maanantaina, marraskuuta 02, 2009

Parenpi olla hiljaa


Lauantain Hesarissa oli juttu, jossa pohdittiin työntekijöiden oikeutta kertoa työpaikkansa asioista Facebookissa. Haastateltu työoikeuden(?) professori ja Hesarin raati ottivat asiaan eri kannan; ensin mainittu olisi antanut työntekijöille enemmän vapauksia kuin jälkimmäinen. Kumpikin oli sitä mieltä, että johtajien ei kannata kirjoitella työpaikkansa asioista julkisella foorumilla. Niinhän se taitaa olla. Ja tässä on syy myös omaan vaikenemiseeni.

Luovun laitosjohtajuudesta vuodenvaihteessa, tai viimeistään silloin kun uusi johto saadaan nimitetyksi tiedekuntaamme. Jotkut ovat veikanneet, että siinä menisi vielä ensi kesään. Periaatteessa vallanvaihdon pitäisi tapahtua vuodenvaihteessa. Luopuminen tapahtuu omasta halustani; en asetu ehdolle kilpailemaan massiivisen yhdistetyn OKL:n johtajuudesta. Tuo tehtävä vaatii näkemystä opettajankoulutuksen tulevaisuudesta, neuvottelukykyä ja paljon henkilöstöhallinnon esimiestaitoja. Tulevan johtajan pitää matkustaa kahden koulutuspaikan väliä. Toisella paikkakunnalla vietetyn työpäivän jälkeen alkaa toinen työpäivä sähköpostin, matkustus- ja laskutustietokantojen parissa. En pidä autossa istumisesta, enkä pidä itseäni kovin ihmeellisenä visionäärinä. Henkilöstöjohtamisessa olen koettanut olla reilu ja tasapuolinen, mutta arvaan etteivät kaikki alaiseni ole samaa mieltä kanssani. Hankala taloudellinen tilanne ja jatkuva epävarmuus laitoksen tulevaisuudesta tuottavat tilanteita, joissa ei ole hyviä ratkaisuja. Yliopisto ei jaa rahaa tarpeen mukaan vaan oman (OPM:stä saadun) budjettinsa pohjalta. Niinpä - ja luulen että tämä koskee kaikkia laitoksia - johtajat joutuvat tasapainoilemaan alimitoitetun budjetin kanssa. Kertovat, että joskus 1980-luvulla kaikki oli toisin. Laitoksilla oli rahaa tarpeen mukaan, ei ollut tulosvelvoitteita, ei edes tulostavoitteita, eikä tarvinnut huolehtia vuokrista. Ahhh... kulta-aika. Tule takaisin!

Onkohan kireä taloustilanne tehnyt meistä tehokkaampia ja kaikin puolin parempia työntekijöitä? Joidenkin mittareiden mukaan on (tutkintojen ja julkaisujen määrä on noussut huimasti kahdessakymmenessä vuodessa), toisten mukaan ei (työssäjaksaminen, työhyvivinvointi heikentynyt; vrt. Siltala). Kilpailuyhteiskunnassa on tapana jäädä eläkkeelle heti kun se on mahdollista. Tiedän vain pari henkilöä jotka eivät ole lähteneet kun 63 tulee kelloon. Arvaan, että se kertoo jotakin nykyisestä työelämästä. Minulla on vielä 24 vuotta eläkkeeseen. Nyt pitää ryhtyä huolehtimaan siitä, että voisin todellakin tavoittaa tuon rajapyykin. Onko kenelläkään vapaamatkustajan lippuja jaossa? Yksi tänne, kiitos.

Ei kommentteja: