sunnuntaina, maaliskuuta 16, 2008

VAKAVA:n satoako?

Otsikko kuulostaa japanilta :-P

Kuten ehkä tiedätte, otettiin viime vuonna käyttöön uusi opettajankoulutuksen opiskelijavalintajärjestelmä. Uudistuksen tarkoituksena oli "keventää ja yksinkertaistaa raskasta valintamenettelyä". Käytännössä uudistus merkitsi ensimmäisen vaiheen pistelaskun muuttamista siten, ettei kokemuspisteillä tai yo-tutkintotodistuksen äänimäärällä ole enää vaikutusta valintakokeeseen pääsyyn.

Kuuluin uudistuksen kriitikkoihin. En tiedä kuuluinko vähemmistöön, sillä yleistä mielipidettä siitä ei kartoitettu tai kyselty. Sittemmin lievensin kantaani, kun
havaitsin tilastoista, että monivalintakokeen pistemäärä näytti korreloivan yo-todistuksen äänimäärän kanssa.

Lehtorit ja opintoneuvojamme ovat viestittäneet minulle, että uusilla opiskelijoilla vaikuttaa olevan vakavia motivaatiovaikeuksia. Ryhmä poikkeaa kuulema suuresti aiemmista vuosikursseista. Uusille opiskelijoille ei näytä olevan selvää se, että yliopistossa on tarkoitus opiskella. Tämä on paradoksaalista, kun muistetaan mihin ammattiin he ovat valmistumassa.

Kuinkahan luotettavia tuollaiset puheet ovat? Ne perustuvat tietenkin vain muutaman opettajan tunnelmiin - ja ovat pinnassa ehkä hankalan demon jälkeen. Mutta silti. En ole aiemmin kuullut tällaisia valituksia OKL:ssä. Ja nyt tuollaisia tietoja on tullut monelta suunnalta. Muistan kyllä, että eri vuosikursseilla on ollut erilaiset habitukset. OKL:ssä sen huomaa helposti, koska kurssit joutuvat tekemään paljon yhteistyötä. Olen kyllä ollut itsekin huomaavinani muutosta tapahtuneen. Uusien opiskelijoiden habitus on jotenkin erilainen... välinpitämätön. Tai sitten olen vain tulossa vanhaksi ja entistäkin kiukkuisemmaksi.

En suostu vielä uskomaan, että nautimme tässä VAKAVA:n satoa. Vaikka kieltämättä tekisi mieleni huomauttaa, että toimivan järjestelmän korjaaminen ei aina johda vielä toimivampaan järjestelmään.

Pitäisi ehkä mitata uusien opiskelijoiden motivaatiota. Ehkä kannattaisi kerätä aineistoa haastattelemalla pitkän linja lehtoreita.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Ehkä puolen vuoden jälkeen on liian varhaista tehdä opiskelijoista kovinkaan kattavia johtopäätöksiä.

Toisaalta voisi ajatella, että uudet opiskelijat verkostoituvat edellisiä paremmin tulevaisuutta silmällä pitäen. Alun tehottomuus jalostuu myöhemmin ja saattaa näkyä jopa opintotuloksissa. Uskon että tämä saattaa tuntua turhauttavalta.

En tiedä mitkä ovat nykyopetuksen tuulet OKL:ssä. Jo opintovuosieni aikana merkittävää kokeilua ja muutosta riitti joka vuodelle. Opiskelijoiden rimanalitukset olivat jo tuolloin monen kouluttajan turhautumisen lähde, ainakin opinahjossani.

Tuntui, että OKL:ssä haettiin tehokkuutta oppimisen kustannuksella. Pelin henki oli kaikille selvää, ja opiskelijat omaksuivat tämän kulttuurin siinä missa kouluttajatkin. Ainoa asia mikä todellisuudessa muuttui oli V-käyrä. Liekö sama jatkumo?