maanantaina, heinäkuuta 03, 2006

Telemakhos reseptikirjailijana


Pian tulee kuluneeksi kaksi viikkoa siitä kun tulimme kesämökillemme. Oheinen kuva on otettu kuistiltamme. Saimaan vesi on 84 cm. vimevuotista alempana. Kaikki näyttää erilaiselta; tänne ylös ei sitä huomaa. Saimaa käyttäytyy itse asiassa kuin joki, eikä järvi.

Katsokaa vaikka Etelä-Savon ympäristökeskuksen julkaisemaa havaintokuvaa:


Vene oli kymmenen metrin päässä viimevuotisesta rantaviivasta.

Otin mukaan kasan kirjoja - ei, en nyt ehdi lukea kaunokirjallisuutta ja korkkaritkin pitää ilmeisesti jättää tänä kesänä vähemmälle. Jari sai puhuttua minut ympäri, ja menein -tyhmää kyllä - lupaamaan artikkelin kasvatushistorian metodologiasta. En ole ollut muutamaan vuoteen kovin kiinnostunut historianfilosofiasta, ja huomaan etten tiedä oikein missä tällähetkellä mennään. Kävin kirjastossa lainaamassa kasan tutkimuksia ja pari reseptikirjaa (metodiopasta). Ne teistä, jogtka ovat jaksaneet lukea vuodatuksiani pidempään muistanevat, että olen kirjoittanut metodioppaista aika vähättelevästi. No niin, saa nauraa; kirjoitan nyt - tai ainakin yritän kirjoittaa - metodiOPASTA.

Tutustuttuani muutamaan uuteen historiantutkimuksen oppaaseen havaitsin, että nyt kirjoitetaan niistä jutuista joista keskustelimme jatko-opintopiirissämme 1990-luvun puolivälissä. Matti Peltosen Mikrohistoria -teoksessa käydään läpi ranskalaisten annalistien Arieksen, Ladurien ja Braudelin ajatuksia ja tuotantoa. Erityisen tarkasti Peltonen näyttää perehtyneen Carlo Ginzburgin ja Giovanni Levyn (Aineeton perintö) työhön. Hän näyttää arvostavan Levyä todella paljon. Tulin itsekin lukeneeksi mainitun teoksen kymmenisen vuotta sitten. Levyn kirja kertoo Pohjois-Italialaisesta 1700-luvulla eläneestä kansanparantaja-kyläpapista (tai "manaajasta), joka tasapainoilee kahden - näennäisesti hieman ristiriidassa olevan ammattinsa välillä. Levy kuvaa Santenan kylän sosiaalisia verkostoja ja osoittaa, että papin ratkaisu oli oikeastaan rationaalinen.

Natalie Davisin "Martin Guerren paluu" on nin kiinnostava tutkimus, että kirjoitan siitä lähipäivinä oman juttunsa.

Oli jännää havaita, että Peltonen suhtautuu kriittisesti Rüseniin, Ankersmithiin ja LaCapraan. Koetin lukea heidän artikkeleitaan History and Theory -lehdestä kymmenen vuotta sitten - hankin pari kirjaakin, mutta en tainnut loppujen lopuksi tulla paljoa viisaammaksi. Luulin, että en ymmärtänyt pointtia kieliongelmien vuoksi (hyvin monimutkaisia lauseita englanniksi). Nyt huomaan, että ajatus on outo myös suomenkielellä luettuna. Pääteema liittyy ajallisen epäjatkuvuden ongelmaan: postmoderni historiantutkimus rakentuu sihen olettamukseen, ettei historiasta voi tietää mitään. Yhteistä todellisuutta ei ole. Historiantutkimus tuottaa kuvia nykypäivästä. LaCapran mukaan arjen historia vääristää historiankirjoitusta kohdistamalla huomion historian "roskiin".

Historianfilosofian harrastamista ei ole koskaan pidetty erityisen tarpeellisena "kunnon" historiantutkijalle. Historiantutkimus miellettiin pitkään eräänlaiseksi käsityöksi, ei niinkään ajattelutyöksi (ehkäpä tästä johtuen Renvallin hegemonia historianfilosofiassa oli nin pitkäikäinen).

