Jouluaikaan televisiossa pyörivät einesmainokset esittävät arkkityyppistä joulunviettoa. Niissä koko suku on kokoontunut maaseudulle vauraan näköiseen kartanoon viettämään yhteistä perhejuhlaa. Ihmiset ovat yhtä harmonisia, huoliteltuja ja kauniita kuin kartanomiljöökin. Tämä mainosmiesten hyödyntämä "kuvasto" on peräisin luultavasti Koivun, Wendelinin tai jonkun muun tekemistä 1900-luvun alun joululehtikuvituksista. He kertoivat meille kuinka joulua vietetään oikein.
Kansakoulun joulujuhlat ja maassamme ilmestyneet joululehdet eivät antaneet vinkkejä siitä, miten herrasväen pitäisi viettää uuttavuotta. Voisin paikata tietämättömyyttäni perehtymällä vuodenvaihteen naistenlehtiin - niissä ehkä tullaan kertoneeksi mitä uuden vuoden aattoa pitäisi juhlia oikein, mitä tarjota pöydässä, miten pukeutua, minne mennä. Mutta huomaan, että kyse on mielikuvista.
Huomaan, että minun mielikuviani hallitsee jostakin vanhasta kotimaisesta elokuvasta - ilmeisesti SF-paraatista - napattu juhlakohtaus. Siinä uuttavotta juhlitaan Kämpissä. Elävä orkesteri soittaa, kaikki ovat iloisia, oikeastaan riehakkaita. Orkesteri lopettaa soittamisen vähää ennen keskiyötä. Yleisö laskee vuoden viimeiset sekunnit ääneen. Vuosi vaihtuu ilmapallo- ja lehtisilppusateessa. Kaikki suutelevat. Ilmeisesti tämä kohtaus on amerikkalaista lainaa. Se on tuttu monesta nykyelokuvastakin. Miksen minä pääse koskaan juhlimaan uutta vuotta oikealla tavalla? Uutenavuotena ei voi olla hauskaa ilman riehakasta juhlaa kalliissa ravintolassa.
Kuinkahan moni ajattelee olevansa luuseri, jos edellä kuvattu mielikuva täydellisestä vuodenvaihteesta ei toteudu. Käsi ylös.
4 kommenttia:
Minusta tuntuu että paikka oli Fennia, sotien jäkeen "Kukkuva kello".
Countdown on kai peräisin Times Squarelta.
Milloin aletaan jakaa paperihattuja ja puhallettavia päristimiä?
Se toinen perinne on teetä ja Hymyilevä Apollo, jonka lukee Ture Junttu tai joku muu.
o/
Itse olin (mukavissa juhlissa) kuuntelemassa, kun ihan hurahtaneet lauloivat viidettätoista kertaa Spandau Balletin Goldia TAI Rick Ashleyn sitä yhtä hittiä... Ja rakettien keskellä. MIlloin räjähtelivät ihan vieressä tai naapurin ovella tai parinmetrin päässä ilmassa.
Todellakin! Milloin aletaan jakamaan paperihattuja ja päristimiä!?
Miten saatoinkaan unohtaa paperihatut ja päristimet! Voi ei, juhlin siis moninkertaisesti väärin.
Vaikka itse olen harrastanut ampumaurheilua monenlaisilla aseilla - eikä pauke sinänsä minua häiritse - on raketein ja tykärein varustautunut juopunut väkijoukko minulle todellinen kauhistus. Yhtenä aattona vieressäni seissyt kaverini sai raketin takkinsa huppuun. Takki kärsi palovaurioita ja taisipa samalla kärähtää vähän hiuksiakin.
Vuoden vaihtuessa join ystävien kanssa pari olutta tamperelaisessa hevibaarissa. Siellä ei ollut liikaa väkeä, onneksi. Näin varmaankin kaksi rakettia koko uudenvuoden aikana. Siinäkin on jo kaksi liikaa.
Lähetä kommentti