artikkelitehdas

Olin kehityskeskustelussa uuden esimieheni kanssa. Hän oli ensimmäinen joka ei ryhtynyt puhumaan siitä, mitä kaikkea minun olisi vielä tehtävä. Hänellä oli malttia ymmärtää, että minä olen protestantti. Ja protestantti kilvoittelee itsensä kanssa ilman jatkuvaa sparraamistakin.

Minua varoitettiin. On tulossa virantäyttöjä ja eräälle eteenpäinpyrkivälle kollegalleni kirjoitetaan kimpassa julkaisuja. Heillä on tehdas, johon minä en pääse töihin. Olen vähän huvittunut siitä, että minua pidetään noin pahana kilpahakijana.

Luulin ensin, ettei tuo tieto haittaa minua, mutta tänään heräsin ajatellen tehdasta ja tehtailijoita.

Tämä liittyy kai siihen, että päästäkseen professoriksi (meidän alallamme) pitää oppia vainoharhaiseksi. Mitä useamman haun häviää tehtailijoille, sitä enemmän vainoharhaisuuteen liittyy katkeruutta (toiset sanovat sitä realismiksi). Silloin ainoaksi iloksi jää huudella ironisia kommetteja henkilöstökokouksessa - ja jos kokouksia ei järjestetä, niin ainahan voi äyskiä opiskelijoille vastaanotolla.

Nyt menen lukemaan tenttejä. Onneksi saan päteä edes pelättynä(?) tentaattorina.

Kuva: Early Office Museum