Syksyn ensimmäisen henkilöstökokouksen pääaiheena oli luokanopettajakoulutuksen vähentäminen. Meidän näkökulmastamme kyse on koulutuksen alasajosta, opetusministeriö puhuu tehostamisesta. OPM:n ja elinkeinoelämän keskusliiton sanavalinta on ovela. Kukapa nyt tehostamista voisi vastustaa? Tiedämme kokemuksesta, ettei "tehostaminen" merkitse toimintamäärärahojen lisäämistä, ei uusia opetusvälineitä eikä uusia virkoja. Erilaisia vaihtoehtoja miettinyt toimikunta antoi raporttinsa dekaanille, ja kas, siinä ehdotettiin monialaisiin aineopintojen opetuksen uudelleenharkitsemista. Luokanopettajakoulutukseen kuuluvat opetettavien aineiden opinnot joutuvat aina ensimmäiseksi tulilinjalle. Hallinnon on vaikea ymmärtää, miksi esimerkiksi taito- ja taideaineita opetetaan kontaktiopetuksena. Yhtä vaikeaa näyttää olevan ymmärtää, että didaktikkojen pitäisi pystyä seuraamaan opetusharjoittelua.
Nykyiseen hallintokulttuuriin kuuluu, että meidät laitetaan itse muka pohtimaan sitä kuinka voisimme tuottaa entistä enemmän maistereita nykyisillä voimavaroilla. Meidän on itse esitettävä kuinka voisimme olla parempia - vähän niin kuin hakisi itse piiskan pihalta. Samaan kulttuuriin kuuluu, että mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Esimerkiksi kaupunkimme kouluverkon suunnittelua (lue koulujen lopettamista) hoitaa "tilatoimikunta". Kouluverkkokysymys on siis tilakysymys.
Kuinka paljon työtunteja onkaan mennyt parin viimevuoden aikana tehtyihin hallinnollisiin uudistuksiin. Niitä on tullut satamalla. Olemme vielä keskellä opetussuunnitelma- ja tutkinnonuudistusta. Lisäksi tekeillä on hallinnon vaatima "laatukäsikirja" ja uusi sertifiointijärjestelmä. Ehdotan, että tehostamme työtämme niin että vähennämme hallinnollisten tehtävien määrää työsuunnitelmissamme.
Kehityksen suunta on päinvastainen. Osa yliopiston henkilöstöstä on velvoitettu kirjaamaan työtuntinsa uuteen seurantajärjestelmään ja opetushenkilökunnan on opeteltava listaamaan tehtävänsä työsuunnitelmatietokantaan. Tietokannasta kuulema on helppo nähdä, että jokaisella opintokokonaisuudella on pitäjä, eikä päällekkäisyyksiä synny. Näiden dokumenttien analysointiin ja hallinnointiin tullaan vielä tarvitsemaan uutta työvoimaa. Jäin tässä pohtimaan, miten seminaarin entinen johtaja selvisi samanlaisista tehtävistä 30-vuotta sitten, hänellähän oli vain yksi kanslisti ja kirjoituskone. Hyvin selvisi!
Pari viikkoa sitten uutisoitiin näyttävästi, että eri kuntien ja kaupunkien erityisopetusmenot vaihtelevat rajusti. Televisiossa haastateltiin epäluuloista virkamiestä. Viestinä oli, että asiassa on jotain mätää. Joku huijaa! Samasta asiasta on kyse myös näissä tehostamistoimissa. Jatkuvasti "parantuneet" koulutuksen tuottavuustilastot osoittavat opetusministeriön virkamiehille, että järjestelmässä on ollut löysää. Tämä asenne on johtanut ennennäkemättömän lyhytjänteiseen koulutuspolitiikkaan. Sitä tehdään tällä hetkellä noin kolmen vuoden perspektiivillä.