Nyt siis pitäisi kirjoittaa metodioppaaseen historian tutkimusmenetelmistä. Mikrohistoria ei ole menetelmä. Menetelmän nimeä ei voi antaa myöskään arjen historialle tai mentaliteettien historialle. Kasvatushistoriallakaan ei ole omaa menetelmäänsä. Ne ovat näkökulmia, tai aineiston rajaamia kokonaisuuksia. Historiantutkimuksessa on oikeastaan vain yksi menetelmä: lähdekritikki. Tosin se, miten lähdekritiikki määritellään riippuu vähän tutkijan näkökulmasta. Riitauduin tästä asiasta toisen väitökirjani tarkastajan kanssa. No, ei se ihan lyömiseksi mennyt, eikä erimielisyys näkynyt arvosanassa (eximia). Periaatteellinen erimielisyytemme on hyvin kuvaava. Tarkastajan mielestä lähdeluottelossani oli "epäluotettavia" teoksia. Minä koetin selittää, että tietenkin siellä on epäluotettavia teoksia - ilman niitä olisi vaikea kuvata oman aikansa propagandaa. Mitään lähdettä ei voi arvioida hyväksi tai huonoksi ilman että kertoo samalla, millaisiin kysymyksiin niiden avulla on tarkoitus vastata.

5 kommenttia:

Lurker kirjoitti...

Tuollaisen vedenpinnan laskun täytyy olla vesikuutioina ihan järkyttävän suuri kun ajattelee Saimaan pinta-alaa. Minne se kaikki vesi menee? Ei ainakaan nurmikoiden kasteluun...

Telemakhos kirjoitti...

Vesi on laskenut viime syksynä Itämereen Imatran kanava --> Vuoksi. Uutta vettä ei ole tullut tilalle.

Saimaan vesistöalueen pinnankorkeuteen vaikutavat ratkaisevasti syksyn ja talven sademäärät sekä lumen vesipitoisuus. Vesi ei tule - kuten pienissä järvissä lähteistä vaan valumista (toki lähteitäkin varmasti on).

Pinnan korkeutta säädellään juoksutuksilla. Altaan koko on niin suuri, ettei juoksutusten vähentäminen pure kovin nopeasti. Tämänhetkistä tilannetta pidetään vielä normaalina vaihteluna, joten juoksutusta ei ole vähennetty. Patojen portteja suljetaan vasta jos heinäkuu on vähäsateinen; silloin on vaara, että Lappeenranta - Varkaus - Kuopio "syväväylästä" tulee vähemmän syvä väylä.

kalju kirjoitti...

Menee ihan offtopiciksi, mutta minkäs teet, kun on pakko kirjoittaa.

Äsken herättyäni muistin osittain näkemäni unen. Siinä mökilläsi, siis sinun, Telemakhos, järjestettiin jonkin sortin salaseuran tapaaminen. En tiedä oliko se Ruusu-Ristin vai Vapaamuurareiden, mutta samassa hengessä kuitenkin (tietenkin perustan näkemykseni molemmista em. järjestöistä kaunokirjallisuuden perusteella, esim. Umberto Econ Foucaultin heiluri).

Itse en saanut kutsua, mutta ystäväni sai, joka ei itse päällekkäisten aikataulujen takia päässyt. Hän lykkäsi kutsun kouraani ja toivotti miellyttävää reissua.

Menin paikalle. Paikalla oli paljon keski-ikäisiä ja vanhempia miehiä. Kaikilla järestään puvut päällä. Omaa asustettani en muista. Tilaisuus alkoi ruokatarjoilulla, mutta koska saavuin sinne myöhään, pääsin seisovan pöydän antimien ääreen sillä aikaa kun viereisessä huoneessa alkoi paatoksellinen puhe aiheesta, mitä en enää muista. Tunnelma oli kuitenkin kiihkeä.

Pari lihapullaa minulta putosi hermostuksissani lattialle, koska en oikein tuntenut kuuluvani paikkaan. Sinuakaan en siellä nähnyt, vaikka tiesin, että jossain päin mökkiä olet. Olin lisäksi jossain välissä varmistanut tämän asian joltain muulta kutsuvieraalta.

Lähdettyäni ruokalautasen kanssa seuraavaan huoneeseen kiihkoilua kuuntelemaan minä heräsin. Suu auki ja silmät pyöreinä aloin miettiä, söinkö illalla jotain outoa kun unikin oli hieman epämääräinen.

Btw, unessani mökkisi vaikutti oikein viehkeältä. Tosin seinillä olleet taulut eivät oikein määrältään ja tyyliltään sopineet suomalaisen hirsimökin sisustukseen. Mutta minkäs teet, kun alitajunta pitää yöllisiä bileitä.

Tulkitse vapaasti tai mielummin ei.

Telemakhos kirjoitti...

Hmm, mielenkiintoista! Rituaaliasut, salaseura, valtava kesämökki yleisöltä suljettuine siipineen. Tässä on niin paljon totta ja tuttua, että olet varmaankin saanut näyn. Se ei ollutkaan tavallinen uni.

Tai sitten tämä on unta. Olet mennyt lepäämään juhlissani ja uneksit kaikesta siitä mitä luulet todellisuudeksi. Nyt on aika herätä, herätä, herätä....

Et herännyht. No jungilaisittain tulkittuna minun kesämökkini edustaa sinua itseäsi. Mitä etsit? Oletko löytämässä uuden puolen omasta itsestäsi? Pohdit ehkä aikuistumista, vanhenemista. Kätketty huone on id, piilotajuntasi.

Heh, heh. Kiitos Kalju hauskasta jutusta. Ethän pahastunut kieli poskella kirjoittamistani kommenteista. Luin viestisi useaan kertaan - on mukavaa jakaa tällaisia asioita.

kalju kirjoitti...

Minulla on usein tapana nähdä tämän kaltaisia unia. Aikamatkailu, salaliitot, supersankarit erikoisvoimineen ja dramaattiset kohtaukset ovat avainsanoja uniani käsiteltäessä.

No jungilaisittain tulkittuna minun kesämökkini edustaa sinua itseäsi. Mitä etsit?

Hyvä kysymys. Väkisinkin olen viime aikoina miettinyt elämää ja uraa pidemmällä tähtäimellä, mitä haluan, missä haluan ja milloin haluan. Ehkä se on tätä aikuistumista. Erinäisten tutkimusten mukaan nykyihminen kehittyy fyysisesti nopeammin kuin mitä esim. 100 vuotta sitten. Silti ei ole kovinkaan kauan siitä, kun aikuisena pidettiin 22 vuoden iän saavuttanutta - sitä aiemmin oltiin vielä lapsia, joskin leikit oli leikitty jo aikaa sitten. Onko psyykkinen kasvu kehittynyt fyysisyyden mukana?

Muutaman vuoden korkeakouluopinnoista huolimatta tässä vasta aikuistutaan pikku hiljaa. Ehkä heitit "analyysiä" kieli poskessa, mutta ei se välttämättä nyt niin kauaksi heittänyt. Seuraus saattoi olla samansuuntainen, mikä ei kuitenkaan tarkoita että syy olisi ollut.

Oletko löytämässä uuden puolen omasta itsestäsi? Pohdit ehkä aikuistumista, vanhenemista.

Uusi minuuteni on ehkä "ajatteleva ja harkitseva" minä. Ehkä vastuullisempi myös. Tähänastinen vastuudentuntoni on koskenut kaikkea muuta toimintaa kuin semmoista, mikä lopulta vaikuttaa lähinnä itseeni. Olen saanut muusta toiminnasta hyvän tekosyyn "laiskotella" omien asioitteni kohdalla ja siten hyväksyntää "hunningolla" olemiselleni.

Oma elämäni on ollut mitä on. Tuntuu lähinnä siltä, etten ole saanut mitään aikaan. Ehkä nyt tunnen, että haluan tehdä jotain kauaskantoisempaa (itselleni). Tietyssä mielessä tämä kuulostaa itsekkäältä, tietyssä taas kasvamiselta. En unhoita muuta, yhteisöllistä ja yleishyödyllistä toimintaa, mutta yritän nähdä itseni hyödyllisempänä jos keksin muutakin. Irtisanoin itseni jopa sivutyöstäni jotta voin opiskella intensiivisemmin, mikä ei ole kuvannut parin viime vuoden opintosuorituksia.

Kätketty huone on id, piilotajuntasi.

Salaovi kätkettyyn huoneeseen sijaitsee ehkä jonkin taulun takana, mikä ei sovi sisustukseen?

Hauskaa, että uneni viihdytti =)