Mainiossa Memoria Volantilis -blogissa kerrottiin, että Piispa Henrikin värttinäluuksi uskottu pyhäinjäännös siirretään Turun tuomiokirkkomuseoon. Ihan hyvä juttu. En nyt ulkoa muista, oliko keskiaikainen Nousiaisissa säilytetty Henrikin pyhäinjäännös alun perin suurempi, vai oliko lippaassa tuolloinkin vain käsivarren luita (kyynervarsi ja värttinäluu).
On selvää, että pyhäinjäännöksen historiallisesta todenperäisyydestä ei kannata ryhtyä saivartelemaan. Se, löysikö Peter Bartholomew vuonna 1098 todellisen Jeesusta ristillä haavoittaneen keihään kärjen, on vähemmän mielenkiintoista - kuin pohtia millainen merkitys tuolla löydöllä oli. Nin, nin, miten keihäs olisi joutunut Antiokiaan ja säilynyt yli 1100 vuotta, kuinka se löytyi juuri silloin kun epätoivoiset ristiretkeläiset tarvitsivat sitä jne, jne. Ristiretkeläisarmeija sai uutta virtaa löydöstään ja onnistui voittamaan taistelun. Näitä "pyhiä keihäitä" on löydetty kymmeniä. Lisää "kohtalon keihäästä" täällä
Tänne pohjolaan ei keskiajalla ja uuden ajan alussa kulkeutunut arvokkaita reliikkejä. Tai olisi kai kulkeutunut, jos olisi ollut millä maksaa niistä. Eurooppalaiset keräilijät, luostarit ja hallitsijat saattoivat pitää näytillä puunkappaletta Jeesuksen rististä, orjantappurakruunun piikkiä tai muuta aikansa turistinähtävyyttä.
Käsittääkseni historiantutkijat suhtautuvat tätä nykyä melko skeptisesti Henrikin pyhimyslegendan ja sen kansanomaisen toisinnon historialliseen todenperäisyyteen. Henrikin kuolemasta ei ole aikalaisdokumentteja; ensimmäinen on peräisin 1200-luvun lopulta, siis yli 100 vuotta väitetyn murhan (1150) jälkeen. Tämäkin dokumentti on todistusarvoltaan hieman ristiriitainen - sitä voidaan pitää kirkon "propagandana". Varsinaisessa latinankielisessä pyhimyslegendassa ei mainita nimeltä Lallia eikä Kerttua. Muistelen prof. Veikko Litzenin kertoneen minulle, että aikalaisdokumenteista ei selviä edes se, onko Henrik käynyt koskaan Suomessa. Kenenköhän luut sitten tuossa kansallismuseossa säylytetyssä lippaassa makaavat...?
Kannattaa silti muistaa, että Suomeen tehdyistä "ristiretkistä" ei myöskään ole täysin pitävää ja ristiriidatonta näyttöä. Sveanmaan historiankirjoittajat kertovat Skaldien perinteen mukaisia sankaritarinoita hallitsijoistaan - eikä historiallinen todenperäisyys ollut näiden tarinoiden tarkoitus eikä laadun kriteeri. Se, joka on lukenut Jusleniuksen Aboa vetus et novan, tietää mistä puhun. Ja tuo Turun historiahan on kirjoitettu sentään 1700-luvulla. Ajatus siitä, että historiankirjoituksen pitäisi perustua tarkkaan lähdetyöskentelyyn, syntyi vasta 1800-luvun alkupuolella.
Martti Haavion Piispa Henrik ja Lalli -teoksessa käydään läpi kansanomaisen pyhimystarinan toisinnot säe säkeeltä. Haavio huomasi, että kansantarinassa ja virallisessa pyhimyslegendassa murhan motiivit poikkeavat toisistaan. Kirkon versiossa Henrik maksaa talon emännälle kestityksestä, mutta se ei sovi pakanallisille suomalaisille. Näin he rikkovat vieraanvaraisuuden sääntöjä kaksinkertaisesti (eivät halua auttaa matkustavaista, eivät edes rahaa vastaan). Emäntä vielä valehtelee miehelleen, ettei maksua suoritettu (Kerttu on siis suurin syyllinen) Kansantarinassa Henrik ei maksa, vaan vaatii kestitystä vedoten asemaansa (kestiruotsi). Lalli nousee vastustamaan uutta rasitusta, eikä taivu kirkollisen esivallan edessä. Näin tulkittuna kertomus kohottaa Lallin suomalaisuusmieheksi, kapinoitsijaksi.
Köyliön keskustaan pystytettiin 1989 professori Aimo tukiaisen veistämä Lallin patsas. Kunta ei halunnut olla mukana tuossa hankkeessa - sillä moni ajatteli, ettei ollut sopivaa muistaa murhamiestä patsaalla. Hankkeen kustansi paikallinen pankki. Tässäkin on "hauskaa" symboliikkaa: Lalliahan voi ihan syystä pitää kaikkien velkojien isänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti