Opettajankoulutuksen opiskelijavalinnat ovat taas käsillä. Niinpä HS julkaisi jokavuotisen valintakoejuttunsa sopivasti Helsingin OKL:n valintakokeiden ensimmäisen päivän jälkeen. Tällä kertaa toimittajan ei tarvinnut veisata "kuuden ällän tytöt vievät opiskelupaikat rennoilta miehiltä" -virttä yksin, sillä professori Matti Meri teki sen hänen puolestaan. Ja ilmeisesti ihan erikseen käskemättä. Tiesin kyllä, että edellä mainittu myytti "kuuden ällän tytöistä" on juurtunut erittäin syvälle yhteiseen tietoisuuteemme, mutta sillä ei pitäisi olla vaikutusta sellaisen asiantuntijan kuin prof. Meren arviointikykyyn. Hänhän tosiasiassa tuntee valintakoetilastot - tai ne ovat ainakin hänen saatavillaan.
Nyt siis on taas oikein kasvatustieteen professorin suulla todettu, että opintonsa hyvin suorittaneet nuoret naiset vievät "rentojen miesten" paikat koulutuksessa. Itse asiassa artikkelissa puhuttiin "tytöistä" ja miehistä. Siis tytöt vievät miesten koulutuspaikat! Mitä tähän voi oikein sanoa? Ei kai muuta kuin, että väite on paitsi syrjivä, myös kaikilta osiltaan väärä. Tilanne on vähän outo, sillä Meri on ainakin aiemmin ottanut vahvasti kantaa hyvin menestyneiden ylioppilaiden puolesta. Olisikohan häntä siteerattu lehdessä väärin? Toivottavasti.
Tässä pari tilastoargumenttia:
- Ylioppilastutkintotodistuksen äänimäärä vaikuttaa merkittävästi lähinnä Helsingin, Hämeenlinnan ja Jyväskylän opiskelijavalintoihin. Niinpä näissä laitoksissa opiskelee (tilastojen perusteella) yleissivistykseltään keskimääräistä parempia opiskelijoita. Jyväskylässä opettajaksi opiskelevilla on viiden aineen äänimäärä siinä 25-26 (L ja E = 6 ääntä, M = 5 jne.) Monissa muissa laitoksissa opiskelee jopa approbaturin yleisarvosanan kirjoittaneita opiskelijoita.
- YO -todistuksen painoarvoa lisää se, että valintakokeisiin kutsuttavien hakijoiden määrää on jatkuvasti vähennetty. Mitä vähemmän hakijoita kutsutaan, sitä korkeammalle esivalintaraja nousee. Varsinkin Helsinki on kunnostautunut riman korottamisessa.
- Jyväskylä, Helsinki, Hämeenlinna -akselin ulkopuolelle ei hakeudu tarpeeksi "kuuden ällän tyttöjä". Täydet pisteet YO-todistuksen perusteelle saaneita hakijoita on koulutuksessa vähemmän kuin lubentterin kirjoittaneita.
- Miksi koulumenestys ei ole suotava ominaisuus opettajalle?
- Miksi kuuden ällän tytöistä tulee huonompia opettajia kuin "rennoista miehistä"
- Miksi kehotat valintakokeissa epäonnistuneita hakemaan ensi vuonna uudestaan? Eikö se merkitse sitä, että et luota valintoihinne?
10 kommenttia:
Haa! Luin uutisen aamusella ja ehdin jo useampaan otteeseen käydä tarkistamassa, etkö jo ole kommentoinut :)
Onneksi edes joku pitää meidän hyvin koulussa menestyneiden "tyttöjen" puolia, ei nimittäin paljon naurata kun esimerkiksi opettajan töitä hakee ja valituksi tulevat ne "rennot miehet". Rento nainen onkin sitten jo aika epäilyttävä ja ainakin opettajana epäuskottava. Eikö vain?
En ole Matti Meri mutta kommentoinpa näin "rennon miehen" näkökulmasta (itselläni YO-todistus ei päätä huimaa ja se, että olen ottanut elämän ja opiskelun suht. lunkisti tekee minusta ehkäpä rennon. Juuri semmoisen letkeän jätkän, joka työhaastattelussa pärjää supliikilla vaikka paperit eivät niin hyvää välttämättä sano.)
