Pieni poikani oppi tänään ajamaan pyörällä. Liikkeellelähtöä ja jarruttamista pitää vielä harjoitella lisää, mutta voi sitä riemua! On ihanaa saada jakaa tällainen kokemus.
Olimme harjoitelleet ajamista yhdessä vähin erin monena päivänä. Sain huomata käytännössä, kuinka tärkeää oppimisprosessissa on se, ettei pidä liikaa kiirettä. Taidon edistyminen näytti tapahtuvan aina harjoituskertojen välissä - ei niinkään harjoittelun aikana. Harjoituskertojen pituutta rajoitti onneksi myös oma kuntoni; minunhan piti juosta pyörän perässä valmiina tukemaan horjahtelevaa pyöräilijää.
Tämä prosessi oli hyvin saman kaltainen kuin vaikeaa pianoläksyä opetellessa; kappale joka ei suju vielä illalla saattaa mennä jo paljon paremmin seuraavana aamuna. Liiallinen prässääminen vie ilon oppimisesta ja mukavakin juttu alkaa pian maistua puulta. Meidän opettajien on ehkä välillä vaikea malttaa mielemme ja antaa oppilaalle riittävästi aikaa uusien asioiden työstämiseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Saman periaatteen huomasin salsatanssin opinnoissa. Opin aina pääni sisässä viikolla tuntien välissä. Mieheni on havainnut saman golf-harrastuksessaan.
Tykkäsin tästä postauksesta sekä edellisestä, jonka tulen lukemaan vielä muutamaan kertaan. Paljon ajattelemista!
Mut kun sitä aika harjoitella ei ole. Niin ainakin monet opettajat väittää. On kiiruhdettava seuraavaan asiaan, kun opetussuunnitelma niin sanoo ja siellä on paljon asioita opittavaksi.
Omalla (=lapseni)kohdalla olen havainnut tämän asian matikan oppimisessa. Matikka on kiireen takia edennyt nopeasti ja asioiden (=tehtävien) yli hypitään ihan surutta. Niinpä oppiminen jää heikolle ja sitten kun niitä yrittää kotona paikata, on matikka hirveää!
Näinhän se menee. Jos oppimisen rymi ei kohtaa opettamisen rytmin kanssa, aletaan yleensä puhua "erilaisesta oppijasta". Toki koulun realiteetitkin on pakko ottaa huomioon; viime kädessä opetussuunnitelma määrittelee sen, mitä asioita kunkin lukuvuoden lopussa on hallittava.
Joskus on silti syytä kysyä, että ollaanko koulussa vain täyttämässä työkirjaa. Kokemukseni mukaan moni opettaja huolestuu, jos ei etene työkirjan määräämässä tahdissa.
Katselin erään suuren kustantajan julkaisemaa uutta Suomen historian työkirjaa (viidesluokkalaisille tarkoitettua). Siinä oli niiin outoja kysymyksiä, että en osannut vastata niihin vaikka olen suorittanut tältä alalta loppututkinnon. Esim. ketkä rakensivat kivikirkot? Niinpä, sen kun tietäisi! Vai kelpaako vastaukseksi "ihmiset" tai "kyläläiset" tai "rakentajat". Tämä kysymys kirkonrakentajien identiteetistä on käsittääkseni jatkuvan keskustelun alla (esim. Hiekkasen tutkimukset); tästä ei tietenkään kirjassa mainittu mitään.
Muistan, kun itse opettelin ajamaan ilman apupyöriä. Elimme jännittäviä hetkiä. Perhepäivähoitajani hoiti homman sikäli hyvin, että opetella piti suurella nurmikentällä. Ei ihottumaa, ei aikuisen juoksentelua, ei liian hurjaa vauhtia...
Muistan, että näin niiden muutaman päivän välissä aina hurjia pyöräilyunia. Sitä ihan pyörrytti aamulla, kun oli koko yön ajanut pyörää. Ja kun vihdoin se sujui, se tuntui juuri samalta, valveillakin.
Ja yleisesti. Ei niitä asioita voi vain ihmisten päihin kaataa. Asiat pitää sisäistää, kukin tavallaan tajuaa, mitä tajuaa.
Lähetä kommentti