Konsulttikorvakorut

Osallistuin eilen henkilöstöllemme järjestettyyn koulutuspäivään. Aiheena oli työyhteisön hyvinvointi - jälleen kerran. Pyysin esimieheltäni lupaa jäädä pois koulutuksesta, mutta hän ei kaukonäköisesti suostunut siihen. Asiaa ei helpottanut se, ettei minulla ollut esittää mitään kunnon syytä olla tulematta. Niinpä kävin kostoksi ilmoittamassa omille alaisilleni, että myös heidän kuuluisi osallistua koulutukseen. Pari kaveria ilmoitti, että saa vähentää palkasta, mutta he eivät tule. Hassu tilanne.

Kouluttajiksi oli kutsuttu kaksi johtamiskonsultteina toimivaa helsinkiläistä rehtoria. Alku oli lupaava, sillä kouluttajakaksikko kertoi omaavansa pitkän työuran koulumaailmassa. Tuntemukseni muuttui kuitenkin pian hämmennykseksi, sitten vihaksi ja viimein onnistuin vaivuttamaan itseni apaattiseen tilaan. Kouluttajat eivät olleet ottaneet ollenkaan selvää meidän työyhteisöstämme. He eivät näyttäneet tuntevan mitenkään yliopistokontekstia. Tilanne kääntyi pian siihen, että parivaljakko esitti meille kysymyksiä, kuten: "Tietääkö kukaan mikä on strategia?" Entä tiedättekö te oman strategianne? Sitten joku kuulijoista ryhtyi selittämään kouluttajille yliopistomme/ tiedekuntamme/ laitoksemme strategiatyöskentelyä. Jos olisin ollut rohkea, olisin huutanut "Hei mutsit, me olimme viime keväänä yliopistojen arviointineuvoston kuulustelussa (auditoinnissa). Osaamme läksymme, mutta se ei ole teidän läksynne".

Vähitellen tajusin, että tässä koulutuksessa ei tulla kuulemaan mitään uutta. Kouluttajat kysyvät meiltä hallintoa koskevia kysymyksiä ja ovat sitten kuuntelevinaan vastaukset. Tauolla professori K. tuli kysymään minulta haluanko professorimatrikkelin, kun heillä on yksi ylimääräinen. Luulin hänen v**tuilevan ja sanoin, ettei professorimatrikkeli tunnu nyt oikein ajankohtaiselta. Samana päivänä kun oli tiedekunnassa järjestetty opetusnäyte niille kahdelle hakijalle, jotka arvioitiin päteviksi hakemaani professuuriin. K. kuvasi elävästi, kuinka hyviä ja mielenkiintoisia näytteenantajien esitykset olivat olleet. Tajusin, ettei K. oikeastaan tainnut tarkoittaa pahaa. Kerroin ottavani mielihyvin vastaan lahjoituksen - ja toisaalta, onhan minulla aatelismatrikkelikin vaikken elättelekään toiveita aatelissäätyyn pääsemisestä. Ystäväni psykologi T. kuuli keskustelumme ja tuli hätiin. Hän kertoi havainneensa, että konsulteilla oli aina oltava isokokoiset riippuvat korvakorut ja tulipunaiseksi lakatut kynnet. Korvakorujen heiluminen korostaa kuulema pään liikkeitä ja antaa tällä tavoin esiintymiseen dramaattisuutta. Sama idea on myös punaisilla kynsillä. Konsultti väläyttelee hehkuvaa kynsirivistöä koska hän tehostaa sillä esiintymistään. En tehnyt samanlaisia havaintoja kun T. Se ei johtunut konsulteista, vaan siitä että istuin iloisten blondien vieressä.

Ehkäpä meitä oltiin petetty. Jospa konsultit olivat keräämässä aineistoa tuleviin koulutuksiinsa meiltä kyselemällä. Huomasin, että monet muutkin taisivat epäillä samaa asiaa. Moni asioista jotakin tietävä ei osallstnut keskusteluun. Koetin itsekin hillitä esiintymishaluni, ja melkeinpä onnistuinkin siinä.

Kouluttajien puolustukseksi pitää sanoa, että heillä oli todella oivallinen käsiala. Siksi olen valmis antamaan kaiken anteeksi. Yritetäänkö uudestaan? Nyt lupaan olla pulisematta tyttöjen kanssa.