Vakava yllätti

Kuten tätä blogia pidempään seuranneet lukijat tietävät, kuulun VAKAVA -kriitikoihin. VAKAVA on opetusministeriön VAltakunnallinen KAsvatusalan VAlintakoeyhteistyöprojekti. Projektin tarkoituksena on "keventää" ja yhdenmukaistaa alamme opiskelijavalintakokeita. Yksi projektin käynnistämiseen johtaneista tavoitteista oli lisätä uusien ylioppilaiden määrää opettajankoulutuksessa. Toisena tavoitteena oli vähentää koulumenestyksen merkitystä opettajankoulutuksen valintakokeissa (toisin sanoen antaa ylioppilaskokeissa huonosti menestyneille paremmat mahdollisuudet hakeutua (luokan)opettajan uralle). Tuoreiden ylioppilaiden määrän lisääminen mahdollistettiin poistamalla esivalinnasta kokemuspisteet. Esivalinnasta poistettiin myös YO-arvosanat. Niinpä viime keväänä kaikki luokanopettajanammatista haaveilevat ylioppilaat hyväksyttiin esivalintana toimineeseen kirjakuulusteluun. Tuo kirjakuulustelu toteutettiin "älykkäänä" monivalintakokeena. Älkää kysykö mitä se tarkoittaa. Ehkä "älykkyydellä" viitattiin tässä yhteydessä kokeen kysymyksiin ja siinä noudatettuun virheenkorjaukseen (jokaisesta väärästä vastauksesta sai miinuspisteen).

Mielestäni ylioppilastutkinnon suoritusajankohdalla ei saisi olla suurta merkitystä. Jättäessämme yo-todistuksen tason huomiotta tulemme antaneeksi epäluottamuslauseen koulujärjestelmällemme. Eräs tutkija vastasi tähän sanomalla, että tunnemme koulujärjestelmän liian hyvin luottaaksemme siihen. Niinkö? Mielestäni tuon ajatuksen taustalla on väärä näkemys demokratiasta. Hakijoiden tasapuolisen kohtelun on oltava alisteista oppilaiden tasapuoliselle kohtelulle. Se, että tasapuolisuuden nimissä myös lukihäiriöisen hakijan on päästävä opettajaksi ei ole oppilaiden tasa-arvoa.

Olen nyt analysoinut hallussani olevaa esivalinta-aineistoa, mikä kattaa noin 1/6 koko maan tuloksista. Otos lienee silti edustava ja tulokset jossain määrin yleistettävissä. Mitä löysin? VAKAVA -kokeen tulokset korreloivat aika nätisti ylioppilastutkinnon kanssa. Erityisesti reaalikokeessa suoritettu psykologian koe tuntuu olevan yhteydessä monivalintatestissä pärjäämiseen. Tänä kesänä koulutukseen hyväksyttyjen ylioppilastutkinnon taso ei poikkea kovinkaan paljoa edellisten vuosikurssien opiskelijoiden koulumenestyksestä. Pitää silti muistaa, että laitokseemme on jo pitkään päässyt C:n papereilla (ja huonompiakin löytyy). Jyväskylän, Hämeenlinnan ja Helsingin opettajankoulutuslaitoksiin pääsi tänä vuonna heikommilla papereilla kuin luultavasti koskaan aiemmin. Tilanne ei silti ole huolestuttava; opiskelemaan päässeiden yo-todistuksen keskiarvo on M:n tienoilla. Ja en näe mitään syytä siihen, miksi C:n ylioppilaasta tulisi huonompi opettaja kuin E:n ylioppilaasta. Kaikkein heikoimpien ylioppilaiden opinnoista voi muodostua silti aika raskaita, sillä koulutuksemme ei sisällä enää lukiokurssien kertausta läheskään yhtä paljon kuin vielä kymmenen vuotta sitten.

Vaikka VAKAVA näyttää onnistuneen yli odotusten, pitäisi meidän seurata heikoimpien ylioppilaiden menestystä opinnoissaan. Aiemmin kerättyjen tilastotietojen perusteella varsinkin äidinkielen arvosana on yhteydessä myöhempään opintomenestykseen yliopistossa. Mutta kaikkein tärkeintä lopulta on, että valmistuneiden opettajien - on heidän opintomenestyksensä ollut millainen hyvänsä - oppilaat ovat jotakuinkin tyytyväisiä opettajaansa.

Tiedän toki, että opettajan ammatissa pärjääminen ei riipu yksinomaan tiedoista ja aineenhallinnasta - vaikka opettajankoulutus 2020 raportissa tunnutaan niin ajattelevankin. Hannele Niemi - yksi raportin kirjoittajista - totesi eräässä tuoreessa haastattelussa, että filiaalien ongelma on vähäinen sivuainetarjonta (ja siksi ne ovat tarpeettomia). Se ei pidä paikkaansa - ja vaikka pitäisikin, kuvastaa lausuma virheellistä käsitystä opettajankoulutuksen ydinsisällöistä. Kun kysymme valmistuneilta opettajilta, mitä puutteita koulutuksessamme on, eivät he puhu syntaksin jatkokurssista tai todennäköisyyslaskennasta. He
puhuvat oppilaiden ja vanhempien kohtaamisesta, ongelmatilanteista selviämisestä ja omasta kasvustaan opettajuuteen.

Korostan nyt taas kerran. PISA-tulokset eivät ole nykyisen opettajankoulutuksen ansiota. Niillä on turha ratsastaa. Jatkuvat leikkaukset ovat rampauttaneet jo pian kymmenen vuotta laitosten toimintaa. Odotan mielenkiinnolla 2010-luvulla tehtäviä suoritustasomittauksia.