää, mutta en osaa pitää sitä päätehtävänäni. Journaaleissa julkaistavat tulokset ovat mielestäni "lastuja", joita lentelee kun varsinaista tutkimusraporttia sorvataan. Nykyään näyttää olevan tapana, että varsinaista tutkimusta ei kirjoiteta ollenkaan, vaan pyöräytetään ainoastaan tiivistelmä johonkin alan lehteen. Sitten voidaan käydä esittämässä samat tulokset parissa konfrenssissa (joista saa pari lisäjulkaisua samalla vaivalla).

Arvaan mikä tämän UPJ -näytelmän juoni on. Esimiehemme vihjailee meille kaikille toistemme tehokkuudesta tyyliin: en voi antaa sinulle parempaa arvosanaa, sillä ryhmässäni on henkilöitä, jotka ovat julkaisseet sinua enemmän. Kun kysyin kuka on julkaissut ja mitä, esimieheni totesi tiedon olevan salaista. Nerokasta! Parhaimman tason voi saavuttaa vain, jos muut tippuvat kyydistä.

Voisiko joku kertoa minulle montako referee -artikkelia pitää julkaista, että minuun oltaisiin tyytyväisiä? Paljonko on julkaistava, että minuun ei oltaisi tyytyväisiä? Esimieheni ei tule sitä kertomaan, sillä silloinhan mahdollisuus kiristämiseen katoaisi.

Tämä kaikki on oikeasti vain tehokkuusleikkiä, sanapeliä. Mitään UPJ -rahoja ei ole olemassakaan. Lähiesimieheni ei ole oikea esimieheni (totta!), vaan ainoastaan kuninkaan "vouti", Nottinghamin sheriffi. En voi hyväksyä tätä järjestelmää, vaikka kuulun voittajiin. UPJ toisi toteutuessaan minulle reilusti yli tuhannen euron palkankorotuksen! Mutta millä hinnalla?

4 kommenttia:

Jarkko kirjoitti...

En ota kantaa UPJ:n. Se on liian hankala aihe. Mutta kyllä tässä yliopistomaailmassa nykyisin on muutakin sellaista johon ei haluaisi törmätä. Ymmärtääkseni UPJ-sopimusta on yritetty sorvata edes jotenkin kohtaamaan tätä yliopiston monimuotoisuutta ja erilaistumista. Eihän se UPJ-prosessi varmaan hirveesti näitä isoja pamppuja hetkauta; nehän saa kuitenkin takuupalkan, sen mikä oli saavutettu. Mutta onko meille nuoremmille takuupalkkaa? Yksi keskeinen ideahan tässä UPJ hommassa oli se että yliopistoihin ja valtiolle saadaan houkuteltua nuoria töihin. Omat kokemukseni ovat ainakin tällä hetkellä päinvastaisia.

Telemakhos kirjoitti...

Niin juuri. Meidät laitetaan ansaitsemaan omat ikälisämme erilaisten kvalifikaatiovaatimusten kautta. Se ikäpolvi, joka sai ikälisänsä lahjana, pistää nyt meidät juoksemaan kovempaa. On tietenkin itse valittava, tyytyykö vähempään, vai leikkiikö mukana.

Nuoria tutkijoita UPJ ei kohtele hyvin (vaikka toisin väitettiin). Tiedän, että joissakin laitoksissa maisterin tutkinnon suorittaneet assistentit ovat vaati-tasoltaan nelosia (2008 EUR). Oletetaan, että tämä assistentti suoriutuu työstään hyvin ja saa arvosanakseen 5/9. Tällöin hänen palkkansa on ennen veroja 2490 EUR. Se on vähän enemmän kuin vanha A19, mutta palkka on ehdollinen. Siihen liittyy varaus "hyvästä käytöksestä".

Samaan aikaan Dosentuureihin ja professuureihin meritoituminen on käynyt yhä työläämmäksi. Niinpä professuurin saavuttamiseen vaaditaan nyt sellaisia meriittejä, joita parikymmentä vuotta sitten oli ainoastaan joillakin ansioituneilla, jo pitkään virassaan toimineilla professoreilla.

Anonyymi kirjoitti...

Helsingissä assistentit ja useimmat väitöskirjatutkijat tuntuvat järjestään olevan vaativuustasolla kolme.

Neloseen pääsevät lähinnä lisensiaatin tutkinnon suorittaneet ja jo lähellä väittelyä olevat, joilla on lisäksi runsaasti hallinto- tai opetustehtäviä.

UPJ:n sivuvaikutus näyttäisi olevan, että Helsingin yliopiston erikoisasema palkkauksessa poistuu: aikaisemminhan esimerkiksi assistentit ovat Helsingissä olleet useimmista muista yliopistoista poiketen palkkaluokassa A20-21 ja vielä kalliin paikan lisällä varustettuina.

Telemakhos kirjoitti...

Niinpä nuoren, vastavalmistuneen assistentin VAATI -palkka on siis 1721 EUR. On luultavaa, että hänen suoriutumisensa arvioidaan alle viitoseksi - ehkäpä moni saa tyytyä kolmosen HENKI -osaan (harvalla juuri valmistuneella assistentilla on julkaisuja, jatkokoulutusohjattavia tai "vastuullisia" laitostöitä). Näin ollen kokonaispalkka tulee olemaan hieman alle 2000 EUR ennen veroja. Minusta alkaa tuntua siltä, että korkeimmille tasoille yltävien palkankorotukset (ja ulkomaisten huippujen rekrytointi) maksatetaan - ainakin osaksi - nuorilla työntekijöillä.

Mitä siitä kannustavuudesta ja yliopiston kilpailukyvystä työmarkkinoilla sanottiinkaan?