tuhma ohjaaja, osa XXX

Laitoksen johtaja otti tänään varovaisesti puheeksi, että onko minulla ollut hankaluuksia jonkin ohjattavani kanssa. Ihmettelin kysymystä ja vastasin kieltävästi. Kävi ilmi, että se kotirauhaani häirinnyt opiskelija oli käynyt valittamassa kohtelustaan johtajalle. Että sillä tavalla sitten. Kukahan tässä häiritsee ja ketä? En silti usko, että asia oli esitelty johtajalle ihan tällä tavalla, vaan puhuttu kai huonosta ohjaamisesta ja ristiriidoista. Minulle ei oltu tietenkään kerrottu mitään etukäteen. Tätä blogia pidempään seuranneet tuntevat kuvion.

Ihan yleisesti ja keneenkään oikeaan henkilöön tai tapahtumaan viittaamatta totean, että jossakin vaiheessa tulee hetki jolloin opiskelijan pitää tuottaa tekstiä. Se voi tuntua epäreilulta ja se voi ahdistaa, mutta gradu ei synny kirjoittamatta. Työhön ryhtymistä voi tietysti aina lykätä ryhtymällä riitelemään ohjaajansa kanssa. Jos riitaa ei meinaa syntyä, kannattaa vaikka koettaa tuoda jokaiseen graduistuntoon ja tapaamiseen eri tutkimusasetelma/ kysymyksenasettelu/ tutkimuksen aihepiiri ja vaatia ohjaajaa orientoitumaan muuttuneeseen tilanteeseen. Varo kuitenkin laittamasta ajatuksiasi paperille - ainakaan laajasti. Ammattilaisen (so. ohjaajasi) pitää pystyä ymmärtämään ideasi ilman että väännät sen rautalangasta.

Jos työsi ei edisty, koeta vaihtaa ohjaajaa. Puhu mahdollisimman monelle keskeneräisestä projektistasi, mutta vältä joutumista kahdenkesken työsi kanssa.

Moni kestää silti graduangstinsa kunnialla. Omasta graduryhmästäni on viime aikoina tullut todella loisteliaita opinnäytteitä. Edellinen, seminaarien musiikinopetusta käsitellyt työ sai eximian. Seuraavista kahdesta työstä toisessa on oivallinen tilasto-osa, jossa tekijä on soveltanut kasvatustieteessä aiemmin hyvin vähän käytettyä ryhmittelyanalyysiä (hierarkkinen klusterianalyysi). Toisen työn metodi ja asetelma on mielestäni lähes uraauurtava. Tekijä, joka on osa-aikainen torikauppias, on tarkkaillut myyntityönsä ohessa vanhempia ja lapsia osoksilla. Hän on jäljittänyt empiirisesti useita erilaisia "neuvottelumalleja" joilla lapset tai vanhemmat suostuttelevat toisiaan ostopäätöstilanteessa.

kiristyskirjeitä

Raahauduin kuumeessa pitämään kritiikkiseminaari-istunnon. Olin jo etukäteen varoitellut opiskelijoitani sähköpostilla, että joudun ehkä perumaan kokoontumisemme sairauteni vuoksi. Illalla, joskus kuuden-seitsemän maissa pärähti päälle unohtunut työkännykkäni soimaan. En vastannut. Uusi soitto parin minuutin päästä. Ajattelin, että sen täytyy olla jotain tärkeää, kun niin sinnikkäästi soittaa. Puhelu tuli opiskelijalta joka tivasi tarkempaa tietoa siitä kuinka sairas olen. Niin juuri! Hän ei osannut päättää lähtisikö kotipaikkakunnalleen vai jäisikö odottamaan mahdollisesti peruuntuvaa seminaaria. Aluksi hämmästyin, sitten suutuin. Minulla ei ikimaailmassa olisi ollut pokeria soittaa illalla yliopistonopettajani sairasvuoteelle; saati sitten ruveta kiristämään häntä. Mielestäni tämänkaltainen arvostelukyvyn puute on lisääntynyt viime aikoina (ilmiö ei tosin koske vain opiskelijoita)

Kun sitten pääsin puolikuolleena takaisin kotiin, piti vielä jaksaa hoitaa pari sähköpostia. Ja katso! Inboxissa oli odottamassa kirje missä ilmoitettiin, että minun pitäisi tarkistaa erään opiskelijan gradu ensi torstaihin mennessä. Tässä on selvä kiristyksen maku. Minun olisi pitänyt peruuttaa koko seminaari. Hyväntahtoisuuttani ei arvostettu.

Ja lisää postia sataa sahköisestä postiluukusta. Eräs tenttitulokseensa (hyl.) pettynyt opiskelija anoo mahdollisuutta ylimääräiseen rästitenttiin. Selitin vastauksessa, että en järjestä henkilökohtaisia rästejä, vaan sama mahdollisuus on tarjottava kaikille. Kirjeenvaihdon edetessä saan lukea, kuinka opiskelu on ajanut perheen köyhyysrajalle, eikä opiskelumotivaatiotakaan enää oikein ole ja kuinka töihin pitäisi päästä. Rivien välissä oleva viesti on, että: "olen lusinut jo niin ja niin monta vuotta, joten päästä nyt läpi tentistä". Tulevan opettajan ei pitäisi ikinä alentua tällaiseen anelemiseen; joutuuhan hän työssään vaatimaan oppilailtaan työntekoa.

Tyypillä oli kuitenkin pokeria kirjoittaa minulle, ettei hän tee tentin kohteena olevilla opinnoilla tulevaisuudessa yhtään mitään. On uskomattoman naiivia tunnustaa tällainen asia tentaattorille! Ajatus on absurdi. Minunhan pitäisi määrätä tällaiselle henkilölle lisää opintoja, sillä hänen tiedonintressinsä on selvästi vielä praktisella tasolla.

Sama opiskelija vihjasi vielä, että jos hän ei saa ylimääräistä tenttiä (siis tavallisten kolmen tenttikerran lisäksi) on se osoitus laiskuudestani Voi jumalauta! Kuka tässä on laiska; tentaattori vai tenttiin lukija? Joukossa on aina niitä, jolla on käytettävissä uskomattoman paljon aikaa "selvittämiseen" ja äärettömän vähän aikaa kirja kädessä istumiseen.

Eräs kollegani kertoi minulle, että hän ottaa "kiristyskirjeet" puheeksi aina ensimmäisessä graduistunnossa. Siellä hän kertoo opiskelijoille, että jos häntä kiristetään aikatauluilla tms. on seurauksena prosessin hidastuminen. Minun tekisi mieleni lähteä samalle linjalle. Ongelmana on kyllä se, että ihan aiheellisetkin huomautukset jäisivät silloin tulematta.

Kuva: Bilibin

kärryllinen ajoitusongelmia

Laitoksemme opintojaksojen ajoitus on mennyt vähitellen sekaisin. Olimme muistaakseni jonkinlaisessa järjestyksessä viimeksi joskus vuosituhannen vaihteessa. Sitten yhteisvalintatoimikunta keksi poistaa harrastuneisuuspisteet valintakoekriteereistä. Tämä aiheutti sen, että "kuusen juurella" suoritettujen kasvatustieteen arvosanojen merkitys korostui entisestään. Hyvin suuri osa koulutukseen valituista oli suorittanut vähintään approbaturin, moni suuren osan aineopinnoistakin. Luulisi, että tämä olisi ilahduttanut meitä. Merkitseehän se periaatteessa sitä, että opettajankouluttajat pääsevät vähemmällä kun avoimen yliopiston opettajat ovat tehneet työt etukäteen.

"Jaa, jaa, hoh, hoo", sanoisi tähän muupipeikon äiti. Uusilla opiskelijoilla on opintoja sieltä ja täältä, mutta ei tuolta. He ovat epäyhtenäinen ryhmä, jolle kuitenkin pitäisi tarjota mielekästä tekemistä siksi ajaksi jonka he ovat päättäneet viettää opinahjossamme. Joukossa on sitten vielä - kai vähemmistönä - niitä opiskelijoita, jotka tarvitsevat kaikki tarjoamamme opintojaksot. He ovat saaneet katsella vierestä kun "kiihdyttäjät", "nopeuttajat" ja "ultranopeuttajat" juoksevat demolta toiselle. Monesti opiskelija on ollut samaan aikaan pois kahdelta demolta - tai siis läsnä kahdella demolla samaan aikaan (vedoten meidän huonosti tekemäämme lukujärjestykseen)

Niinpä joka on opintojen ajoitukseen ryhtynyt, on tahrannut kätensä p*skaan. Kaikilta on tullut haukkuja. Homma on tietenkin sysätty - parhaimpaan venäläiseen hallintotyyliin - kaikkein alimmalla portaalla seisovalle virkamiehelle. Se asia piti ensiksi muuttaa ja siksi tuo lantakuorma seisoo nyt minun pihallani.

Aivan ensiksi pitää kai aloittaa pieni asennemuokkaus. Me emme voi (emmekä ehkä halua) tarjota opintoja missä hyvänsä järjestyksessä ja milloin tahansa, eikä meidän tarvitse kouluttaa ylioppilaasta maisteria kahdessa vuodessa. Vaikka joustammekin mielellämme siellä missä se on mielekästä, eivät opiskelijat ole asiakkaitamme emmekä me ole kauppiaita.

Tämän päivän Hesarissa oli juttu luokanopettajan musiikin opintojen määrästä. Se, että musiikkia on luokanopettajilla Helsingin OKL:ssä... ei vaan mikäsenytolikaan-tieteellisessä tiedekunnassa 36 tuntia, ei tarkoita että sitä on 36 tuntia kaikissa opettajankoulutuslaitoksissa. Sanoma oli silti oikean suuntainen. Kun miettii, miksi taito- ja taideaineilla on ollut niin hankala tilanne kiristyvässä yliopistomaailmassa, kannattaa pohtia tätä: kuinka moni kasvatus/ käyttäytymistieteellisen tiedekunnan dekaani osaa soittaa jotakin soitinta, kuinka moni on koskaan harrastanut taidetta vakavasti? Niille, jotka ovat tehneet elämässään jotain muutakin kuin kirjoittaneet julkaisuluetteloaan, ei tarvitse vääntää tätä asiaa rauta- tai villalangasta.

KUVA: Bilibin