* Miksi koulumenestys ei ole suotava ominaisuus opettajalle?
Senpä minäkin haluaisin tietää. Toki on totta, että hyvä koulumenestys ei takaa hyvää opettajuutta, mutta opettajan pitää tietää ja osata yhtä sun toista. Tästäpä syystä jonkinasteinen vaatimus koulumenestyksestä on minusta perusteltua. Luokanopettajan ammatissa kyse on paljolti kasvattamisesta, mutta se ei yksin riitä. Pitää oppilaiden oppia muitankin kuin elämän taitoja.
* Miksi kuuden ällän tytöistä tulee huonompia opettajia kuin "rennoista miehistä"
Harjoittelussa monella hyvin menestyneellä (ei kuitenkaan kuutta ällää, mutta muuten hyvä YO-todistus) on ongelmia sopeutua yllättäviin tilanteisiin. Tämä on ehkä se opetuksellinen ote, mitä haetaan. Mutta ei se ole mikään kiveen kirjoitettu sääntö. Harjoittelujen edetessä hyvin ylioppilaskirjoituksissa menestyneillä tämä ennalta arvaamattomiin tilanteisiin sopeutuminen paranee huomattavasti. Villinä heittona nostaisin idean, että huonommin kirjoittaneet "rennot miehet" ovat tottuneet tietynasteisiin epäonnistumisiin, siis siihen että hommat eivät yleensä mene niin kuin on suunniteltu. Tästä johtuen ehkä heillä on opetuksellinen ote erilainen. (Itse asiassa tämä asia on hyvin sukupuoleton, koska joillekin hyvin menestyneille pojille ongelma on sama ja heikommin menestyneet naiset puolestaan handlaavat hyvin odottamattomat tilanteet.)
* Miksi kehotat valintakokeissa epäonnistuneita hakemaan ensi vuonna uudestaan? Eikö se merkitse sitä, että et luota valintoihinne?
Tämä minuakin kummastuttaa. Usko opiskelijavalintojen toimivuuteen näyttää kadonneen Mereltä. Nähtävästi hän uskoo valintakokeissa enemmän sattumaan ja tuuriin kuin pätevyyteen. Tai sitten siihen, että arvioijat osaavat muodostaa yhteisen näkemyksen hyvästä opettajasta ja pitämään siitä kiinni. Ehkäpä tämä henkii ristiriitaisuuksista Helsingin yliopiston valintakokeista päättävän elimen keskuudessa? (Tosin itse veikkaan tuon olevan sen verran hatusta heitetty, etten taida uskoa siihen itsekään.)
Joka tapauksessa Telemakhoksen esittämät minimikriteerit ovat minusta perusteltuja ja tarpeellisia. Opettajan äidinkielelliset taidot ovat lähes kaiken opetuksen perusta. Hävettää suorastaan tulevan ammattikuntani puolesta, kun opiskelijatoverini eivät osaa edes yksinkertaisempia kielioppisääntöjä. Yhdyssanat ovat täysin hukassa eikä ison ja pienen kirjaimen eroa aina ymmärretä.
Matematiikka on toinen yleissivistyksen perusta. Se, että on suorittanut lyhyen matematiikan hyväksytysti läpi, ei ole kohtuuton vaatimus, jos haluaa opettajaksi. Kannatan.
Omavalintainen Cum laude approbatur toimii myös mielestäni, koska silloin saadaan jollain tapaa varmistettua
a) opiskelijan kyvykkyys ylipäätään opiskella (jos hän on onnistunut saamaan Cl:n jostain muusta kuin äidinkielestä) ja
b) jonkinasteinen yleissivistys.
Näkisin asian näin:
Opettajaksi ja opettajankoulutukseen SOPIMATTOMAT hakijat, jotka ovat menestyneet kirjoituksissa, vievät hakupaikan opettajaksi SOPIVILTA miehiltä TAI naisilta, jotka eivät ole kirjoituksissa erityisen hyvin suoriutuneet.
Itse kilttinä tyttönä kirjoitin hyvät paperit ja pääsin pääsykokeisiin Helsinkiin. Nyt kolme vuotta takana ehdottomasti omalla alalla.
Tiedän, että "koulupärjääjissä" on monia todella vaikeita elämänkokemuksia läpikäyneitä henkilöitä (joille lukeminen on ollut pakotie kodin arjesta).
Vastakkainasetteluihin on helppo ottaa kantaa, jos tilanne kuvataan stereotyyppien kautta. Juuri tällainen on tilanne myös blogissani kuvatussa keskustelussa: "KoulupärjääjäTYTTÖ" vs "rento MIES". Meri puhui myös ÄLYKKÄISTÄ monivalintatehtävistä. Myöäs niiden mielekkyyttä on vaikea kyseenlalistaa, sillä samalla tulee vastustaneeksi älykkäitä tehtäviä. Monivalintatehtävien käytön seurauksena emme enää voi tarkistaa sitä osaavatko hakijat kirjoittaa mielekkäitä lauseita. Läheskään kaikilta hakijoilta tämä ei onnistu.
Luulen, että nimimerkki "rento mies" osui oikeaan arvatessaan, että valintakoekriteereistä ei vallitse yhteisymmärrystä (läpipääsy riippuu osittain sattumasta; siitä minkä raadin eteen joutuu). Tästä syystä voi olla syytä kehoittaa hakijoita kokeilemaan onneansa uuden raadin edessä.
Tutkimuksissa on havaittu, että he selittävät epäonnistumistaan lähes poikkeuksetta heikolla kirjakuulustelumenestyksellä. Haastattelun kerrotaan menneen hyvin - saatiinpa siitä mitkä pisteet hyvänsä.
No näin niin kuin nyt hakeneena ja pääsykokeissa käyneenä todettakoon, että valinta voi hyvinkin olla sattumaa juuri sen vuoksi, minkälainen raati sattuu kohdalle osumaan. Itse hain toiseen koulutukseen omassa laitoksessani ja erinäisistä osallistumisistani opiskelijatoiminnassa olin laitoksen henkilökunnalle ehkä liiankin tuttu. Niin hyvässä kuin pahassakin.
Nyt enää odotellaan, miten pisteet menivät. Jos teoskuulustelu epäonnistui osaltani, niin oma on häpeäni. Enemmän uskoisin haastattelun menneen kaikkein huonointen juuri sen vuoksi, että olin jo muutaman vuoden ajalta entuudestaan tuttu. Ja riippuen haastattelijasta tämä olisi voinut olla etu tai haitta. Omalla kohdallani se oli mielestäni haitta. Haastattelukysymykset lähtivät luonnollisesti siitä lähtökohdasta, että olen jo jotain täällä opiskellut, mutta se tapa ja miten kysymyksiä johdateltiin, oli minusta epäedullista. Ikään kuin haastattelijoilla olisi ollut jo selvä näkemys minusta ja pisteitteni kohtalosta ennen kuin ovesta haastatteluhuoneeseen sisään astuin. Kärjistäen: minulle vittuiltiin, mutta sen verran sivistyneesti, ettei siitä saa kunnon materiaalia oikaisuvaatimukseen.
Joka tapauksessa jos pisteeni ovat huonot haastattelun osalta, haen juuri siihen osioon oikaisua. Taitonäytteen osalta hyväksyn sen, mitä sieltä minulle tulee. Sen arvioinnin uskon olleen objektiivista - olihan työt jätetty pelkällä numerolla, eikä nimellä varustettuna. Teoskuulustelu oli puolestaan monivalintaa, joten siitä nyt ei ainakaan jää tulkinnanvaraa suoriuduinko siinä hyvin, huonosti vai hyvin huonosti.
Julkaisin kerran tutkimuksen oikaisupyynnöistä.
Haastatteluarvioista tehdyt oikaisupyynnöt tuottavat tietääkseni äärimmäisen harvoin tulosta. Annettuja pisteitä ei muuteta niissäkään (melko harvinaisissa) tapauksissa, joissa hakijan peräkkäisinä vuosina haastattelusta saamat pisteet eroavat suuresti toisistaan.
Toivottavasti onnistut pääsemään haluamaasi koulutukseen.
Itse asiassa lista sisään päässeistä tuli jo tänään. Tosin kirjeet postitetaan vasta huomenna, joten saa vielä hetken odottaa, millaiset tulokset tulivat mistäkin osiosta.
