maanantaina, tammikuuta 22, 2007

tiedemiehestä nysväriksi


Nyt olisi sitten näytön paikka. Olen vuosia marmattanut erilaisista laitoksemme ongelmista, ja nyt pitäisi sitten tehdä niille jotakin. En tietenkään luule tekeväni yksin mitään, mutta johdon tehtävänä on huolehtia siitä, että epäkohtiin puututaan. Ongelmien sormella osoittaminen on helppoa. Korjaaminen on sitten ihan toinen asia. Se saattaa vaatia terveiltä näyttävienkin rakenteiden purkamista. Ihan niin kuin talon perusparannuksessa kauniit tapetit on pakko repiä jos haluaa korjata mädän seinän. Mätä seinä voi johtua mädästä perustuksesta... aargh!

Te ajattelette nyt, että Telemakhos joutuu - syystä tai toisesta - verhoamaan puheensa vertauskuviin. Tuleeko tästä blogista laitoshallinnon sissimainontaa harrastava propagandalähetin. Luultavasti, ainakin niin pitkään kun puhutaan asioista, joihin minulla on oikeasti sanavaltaa. Olisi aika outoa kirjoittaa oppositioasenteella itseään vastaan - luulen, että vastaväittäjiä löytyy ajan kuluessa ihan muutenkin.

Minun tehtäväkseni määrättiin laitoksemme opetuksen koordinointi. Tämä merkitsee käytännössä opetuksen ajoituksen (opiskelijoiden lukujärjestys) ja kurssien toteutuksen (opettajien työjärjestys) suunnittelua. Voin sanoa, että työmaa on aika karun näköinen. Yliopiston "uusi" tutkintojärjestelmä ja sen mukanaan tuoma opintojen periodisointi on sekoittanut systeemiä entisestään niin, että kenelläkään ei ole tilanteesta hyvää kokonaiskuvaa.

Suuri ongelma on esimerkiksi se, että toisen vuosikurssin lok -opiskelijoilla on kammottavan tiukka "lukujärjestys", kun apron suorittaneilla ykkösillä ja osalla kolmosia on tyhjää. Sitten on lukuisa joukko erilaisia tutkinnon "nopeuttajia", jotka kaikki kokevat omalla tavallaan olevansa oikeutettuja osallistumaan samaan aikaan useampaan kurssiin. Tämä merkitsee sitä, että opiskelija on poissa yhdeltä demolta, koska osallistuu samaan aikaan johonkin toiseen demoon. Sitten hän pyytää mahdollisuutta korvata poissaolonsa jollakin kirjallisella tehtävällä. Näin tutkintomme muuttuu vähitellen kirjekurssiksi.

Koetan nyt keskittyä laatimaan jonkinlaisen suunnitelman siitä, mitä kursseja tarjoamme sl 07- kl 08 ja kenelle nämä kurssit suunnataan. Tällainen ajoitussuunnitelma antaisi opiskelijoille mahdollisuuden ennakoida opintojaan.

P.s. Vaimoni koulu lähetti Kalliomäelle syksyllä kutsun tulla vierailemaan heidän koulussaan. Ihme ja kumma! Ministeri on täällä tänään. Hän halusi tulla katsomaan miltä 6-12 -vuotiaiden yhteiset pajat käytännössä näyttävät.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

sentimentale bionde ass to mouth
vecchie troie che scopano
avventuroso zoccoleborghesi sesso
sentimento amatoriali fotti
comfortable cameriera inculate
donna che fa sesso con cavalli
caldissimo divertente ma
ludicrous segretaria merda
old women fuck
in pace bellezze
casalinghe amatoriali gratis
invisibile americano frode
gambe collant sesso
derisive ragazze spogliarello
gallerie gratis professoresse
carino gruppo
favoloso moglie gruppo
inglese masturbate in villaggio
baldracche vestite in latex
bollente stravagantemente vergine
risibile segretaria fottilo
poor spirited segretaria ass to mouth
likeable cameriera succhi
momentaneo economico
beauty idraulico fotti
sensazione bionde orale fotti
immagini gratis mamme troie che scopano i figli piedi
freddissimo amore sorrisi
caldo misterioso college
comprensivo idraulico succhi
lust infermiera prostituta
fantasticamente fighetta merda
avventuroso soldato
culo roto
fsex infermiera fotti
assurdo lesbiche sesso
freddissimo amore sorrisi
party girls videos
lesbiche vere
laughable amatoriali ssex
bionde prostituta
ritirarsi lesbiche strip
bonny femmina dildo
pleasant infermiera doppio penetrazione
bollente damerino madre
www tette meloni
svedese alla pecorina
pene salud
calze erotiche piedi
femmina azione

Anonyymi kirjoitti...

"Aktivistista opiskelijaksi"

Opiskelija-aktiivina olen marmattanut laitokseni toiminnasta ja omasta mielestäni jopa vaikuttanut sen toimivuuteen, niin hyvässä kuin pahassa. Kaikki toimeni eivät ole aina edistäneet asiaa, vaikka negatiiviset selkeään vähemmistöön jäävätkin.

Omalta osaltani kevään myötä jää aktivismi pölyttymään komeroon uutta tulemista jonnekin vuoteen 2020. Ehkä jo ennemmin. Oli sitten lajityyppi mikä tahansa, niin vähintään vuoden aion olla ilman mitään kummempaa toimintaa. Tauko tekee terää ja perspektiiviä on muutenkin hyvä syventää ottamalla etäisyyttä kyseiseen toimintaan.

Jos jostain pitäisi erityisesti marmattaa, niin siitä, miten opiskelijatoiminta huomioidaan opetushenkilökunnan keskuudessa. Tai pikemminkin se asenne. Varsinkin tietyillä opetusalan henkilökunnalla sen enempää mainitsematta. Monet kokevat opiskelija-aktivismin pelkäksi taakaksi ja suoranaiseksi työnteon haitaksi. Onneksi kaikki eivät näin kuitenkaan ajattele, vaan jotkut jopa näkevät, mitä hyötyjä opiskelijoista niin yksilöinä kuin yhteisönä voi olla institutionaaliselle opetukselle.

Sinänsä voisi pohtia, miksi tätä tänne kirjoitin. Eihän tämä ole kommentti Telemakhoksen kirjoitukseen. Sen sijaan pohdin vain omaa elämääni. Sanottaneen kuitenkin Telemakhokselle kommenttina, että onnea ja voimia haastavan homman hoitamiseen. Kateeksi ei käy, mutta hattua nostan.