sunnuntaina, helmikuuta 11, 2007

opettaja roolihahmona


Käväisin viime viikolla pitämässä dosenttiopetusnäytteen eräässä pohjoisessa yliopistossa. En tuntenut sieltä ketään entuudestaan, mutta silti oloni oli jotenkin kotoisa. Opetusnäytteen järjestelyt olivat erinomaiset; minua oli henkilö vastassa yliopiston ala-aulassa, joka sitten johdatti minut sokkeloisen rakennuksen läpi hienoon auditorioon. Siellä minua odotti ATK-tukihenkilö - tehtävänään varmistaa esitykseni tekninen onnistuminen. Tiedättehän, että vieraassa paikassa tärkeää luentoa pitäessä tulee helposti pakokauhu, ellei jokin laite suostu heti toimimaan.

Näytteeni hyväksyttiin arvosanalla hyvä. Taitoni on siis vähän laskenut vuosien saatossa, sillä edellinen opetusnäytteeni arvioitiin "erinomaiseksi". Tosin siinä arvioinnissa saattoi minulla olla vähän kotikenttäetua. Luin torstaina yliopiston nettisivulta, että minut oli nimitetty dosentiksi. Tuli outo olo. En ollut kovin yllättynyt ratkaisusta, olivathan saamani lausunnot oikeastaan ylistäviä. Silti minun ei tee mieli juhlia, vaikka sitä vähän kehotettiinkin. En hakenut dosentuuria koemielessä (tyyliin, jos he ovat niin hulluja, että nimittävät...) tai saadakseni uuden tittelin, vaan pystyäkseni entistä vapaammin tekemään tutkimustyötä. Toki dosentuuri auttaa pitämään kaulaa perässäjuoksijoihin.

Olin valinnut opetusnäytteeni aika vaikeasta aihepiiristä. Puhuin elokuvien ihanneopettajista. Kyselin itseltäni, että voisiko valkokankaan fiktiivisiltä opettajahahmoilta oppia jotain? Voisiko elokuvien roolihahmo kertoa jotain myös oikeista ammattirooleista, stereotypioista? Entä millaisiin tutkimusongelmiin "opettajaelokuvista" voisi etsiä vastauksia?

Ryhtyessäni tekemään luetteloa opettajaelokuvista, havaitsin nopeasti urakan mahdottomuuden. Erilaisia kiinnostavia opettajahahmoja on lukuisissa elokuvissa, kuuluuhan koulumiljöö olennaisesti lähes jokaiseen nuorisoelokuvaan. Entäpä, jos luetteloidaan vain sellaiset elokuvat, missä tarina nähdään (osittain tai kokonaan) opettajan näkökulmasta? Luettelo lyhenee olennaisesti, mutta ei silti riittävästi. Niinpä päädyin hahmottelemaan genreä aika yleisellä tasolla.
Ohessa Susan Ellismoren teoksessaan esittämä luettelo opettajaelokuvista. Osa leffoista on aika tuttuja, osaa ei kai ole koskaan esitetty Suomessa.

2 kommenttia:

kalju kirjoitti...

Ajatus valkokankaan opettajista on perin kiehtova. Jokaisella ihmisellä on jonkinlainen käsitys opettajista ammatinharjoittajina ja ihmisinä. Jokainen on kohdannut opettajia elämänsä eri vaiheissa. Suhtautuminen vaihtelee, varsinkin ikäasteittain. Ns. small talk -keskusteluissa opettajia kuitenkin käsitellään omakohtaisten kokemusten ja tuntemusten pohjalta (vrt. esimerkiksi putkimiehiä työssään).

Harvemmin käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja tai näyttelijä on itse taustaltaan opettaja. Miten nämä ihmiset tuovat opettajan esille elokuvassa tai tv-sarjassa? Mikä on valkokankaan opettajan suhde reaalimaailman opettajaan, opettamiseen ja opettajuuteen? Oma vaikutuksensa opettajakuvaukseen on tietysti hänen roolinsa keskeisyys elokuvan/sarjan hahmojen joukossa.

Miten opettajakuvaukset valkokankaalla eroavat aikakausittain ja kulttuureittain? Suomen elokuvahistorian aikana on varmasti tapahtunut yhtä suuri muutos opettajien kuvaamisessa, kuin miten yleisesti opettaja mielletään osana yhteiskuntaa sekä yksilönä että ammatinharjoittajana. Oma asiansa onkin, ymmärretäänkö opettaja ammatinharjoittajana vai kutsumustaan toteuttavana ihmisenä. Tässäkin asiassa lienee vaihtelua ajan ja kulttuurin suhteen.

Sitten hieman offtopiccia:

Noin viikko sitten sain aikaan saunan lauteilla mielenkiintoista keskustelua erään taitoaineen opettajiksi opiskelevien kanssa.

Onko opettaminen synnynnäinen taito, vai voiko sen oppia? Jos voi, niin miten?

Hämmästyksekseni suuri osa edellä mainituista opiskelijoista uskoi jonkinlaiseen opettajapersoonaan. Sitä joko on opettaja tai ei ole. Yhtä mieltä kaikki olivat, että opettaja opettaa persoonallaan - vain omana itsenään se on mahdollista - mutta voiko opettamisen taidon oppia. Tästä oli eriävyyksiä, mutta moni allekirjoitti erään monta vuotta sijaisuuksia ennen opiskeluja tehneen opiskelijan näkemyksen, että se joko on ihmisessä tai ei ole.

Nämä opiskelijat näkivät asian niin, että toki harjoittelu ja opiskelu tukee opettajuuden kehittymistä, mutta jollei ennestään ole "karismaattinen" opettajapersoona, ei niistä apua ole.

Mielenkiintoisia keskusteluja, varsinkin parin keskioluen jälkeen.

Hämmentävää suorastaan siinä määrin, että nämä hiljattain opettajaksi opiskelemaan valitut eivät uskoneet, että opettajaksi voi opiskella - hehän uskoivat synnynnäiseen opettajuuteen! He eivät myöskään nähneet opettajaa ammattina, vaan pikemminkin elämäntapana. Eräänlaisena valintana, miten olla ja elää.

En katsonut aiheelliseksi ryhtyä aikaa vievään, syvälliseen väittelyyn asiasta, sillä hyvää keskustelua enemmän halusin rentouttavan ja hiljaisen saunan.

Telemakhos kirjoitti...

Joo, tärkeitä kysymyksiä. Käsittelin näitä teemoja syventävän metodikurssini luennolla pari viikkoa sitten. Pitää kai koettaa koota tännekin vielä pari ajatusta tästä aihepiiristä.

Jotkin opettajaelokuvat ovat oikeasti opettajien käsikirjoittamia. Sitten on pari "true story" -tyyppistä juttua, joiden kässäri tuo mieleen Valitut Palat. Tällainen on esim. Stand and Deliver, jossa oliko se nyt puertoricolainen menestyvä matemaatikko pestautuu slummikouluun opettamaan syrjäytyneille nuorisorikollisille matematiikkaa.

Historiallisista koulureformaattoreista on tehty yllättävän vähän leffoja.

Mitä sitten tulee tuohon opettajapersoonallisuus-juttuun, niin suosittelen lukemaan aluksi Martti H. Haavion klassikkoa "Opettajapersoonallisuus". Vaikka teos on vanha ja monilta osiltaan vanhentunutkin, voi siitä saada kättäpidempää laajoihin väittelyihin.