Himanen julkaisi jälleen uuden kirjan, jonka pohjalta Suomi kääntyy nousuun. Tällä kertaa meidän ei tavitsekaan olla innovatiivisia vaan välttää tragediamoodiin joutumista. Siis, ihan oikeesti Pekka! Onki tämä tragediamoodi nyt vain uusi ilmaisu sille, mitä jotkut sanovat pettymykseksi, toiset pessimistisyydeksi tai pekästään mielentilaksi. Vai sovittaisiinko, että tragediamoodi ja huono itsetunto ovat toisiaan ruokkivia ominaisuuksia. Huono itsetunto kelpaa syyksi oikeastaan kaikkiin elämän vaikeuksiin, ja tragediamoodi voisi täydentää tätä kevytdiagnoosia oiken hienosti.
Uskallan väittää, että kukoistuksen käsikirja tuo kukoistusta ja aineellista hyvää aivan varmasti. Siis satavarmasti. Harmi vain, että kaikki tuo hyvä kohdistuu filosofi H:hon itseensä. Tai silti. Voivathan päättäjät saada Himasen teoksesta leksikkoonsa muutaman uudelta tuntuvan ilmaisun - kun tuo innovatiivisuus ja kaikki sen johdannaiset alkavat tuntua jo vähän kuluneilta suussa.
En suinkaan yritä kiistää etteikö sanoilla olisi valtaa. Ja on Himasen raportissa ihan oikeasti monta tärkeältä tuntuvaa avausta. Tragediamoodi on nimitus sellaiselle tuhon diskurssille, millä sosiaaliturvan, sairaanhoidon ja koululaitoksen heikennykset perusteltiin 90-luvulla.
Meitä tietotyöläisiä ja opettajia valvova kamreerivalta tarvitsee jatkuvasti uusia sanoja, joilla perustella yhä uusia hallinnollisia kontrollijärjestelmiä. Risto Heiskala tiivisti tämän asian upeasti puheenvuorossaan Suomen tieteen tila ja taso 2009 -raportin julkistamistilaisuudessa. Heiskala onnistuu muotoilemaan sanoiksi jotakin sellaista, mitä en ole aiemmin nähnyt missään näin tiiviisti ilmaistuna. Yliopistojärjestelmän kohtaaman jatkuvan vainon takana on kamreetivallaksi kutsuttu kontrollointivimma. Syynä tähän on, että ylioistotutkijat ja opettajat puhuvat eri kieltä kuin rahoituksesta vastaavat virkamiehet. Ellemme opettele puhumaan kamreerikieltä, ei tutkijoille ja opettajille jää pian muuta tehtävää kuin erilaisten raporttien kirjoittaminen.
Täytyy toivoa, että Heiskalan argumentoinnin kirkkaus houkuttelisi poliiittisen eliittimme pohtimaan puheenvuorossa esiin nostettuja näkökotia. Vai onko niin, että hallituksemme etsii valaistusta mieluummin saarnamiehiltä ja guruilta kuin tieteentekijöiltä? Miksikö? Kyllä tilaajan pitää tietää mitä saa ennen kuin palkkaa ketään. Tätä varmuutta ei hallituksella olisi, jos joku Heiskalan kaltainen päästettäisiin irti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti