Kettuterrierin tunnustuksia

Ystäväni Tri. M. soitti minulle illalla. Tarkoitus oli, kuten M. sen minulle suorasukaisesti ilmaisi, tarkistaa henkisen tilani. Ja M. tietää mistä puhuu, hän on nuoruudessaan nähnyt kaikenlaista työskennellessään suljetulla osastolla. Kirjoitukseni vaikuttivat ehkä vähän pessimistiseltä. Tajusin juuri, että kyynisyyteni ei vaikuta opiskelijoihini myönteisesti. Osalle lienen liian outo esikuvaksi, toisille - niille, joille voisin kelvata - olen ehkä ainoastaan huono esimerkki. Keski-ikäinen tulevaisuuden lupaus. Tässä vaiheessa "lupaava nuori tutkija" ei kuulosta enää imartelevalta.

Nostan itseni niskasta tästä henkisestä suonsilmäkkeestä. Aloitan kertomalla, mistä tuo kettuterrieri putkahti kirjoitukseeni. Jokavuotinen tieteenfilosofian kurssini saa minut aina innostumaan lukemaan kaikenlaista hämärää. Popper ja Kuhn ovat alkupaloja - ne kuuluvat tietenkin peruspakettiin. Olen yrittänyt konkretisoida Kuhnin paradigma-ajattelua pohtimalla, millaisia murroskohtia meidän tieteenalallamme on ollut. En puhu nyt määrällisen ja laadullisen tutkimuksen/ paradigman vastakkainasettelusta - mikä sivumennen sanoen on alkanut tuntua sivuseikalta - vaan "kasvatustieteen harhapoluista". Ehkä sanotte nyt, että olen ymmärtänyt paradigman käsitteen liian laajasti. Se saattaa olla totta, mutta jatkan silti.

Puhe harhapoluista on tietenkin hybristä, nimittäin mikäli kaikki tutkijat pysyttelisivät turvallisilla vesillä, ei uutta löytyisi. Kun oikein rauhassa olen tutkinut kasvatustieteen alalta löytyviä, uskomuksiksi osoittautuneita hypoteeseja, havaitsin niistä yllätyksekseni kaikkia yhdistävän teeman. Se on persoonallisuuspsykologia. Persoonallisuuden analysointi on askarruttanut tutkijoita pitkään ja moni aikanaan arvostetuista ja tunnetuistakin hypoteeseista on jouduttu myöhemmin hylkäämään näytön puutteen vuoksi. Näin on käynyt mm. Gallin fenografialle, grafologialle sekä Kretschmerin ja Sheldonin typologioille. Tämähän on tietenkin olennainen osa tieteen prosessia (fallibilismi, objektiivisuus). Tosin Kretschmerin luonnetyypit elävät yhä arkikäsityksissämme. Vai kuka väittää, etteivätkö lihavat olisi muka leppoisia?

Ja tästä päästään kettuterrieriin. Koetin etsiä kaupunginkirjastosta pseudotieteeseen liittyviä luentoesimerkkejä ja etsiydyin selailemaan parapsykologian hyllyä. Yleisen kirjastoluokituksen mukaan rajatieto kuuluu luokkaan 15 ja persoonallisuuden psykologia luokkaan 14.4. Meidän kirjastossamme nämä kaksi luokkaa ovat käytännössä peräkkäin, koska kokoelma on aika pieni. Katselin luokkaa 14.4 luullen lukevani parapsykologian kirjoja, ja täydestä meni. Monet persoonallisuuden psykologiaa käsittelevät kirjat ovat populaaria konsulttitavaraa, eivätkä niissä esitetyt kuvaukset eroa paljoakaan koirakirjojen lajinmäärityksistä.