lauantaina, toukokuuta 20, 2006

Kaikki me ollaan joskus oltu noobeja

Tiedättekö Runescapen? Jos tiedätte, olette luultavasti koululaisten vanhempia tai roolipeliharrastajia. Runescape on siis erittäin suosittu online roolipeli. Sitä pelataan siis verkossa, eikä käyttäjien tarvitse asentaa peliä koneelleen. Javakonsoli riittää. Runescapen pääsivulla olevien tietojen mukaan pelaajia oli viime perjantai-iltana kello kymmenen maissa vähän alle 100 000. Pelipalvelimia on parikymmentä. Arvioni mukaan Runescapen pelaajakunta on hyvin nuorta - luultavasti useimmat pelaajat ovat alakouluikäisiä. Minäkin tutustuin tähän peliin ekaluokkalaisten välityksellä. Varttuneemmat pelaajat pelaavat kai The Simsiä tai The World of Warcraftia.Vaikka olenkin pelannut erilaisia adventure -pelejä aika paljon, en ole pelaillut paljoa verkossa. Tiedän tyyppejä, jotka ovat ottaneet lomaa töistä pystyäkseen pelaamaan WoW:ia pari vuorokautta putkeen.

No kävi sitten niin, että vähän kokeilin lasten peliä. Rune on aika yksinkertainen peli, mutta silti hyvin addiktiivinen. Sitä voi pelata monella eri strategialla. Ideana on kuitenkin parantaa pelihahmon taitoja eri alueilla: voi esimerkiksi keskittyä puunkaatoon, kalastukseen, kokkaamiseen tai vaikkapa kaivostoimintaan. Mitä kauemmin jaksaa louhia, sitä kalliimpia metalleja saa. Ensiksi voi louhia vain kuparia ja tinaa (pronssi), myöhemmin, päiväkausien uuvuttavan klikkailun jälkeen voi saada rautaa, terästä ja erilaisia maagisia metalleja. Sitten harjoitellaan sulattamaan metalleja ja takomaan niistä haarniskoja ja aseita. Kaiken voi myydä alueen kaupoissa vaihtuvalla kurssilla. Minä harjoittelin kalastusta, louhintaa, metallin sulattamista, takomista ja kokkaamista. Hahmoni osaa tehdä terästä ja kalastaa perhovavalla lohia sekä valmistaa piiraita. Useimmat pelaajat näyttävät kuitenkin kehittävän lähinnä taistelutaitojaan. Toisia pelaajia vastaan voi taistella vain tietyillä alueilla, muualla vastustajina on eritasoisia tietokonevastustajia.

Peli tuntuu näin kerrottuna todella tylsältä. Suuri osa Runen viehätyksestä on siinä, että hahmot voivat puhua toisilleen ja vaihtaa sekä myydä tavaroita. Olen ollut aika pidättyväinen keskustelija - minusta on hieman kiusallista jutella tuntemattomien (luultavasti alaikäisten) ohjaamien pelihahmojen kanssa. Useimmat hahmot viestivät joko todella puutteellisella englannilla, kokeneemmat käyttävät internetslangia. Tyypillinen keskustelu näyttää olevan tämän kaltainen:
Zezima: "need stl axe"
Gougar: "noob"
Zezima: "plz"
Gougar: "lol"
Rune: "omg what a noob"

Kerjääjiin suhtaudutaan yleensä vihamielisesti tai heille vähintäänkin nauretaan. Sama koskee myös vasta-alkajia (noobeja). Neuvoa kysyvälle noobille vastataan yleensä vain "lol" (laughing out loud). Oikeita kavereita toki neuvotaan, mutta ei tuntemattomia. Jotkut harvat näyttävät silti pelaavan altruistisesti, mutta kynnys siihen on kova. Kun on itse harjoittanut hahmoaan kuukausitolkulla pystyäkseen tekemään itselleen mahtipanssarit ja -aseet, ei niitä anneta alennuksella aloittelijoille. Pohdin, miksi tämän säännön rikkominen tuntui minustakin vaikealta. Miksen voisi antaa virtuaalitavaraa virtuaalihahmolle, jos se sitä pyytää? Ehkä siksi, että siitä tulee epämiellyttävän namusetämäinen olo. Siinä syytä pysyä hiljaa omissa oloissaan. On jo tarpeeksi noloa, että 30-kympinen tohtori juoksee ympäri virtuaalimaailmaa etsimässä jauhoja tai parempaa hakkua. No toisaalta eihän iälläni tai akateemisilla opinnoillani ole merkitystä Runessa. Siellä mies saa kunnioitusta vain ansioidensa mukaan: taistelupisteidensä, taitojensa ja haarniskansa näyttävyyden perusteella. Runessa olen mitättömyys, 32 levelin taistelija ja 30 lvl. kokki. Toisaalta minulla näyttää olevan se etu, että pystyn lukemaan englanninkielistä ohjekirjaa. Se on säästänyt minut monelta nooooooob! -huudahdukselta.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

