Olin ollut kuumeen noustessa viikon maalla. Ei nuhaa, ei yskää, vain kuumetta. Lantion alueella tuntui särkyä, pää oli kipeä. Muutaman päivän podettuani päätin mennä lääkäriin. Vanha ja kokeneen oloinen lääkäri totesi lakonisesti, että kyse on myyräkuumeesta. Otti vielä vasta-ainekokeet - varmuuden vuoksi, vaikka sanoikin olevansa varma asiasta. Myöhemmin osoittautui, että lääkäri oli oikeassa. Siinä menikin sitten kolme-neljä viikkoa puolikuntoisena. Vene jäi laskematta vesille ja parin Heikille lupaamani artikkelin kirjoittaminen viivästyi pahasti. Koholla olevat maksa ja munuaisarvoni muistuttavat edelleenkin siitä, että en ole vieläkään täysin kunnossa.
Myyräkuume sairastetaan vain kerran, joten nyt ei sitten tarvitse enää pidätellä henkeä penkoessa lautakasoja. Kesällä tuli luettua monia sellaisia kirjoja, jotka olin aiemmin työntänyt odottamaan sopivampaa hetkeä. Nyt oli viimein sopiva hetki lukea uudestaan A.S. Neillin tuotanto. Luin myös Karl Bruhnin "Johdatus opetusoppiin" (1965) ja luinpa pitkästä aikaa yhden romaaninkin. Tai, oikeastaan Hämeen-Anttilan Suden vuosi on melkein ammattikirjallisuutta. Kirjan toinen päähenkilöistä on oppinut, mutta vähän julkaiseva dosentti, joka ei pärjää virantäytöissä liukkaammille työtovereilleen. Yksi hauskimmista kohdista oli se, jossa dosentti täyttää yliopiston julkaisukaavaketta. Kaavakkeen kysymykset olivat aitoja. Dosentti löytää uuden rakkaan luennolta; Hämeen-Anttilan Sari Karaslahti tuntui vähän liiankin täydelliseltä naiselta.
A.S. Neillin Reksi, reksi, koirankeksi (1974) ja Vapautta ei mielivaltaa (1969) -teokset herättivät pohtimaan taas kerran kirjailijan ja hänen maineensa välistä problematiikkaa. Neill muutti mieltään monessa asiassa uransa eri vaiheissa. Se, mitä arkikielessä nimitetään vapaaksi kasvatukseksi, ei näytä sopivan kovin hyvin Neillin myöhäisvaiheen kasvatusajatteluun. Toisaalta monelta opiskelijalta näyttää jääneen huomaamatta, kuinka järisyttävä vaikutus Homer Lanella ja parilla 1920-luvun psykoanalyytikolla oli Neilliin. Lane oli itseoppinut unien tulkitsija, joka otti Neillin potilaakseen oleskellessaan vähän ennen kuolemaansa Lontoossa. Neill vähättelee myöhemmin noiden istuntojen merkitystä, mutta hän näyttää tässä yhteydessä unohtaneen kuka oli. Psykoanalyysi on Summerhillin avain. Jännää, että Neill hääräsi alkuaikoina paljonkin Steiner-pedagogien, antroposofien kanssa. Osa tästä jengistä hurahti sittemmin myös spiritismiin, mutta Neill näyttää säästyneen siltä. Hän on kaikesta huolimatta skeptikko, uskonnollisesti immuuni, parannuksen tehnyt ja katkolla oleva kalvinisti.
1 kommentti:
Hyvää vointia Sinulle.
Eräs tuttavamme sairasti saman taudin. Siitä on vain muisto jäljellä. Sinulla saattaa olla muisto lukemistasi kirjoista pysyvämmin mielessä.
Sain aikoinaan Summerhillistä paljon hyviä käytännön ideoita sekä ollessani kotiäitinä että myöhemmin opettajana.
Tavallaan meidän sodan jälkeen pula-aikana eläneiden savolaisten lasten elämä oli jonkinlaista Summerhilliä: aikuiset eivät ehtineet kovasti meitä vahtimaan, joten saimme kasvaa aika vapaasti mutta samalla turvallisesti.
Jotain samaa halusin antaa lapsilleni ja oppilaillenikin siinä määrin kuin se oli mahdollista.
Lähetä kommentti