Ainainen rahapula luo hyvän kasvualustan myös tiedekunnan sisäisille ristiriidoille. Tehdään lehmänkauppoja ja varmistellaan omia asemia. Loputtomat työryhmät ja ainainen epävarmuus työnteon jatkuvuudesta kääntävät huomion pois olennaisesta - opettajankoulutuksesta.
Oma työ on tietenkin lähinnä ja epävarmuus sen jatkumisesta kolahtaa kovimmin, mutta tiedän monien muidenkin opettajien aloittaneen syksyn samankaltaisissa merkeissä. Maamme kouluverkko on supistunut rajusti viimeisen kymmenen vuoden aikana. Eikö jo pian olisi tauon paikka?
3 kommenttia:
Koululiikunnan eriyttämisestä
Tarkoitus varmaan olisi, että blogisti kirjoittaisi ja yleisö lukisi. Kävi kuitenkin niin, että tuttavani muisteli omia kouluaikojaan. Ei ollut kiva tulla viimeisenä maaliin koulujen välisissä juoksukilpailuissa. Nyt sama tilanne on kaverini pojalla. Molemmat ovat rotevan tanakkaa sorttia, sopivampia kuulantyöntöön kuin pitkänmatkan juoksuun. Nyt kysymys on ala-asteesta, jonka opettajalle eriyttäminen ainakin lukuaineissa pitäisi olla tuttua. Varsinaiselta liikunnanopettajaltahan tällaista ei voisikaan vaatia…
Muistelen aihetta käsitellyn vuosia sitten HS:n yms. yleisönosastossa. Koululiikuntaan liittyi monilla nöyryyttäviä kokemuksia. En itse jaa kokemuksia, mutta ymmärrän kaverini kannan.
Etsin pintapuolisesti tietoa otsikon sanoilla, enkä löytänyt. Kysymys on mielestäni relevantti. Onko kaikille pakollinen koulujen välinen kilpailu oikea liikuntamuoto? Mitä ikävämpiä kokemuksia liikunnasta saa, sitä vähemmän liikkuu ja sitä enemmän suom. nuorten kunnossa on herroilla ja rouva presidenteillä päivittelemistä.
Olen aina vihannut näitä "reservinupseeri-liikunnanopettajia". Heitä, joiden mielestä oppilaiden heikko motoriikka, pelot tai huonot taidot johtuvat siitä, että oppilas ei vain yritä tarpeeksi. Reippaasti vain pojat!
En nyt keksi, mikä olisi hyvä pilkkanimi tuon saman opettajatyypin naispuoliselle edustajalle. Sille, jonka pedagogiset taidot rajoittuvat kehärummun lyöntiin.
Puhuuko tässä nyt katkera entinen oppilas? Ei puhu. Olen mielestäni menestynyt aina kohtalaisen hyvin liikunnassa. Uinnissa saavutin ihan hyviäkin kilpailutuloksia. Armeija-aika kului sissikomppaniassa.
Koetan vastata Jussin kysymykseen pikapuolin, vaikka en olekaan koululiikunnan asiantuntija.
Oikeastaan vaimon avulla löysin pari tutkielmaa Tervas -98 ja Päivi Saari -94.
Kokemuksia voisi tietysti joskus pohtia. Olin murrosiässä sulkeutunut, se ei ole aivan tavatonta... Äidinkielen opettajan metodi oli haukkua suullinen esitykseni pitkään ja hartaasti pataluhaksi luokan edessä. Tuskin auttoi silloiseen ramppikuumeeseeni.
Olen joskus jopa ajatellut kirjoittaa kokemuksistani laajemmin. OAJ lehtineen on ottanut tyrmäävän kannan siihen, että opettaja voisi kohdella oppilaita huonosti. Tietysti OAJ:n tehtävä on ajaa esim. opettajien palkkoja. Toisaalta opettajuuteen liittyy mielestäni eettisiäkin puolia. On ikävää, että OAJ ei liene niitä paljoa ajatellut.
Lähetä kommentti