keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008

terveyskasvatusta


Aamulla herätessäni korvissani soi Loftin ”Hold On”. Tuossa kappaleessahan on syvämietteiset sanat: ”Hold on, hold on, hold on, If it's a good thing baby. Hold on, hold on. All your needs will drive you crazy”. Tämän elämänviisauden äärelle hiljentyneenä pohdin, että mitenköhän tuo laulun ennuste tulee toteutumaan. Tarpeeni tekevät minut hulluksi. Hmm... Se on mahdollista.

Olen oikeasti heavymiehiä, joten dancekappale päässä soiden herääminen tuntuu vähän pelottavalta. Sitten muistin, että eilen aamulla olin toistellut herätessäni latinankielistä lausetta: Mens sana in corpore sano (Terve sielu terveessä ruumiissa). Herätä nyt uuteen päivään Juvenaalin sanat huulilla, se on oikeastaan aika ylevää.

John Locken (1632-1704) kasvatusfilosofia rakentuu edellä mainitun Juvenaalin (tai Quintillianuksen) lausuman periaatteen varaan. Luultavasti Locke tuli tähän tulokseen omakohtaisten kokemustensa perusteella. Hänen kerrotaan sairastelleen paljon - ja silloin tulee huomanneeksi, ettei ajatustyökään oikein suju. Locke kirjoittaa: ”Sitä, jolla on nämä kaksi asiaa, ei ole paljoa enempää toivottavaa, ja se, jolta puuttuu näistä jompikumpi, ei voine tuntea itseään tyytyväiseksi missään muussakaan suhteessa”. Jännää, että Lockelta on kasvatustieteen oppikirjoihin jäänyt elämään vain hänen esittämänsä ajatus lapsen mielestä tyhjänä tauluna (Tabula rasa). Locken teksteihin perehtyessä voi huomata, että oppikirjaselitys saattaa olla virheellinen. Locke ei kai väittänyt, että identiteetti rakentuisi täysin kasvatuksen ja yhteiskunnan vaikutuksen perusteella. Käsittääkseni hän vain huomautti, että ihmisillä ei ole synnynnäisiä sääntöjä prosessoida tietoja. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että moraalikäsitys, käsitys muodoista ja väreistä ovat opittuja. Siitä, että nykyaikainen aivotutkimus ja neurologia ovat tehneet näistä episemologisista kysymyksistä empiirisiä tutkimusongelmia, olisi Locke varmasti tyytyväinen. Miksi väitellä asiasta, johon voi löytää vastauksen luonnosta?

Palataanpä kuitenkin takaisin Locken vähän tunnettuun kasvatusajatteluun. Kasvatuksen pitäisi siis pyrkiä edistämään sekä sielun että ruumiin terveyttä. Locke oli vakuuttunut, että hänen aikansa koululaitos oli epäonnistunut kummassakin tehtävässä lähestulkoon täydellisesti. Koulu turmelee oppilaan. Nuorta gentlemannia ei saa altistaa raakojen koulutoverien ja heikkojen opettajien vaikutukselle. Kouluissa lapsi oppii muutaman tarpeettoman lauseen kreikkaa ja vähän latinaa, mutta ei mitään elämässä oikeasti tarpeellista. Niinpä hän suositteli ystävilleen, etteivät he lähettäisi poikiaan kouluun vaan palkkaisivat sitävastoin hyvän kotiopettajan.

Locke esitti kasvatusajattelunsa lähtökohdat teoksessaan "Some Thoughts Concerning Education". Kirjan ensimmäiset luvut käsittelevät terveyskasvatusta - sitä, kuinka nuoren gentlemannin terveydestä tulisi huolehtia leikin ulkoilmaurheilun, luonnollisen vaatetuksen (!) ja yksinkertaisen ravinnon avulla. Samanaikaisesti fyysistä hyvinvointia kehittävien harjoitusten kanssa pitäisi aloittaa myös sielun terveyttä ylläpitävät ja kehittävät tehtävät. Tämä ei suinkaan tarkoita tietojen pänttäämistä, vaan pyrkimystä kohottaa lapsen mieli kohti korkeita ja arvokkaita ajatuksia, pyrkimystä opettaa hänet rakastamaan totuutta. Kasvatuksen ja tiedon korkein päämäärä on kohtuullinen elämäntapa ja järkevä elämänfilosofia. Tuohon tavoitteeseen ei päästä pakottamalla, sillä kuten Locke toteaa: "Orjamainen kuri luo orjamaisen mielen". Ja kun alkuun päästiin, niin tässäpä pari muutakin Locken mietelmää:

”Kasvata lapsia mieluummin oman esimerkkisi voimalla, rohkaisemalla ja kiittämällä … pitämällä heidät loitolla huonosta seurasta… anna vapaata tilaa heidän lapselliselle iloisuudelleen, leikille ja urheilulle.”

”Lapsen on oltava lapsi, heitä ei saa estää olemasta lapsia. Vain siitä on heitä estettävä, mikä on väärin, muuten olkoon heillä kaikessa vapaus.”