Lopputulos kuitenkin se, etten koulutukseen päässyt. Sääli.
En usko, että tiedekunnassa haastattelutulos muuttuu (jos se siis on huono), vaan kyse on enemmänkin periaatteesta. Koen epäoikeudenmukaisuutta, jolloin teen asiasta asiallisen oikaisupyynnön sen sijaan, että murisen itsekseni ja ystävilleni kahvikupin ääressä asiasta.
Kaikki tapaukset ovat tietenkin yksilöllisiä, eikä niihin voi ottaa kantaa tilastojen perusteella - vaikka tulinkin kirjoittaneeksi aika skeptisesti. Tarkoituksenani ei ollut vihjata, että oikaisun pyytäminen olisi turhaa.
Haastatteluraadin jäsenet laativat vastineensa oman harkintansa mukaan, toiset monisanaisesti ja eri näkökohtia punniten, toiset lyhyemmin.
Olen itse kirjoittanut useita vastineita tekemistäni teoskuulusteluarvioista. Se on helppoa verrattuna haastatteluvastineiden kirjoittamiseen, koska teoskuulustelussa voidaan määritellä "oikeat" ja väärät vastaukset. Yleensä ongelmana on ollut se, ettei hakija ole ymmärtänyt vastausta eikä kysymystä.
On selvää, että oikaisupyyntöjen pelko (vastineiden kirjoittaminen on aikaavievää puuhaa) ajaa tentaattorit tekemään (teoskuulustelussa) sellaisia kysymyksiä joihin on oikeita ja vääriä vastauksia. Tästä syystä kysymykset eivät aina voi olla teoksen sisällön kannalta täysin mielekkäitä.
Oikeustieteellisissä tiedekunnissa on harrastettu pitkään monivalintatehtäviä pääsykokeissa. Nekään eivät ole osoittautuneet täysin pomminvarmoiksi. Aina silloin tällöin joku onnistuu osoittamaan, että kysymys on väärin laadittu.
Mielestäni kiltti tyttö puhui asiaa. Soveltuvuus on tärkeä asia opettajalle. Telemakhoksen valintakriteerit tuntuvat hyviltä. Äidinkieltä ja matikkaa on molempia osattava. Tämän ulottaisin myös hum. ja mat. / tekn. aloille. Humanismi ei saisi olla matemaattisen tyhmyyden synonyymi. Toisaalta, kuinka paljon on lääkäreitä ja insinöörejä, jotka eivät osaa puhua: "Niin, Teillä on karsinooma. Niin, sitä on vaikea selittää, se on sellainen solujen kapina. Jos Te katsotte kotona sanakirjasta, näkemiin."
Jatkaakseni stereotypioita: ainakin itse oli koulussa erittäin laiska. Lukion toisella luokalla englannista oli vitonen. Luin viimeisen vuoden ja kirjoitin yleisarvosanan laudatur.
Jos rento mies ei pysty missään vaiheessa skarppaamaan, hän on myös työssä laiska ja mahdolisesti lisäksi tyhmä. Kyllä opettajan täytyy myös opettaa ja kaikki opetettava ei ole hauskaa.
Käsijarru ja Jussi:
Juuri näinhän se menee. "Rennot miehet" vievät paikat myös työelämässä. Tajusin itsekin jossain vaiheessa, että minä (ei niin kauhean rento mies) häviäisin rennolle teknisen työn opettajalle virantäytössä. Näyttää siltä, että teknisen aineenopettajakoulutuksen saanut, luokanopettajapätevyyden hankkinut mies on viranhakujen kingi.
Sillä ei ole niin väliä, että hän saattaa olla lubenterin ylioppilas, eikä sillä että hänen kokemuksensa lapsiryhmän opettamisesta rajoittuu KORKEINTAAN yhteen alaluokalla tehtyyn opetusharjoitteluun. Pätevyys on pätevyys.
Rehtorien vaakakupissa painaa papereita paljon enemmän tieto siitä, että rennot miehet eivät jää äitiyslomalle. Voi silti olla että mieshakija päihittää usein myös peheensä ajat sitten perustaneen kokeneen naisen. Lieneekö näistä asioista olemassa tilastoja?
Lähetä kommentti