lauantaina, maaliskuuta 25, 2006

adressi

Tiina Kaarela oli linkittänyt blogiinsa adressin taideaineiden opetuksen puolesta (hyvä juttu, sillä en ehkä olisi törmännyt siihen muuten)

Selailin allekirjoittaneiden nimiä; lähes tuhannen nimen joukossa ei ole ainuttakaan kollegaani - ei ainakaan vielä. Ehkä laitoksemme/ tiedekuntamme taidekasvattajat eivät usko tällaiseen vaikuttamiseen. Tai ehkä he ovat unessa. Ehkä he eivät edes tiedä tästä asiasta. Voi olla, että sellaiset taidekasvattajat, joilla on mielipiteitä, esittävät ne mieluummin suoraan opetusministeriöön (eivätkä lähettele adresseja)

Kun UPJ -vastustajat keräsivät adresseja viime syksynä, taisin olla ainoa nimensä listalle laittanut omalla laitoksellamme. Outoa, sillä minä olen luultavasti niitä harvoja, joiden ei olisi kannattanut allekirjoittaa adressia; heillä olisi ollut syytä purnata, ei minulla.

EDIT 30.3.06
Nyt on taideopetuksen adressi on kiertänyt laitoksen sähköpostilistalla pariinkin kertaan ja tuttuja nimiäkin alkaa listalla näkyä (ei tosin minun ansiostani). Olin ehkä vähän hätäinen tehdessäni johtopäätöksiä työkavereideni aktiivisuudesta. Moni ei ehkä ollut vielä kuullutkaan koko aloitteesta sillon kun kirjoitin ylläolevan kommentin. Tiedän, että varsinkin kuvataiteen opettajat pitävät aktiivisesti yhteyttä. Luulin, että tuota kautta olisi tieto kulkenut nopeammin. Taas se nähtiin: Blogeja lukemalla voi parhaassa tapauksessa olla todella ajan hermolla... jos niin haluaa.

3 kommenttia:

Iines kirjoitti...

Minäkin katselin tuota Tiinan listaa, jo aiemmin. Siinähän on nimiä tällä hetkellä jo 17 972! Mistähän sait tuon luvun 1 000? Vai tulkitsinkohan minä listaa jotenkin väärin, mikä on kyllä mahdollista. :)

Telemakhos kirjoitti...

Katsoin listaa luultavasti pian sen jälkeen kun se oli avattu. Silloin mittarissa luki jotain 980. Numerohan muuttuu koko ajan, kun allekirjoittaneiden määrä lisääntyy.

Iines kirjoitti...

No niin se varmaan oli. Itse katsoin Tiina jutun kautta ensi kerran, oliko se eilen vai toissapäivänä.