On häkellyttävää seurata 12-vuotiaan poikani pelaamista. Peli ei ole Rune vaan WOW, World of warcraft. Mulla on aikuisia kavereita jotka laittavat lapset nukkumaan ja sitten pelaavat Wowia. Kuvittelisin että skideille on aika voimaannuttavaa että aikuiset pelaavat samoja pelejä kuin he ja että he kohtaavat aikuisia samoilla säännöillä ja samalla tasolla.

Telemakhos kirjoitti...

Juuri tästä syystä olen koettanut pitää näppini erossa WOW:sta. Pelasin joskus kivikaudella Dungeons & Dragons -luolastoseikkailuja. Jäin koukkuun. Strategiapelit ja simulaattorit ovat tässä mielessä "helpompia", sillä niitä ei jaksa pelata väsyneenä.

Netissä uutisoitiin taannoin avioparista, joka oli pelannut rooliseikkailua yhdessä. Reaalimaailmassa tapahtuneen eron jälkeen pettynyt puoliso oli kostanut myymällä toisen mahtivarusteet pilkkahintaan. Tästä oli toinen suuttunut niin paljon, että oli tappanut entisen puolisonsa - siis oikeasti.

Minua ei häiritse olla nuorempiani tyhmempi. Törmäsin Runessa yhteen kaveriin, joka opetti minulle miten vampyyri tapetaan. Opetustuokion jälkeen hän kysyi minulta ikääni; itse hän kertoi olevansa ruotsalainen ja 9-vuotias. Varoin kysymästä enempää. On parasta, että tunnen toiset pelaajat vain pelaajanimillä. On samantekevää ketä he ovat oikeasti.

spaerre kirjoitti...

Lukiossa ollessani parilla kaverilla jäi opintoja kovasti käymättä, kun pelasivat ahkerasti tekstipohjaista, reaaliaikaista verkkopeliä nimeltä StickMUD. Tarkemmin MUD (Multi User Dungeon) on vain yleiskäsite tuon tyyppisille peleille, kuten Stick.

Joka tapauksessa eräskin heistä sitten sai kyllä lukion päästötodistuksen kouraansa millä hakea jatko-opiskelemaan ammattikorkeaan. Eipä tämä miekkonen sitten koskaan jaksanut ylioppilaaksi asti valmistua. Ruotsista jäi kiinni.

Itse samaa peliä pelanneena voin todeta sen addiktoitavuuden. Häkellyttävää, miten se tempaa mukaansa. Kynä ja noppa -roolipelejä olen pelannut 7. luokalta lähtien, mutta ne eivät ole koskaan haitanneet koulunkäyntiäni ja opiskeluani. Vasta tietokonepeleihin riippuvuussuhteeni kehitettyäni opiskelut alkoivat kärsiä. Nyt kuitenkin yliopistossa oltuani muutamia vuosia en ole koskenut tietokonepeleihin sitten lukioaikojen.

Peleistä rakastettunani säilyy edelleen ADOM (Ancient Domains Of Mystery). Sillä on aina erityinen paikka sydämessäni. Sitä jaksoin pelata vielä tunteja sen jälkeen kun väsymys lopetti aivotoiminnan pelaamisen siitä kuitenkaan kärsimättä. "Oikeita" roolipelejä kun ei voi väsyneenä pelata. Varsinkin siksi, että peli on monen ihmisen summa, eikä yksi väsynyt toimi kokonaisuudessa.