”Se, joka osaa, halpaan imarteluun alentumatta, saada ne, joiden kanssa hän puhuu, tuntemaan mielihyvää, on saavuttanut todellisen elämisen taidon”.

Pyrin viime kesänä edistämään sieluni terveyttä vaarantamalla henkeni ja fyysisen terveyteni. Kävin ajamassa ensin Alastaron ja paria päivää myöhemmin Ahveniston moottoriradoilla järjestetyissä vapaissa harjoitustilaisuuksissa. Kokemus oli samaan aikaan hieno ja pelottava. Ahveniston rata on todella vaarallinen, eikä kukaan järkevä aja siellä moottoripyörällä omaakovaa. Joku voisi sanoa, ettei kukaan järkevä ylipäätään aja moottoripyörällä - saatikaan radalla. Minut radalle ajoi halu päästä kokeilemaan, miltä tuntuu päästellä nopeusmittariin katsomatta, limitillä. Voin kertoa, että tunne on outo. Yhtäkkiä pitäisi tietää, millä vauhdilla kurviin voi ajaa, kun ei ole kattonopeutta. Kumpanakin päivänä mopo meinasi karata lapasesta vähintään kerran. Se opettaa enemmän kuin koko kesä maantiellä. Myös päätavoite tuli saavutettua: takarenkaan "chicken stripet" ovat kadonneet ja rengas on nyt laidoiltaan miehekkäästi palanut.

KUVA: Telemakhos Ahveniston moottoriradalla

5 kommenttia:

Mummo kirjoitti...

"Yhtäkkiä pitäisi tietää, millä vauhdilla kurviin voi ajaa, kun ei ole kattonopeutta."

Niin, tuo on aika kaunis muotoilu sille kaikelle, minkä oppilaille haluaisi opettaa, jos edes itse tietäisi.

Isäni oli opettaja-aikoinaan vankasti sitä mieltä, että koko kouluhomman voisi hoitaa opettamalla lapsille merenkulkua. Siinä kuulemma oppisivat kaiken tarpeellisen.

Moottoripyöräilyn ulkoilmaurheilupuvut saattaisivat olla oppilailla kyllä kivemmat kuin meriasut.

Kerrohan, heavymies, tuntuuko enemmän ruumiissa vai sielussa, kun hetken ajan luulee suistuvansa radalta.

Rita kirjoitti...

Hih, minäkin pistin tänään moottoripyörän kuvan Arkiterapeutti Kops - blogiini. Ajamaan en uskaltautuisi, enkä kyytiinkään, mutta muuten ihailen mainittuja menopelejä :)

Locke: Hmm... kieltämättä hyviä ajatuksia iso osa noista. Mitenkähän sosiaalisuuden kehittyminen kotiopettajan seurassa ryhmän sijasta?

Telemakhos kirjoitti...

Luulin tietäväni vastauksen Mummon kysymykseen, mutta tarkemmin ajatellen en pysty muuta kuin kiemurtelemaan.

Vain kokemus kertoo mikä on kenellekin riittävän kovaa. Huomasin yhden session loppupuolella, että kaksi edelläajavaa motoristia meinasivat kaatua. En ollut nähnyt sellaista aiemmin, enkä ajanut missään aloittelijoiden ryhmässä. Päättelin, että myös minun vuoroni tulisi pian, jos nuokaan eivät jaksa enää keskittyä tarpeeksi. Lopetin siltä päivältä.

Kun pelko kouraisee vatsanpohjaa, niin onko se ruumiillinen vai sielullunen toiminto? Ainakin sen seurauksen voi kuulema tuntea ajopuvun sisällä :-)

Vaaratilanteiden jälkeen ei pysty ajamaan kunnolla; vaan ajo muuttuu kulmikkaaksi ja lisää uusia vaaratilanteita syntyy helposti. Kaikkein vaikein minulle on ruutulipun jälkeinen kierros - kun on tavallaan "selvinnyt".

Kokematon moottoripyöräilijä toimii äkkitilanteissa yleensä väärin. Aivot käskevät jarruttamaan silloin kun pitäisi pitää käsi pois jarrulta, painaa polvea asfaltin pintaan ja kantata. Harjoituksella pyritään siis korvaamaan väärä refleksi oikealla. Harjoituksen avulla on kai tarkoitus totuttautua tuntemaan vaaratilanteessa oikein - olemaan lamaantumatta.

Telemakhos kirjoitti...

Rita. Vai väität, että Locken kasvatusajattelussa on puutteita. Niin, joku voisi vielä huomauttaa, että kasvatus- ja koulutuskysymykset saattavat ehkä koskea muitakin kuin pikku-loordeja.

Ironmistress kirjoitti...

Kun katsoo nykyperuskoulun menoa, niin John Locke on kyllä ollut harvinaisen oikeassa.

Näin yleensäkin brittifilosofeilla on ollut paljon realistisempi ote sekä ihmisluonnosta että elämästä yleensä kuin heidän mannermaisilla kollegoinaan - pahimpana esimerkkinä Rousseau ja Nietzsche, jotka olivat lähinnä sekoboltseja.