Eri opettajankoulutuslaitosten opetussuunnitelmien vertailu on erittäin hankala tehtävä. Koettaessani selvittää harjoittelun osuutta LO -tutkinnossa (KM) eri laitosten opetussuunnitelmista, havaitsin, etten saa selvää tästä asiasta vain opetussuunnitelmien perusteella. Eri laitokset ilmoittavat harjoittelunsa eri tavoin. Joissakin opetussuunnitelmissa ei käytetä sanaa "kenttäharjoittelu", vaikka se esiintyy saman laitoksen harjoitteluoppaassa. Lisäksi harjoitteluista myönnettävät opintopisteet vaikuttavat yhteismitattomilta. Joidenkin laitosten harjoittelut näyttävät paperilla sangen suuritöisiltä, mutta niistä saattaa saada vähemmän pisteitä kuin toisen laitoksen kevyemmän näkökisestä harjoittelusta. Aaaargh! Luovutan.
Olisi kiintoisaa lukea hyvä artikkeli/ gradu, jossa vertailtaisiin luokanopettajakoulutuksen sisältöjä eri opettajankoulutuslaitoksissa. Tiedän, että SOOL on tehnyt tällä saralla paljon töitä, ja heillä lienee tästä asiasta paras yleiskuva. Käsitykseni mukaan aika harva opettajankouluttaja tietää, mitä toisissa OKL:ssa puuhataan.
Taisin jo eräässä kommentissani kertoa, mitä tapahtui kenttäharjoittelulle. Kerrattakoon se kuitenkin. Kun opettajankoulutuslaitokset muuttuivat omiksi tulosyksiköikseen, poistuivat ministeriöltä tulevat ns. "korvamerkityt rahat". Pian huomattiin, että rahat eivät riitä kaikkien toimintojen ylläpitämiseen ja monessa OKL:ssä kenttäharjoittelukoulujen opettajien saamat ohjauskorvaukset joutuivat leikkuriin. Joissakin OKL:ssa pidettiin kenttäharjoittelua tärkeämpänä kuin toisissa - he säästivät luultavasti jostain muualta (tai saivat projektirahoitusta). Mielestäni kyse on ollut myös tahdosta. Kenttäharjoittelun puolestapuhujia ei ole löytynyt jokaiselta laitokselta, eivätkä normaalikoulutkaan ole aina iloinneet harjoittelijoiden siirtämisestä muihin kouluihin.
Joskus ajattelen aivan hiljaa itsekseni ja salaa, että normaalikoulu on ehkä dinosaurus, jäänne menneiltä ajoilta. Entäpä, jos kaikki harjoittelu tapahtuisi kentällä (kuten esimerkiksi Englannissa). Karistan tuon kerettiläisen mietteen kuitenkin nopeasti pois. Normaalikouluja voidaan varmasti kehittää muutoinkin kuin niitä lopettamalla. Koulujen lopettaminenhan kuuluu enemmänkin kuntien ja kaupunkien koulutoimen toimintatapoihin. Tässäkin kaupungissa tehostettiin opetusta lopettamalla monta pientä kyläkoulua.
Normaalikoulun opettajat kantavat tällä hetkellä päävastuun tulevien opettajien käytännön taitojen systemaattisesta opettamisesta. Didaktikoiden työsuunnitelmiin ei mahdu enää riittävästi opetusharjoittelun ohjausta - ohjaus mielletään ilmeisesti liian kalliiksi.
Joku saattaa kysyä, että mihin tunnit katosivat. Selitys on yksinkertainen: seminaarin lehtorilla (siis ennen yliopistoaikaa) oli viikossa noin 24-32 työtuntia. Tuohon tuntimäärään kuului noin 7-10 tuntia opetusharjoittelun ohjausta. Tämä tekee kuukaudessa noin 40 tuntia ja lukuvuodessa vähintään 350-400 tuntia. Nykyisin didaktikot saavat merkitä työsuunnitelmiinsa korkeintaan 100 tuntia ohjausta (ainakin meillä). Kun vielä huomioidaan, että opiskelijamäärät ovat kaksin-kolminkertaistuneet seminaariajoista, ei tarvitse enää ihmetellä minne ohjaus katosi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti