Olen eri yhteyksissä kirjoittanut ja puhunut luottamuksen merkityksestä. Se on paitsi kasvatuksen välttämätön ehto, myös luovan ilmapiirin syntymisen olennainen ominaisuus. Viime viikolla julkaistiin tutkimus, minkä mukaan luottamus on ainoa selvä kansallista kilpailukykyä selittävä indikaattori. Siellä missä on luottamusta (valtion laitoksiin, viranomaisten toimintaan ja toisaalta viranomaiset toimivat luotettavasti, lahjomattomasti) on kilpailukykyä.
Aihepiiriä on tutkittu pitkään ja monista eri näkökulmista. Luottamus kiinnostaa taloustieteilijöitä, onhan se kaiken kaupan välttämätön ehto. Monet sähköistä, internetin välityksellä käytävää vähittäiskauppaa suunnittelevat kauppiaat ja sivujen koodaajat ovat joutuneet miettimään kuinka houkutella asiakas uskomaan kauppapaikan luotettavuuteen. Luottamusta ovat pohtineet myös eläintutkijat sekä sosiologit. Viime aikoina näitä teemoja on ollut melkeimpä jo muodikasta lähestyä evoluutiososiologian näkökulmasta. Tällöin on kysytty, että mikä merkitys luottamuksella on kulttuurissamme. Mikä on luottamuksen tehtävä?
Toisten mielestä luottamus on kaiken yhteisöllisen toiminnan tärkein ehto. Kaikkein alkeellisimmillaan se tarkoittaa välitöntä vastavuoroisuutta: jos saan hyvän saaliin metsällä, jaan sen naapureideni kesken. Tällöin voi odottaa saavani heiltä jotain joskus kun minulla itselläni on huono onni metsällä. Kehittyneissä yhteisöissä vastavuoroisuus on huomattavasti monimutkaisempi prosessi.
Kasvatuksessa luottamus on hiljalleen ja jatkuvasti kehittyvä "peli", jossa onnistumiset takaavat pääsyn jatkokierrokselle. Jos luottamuksen kehä rikotaan, on toisen harkittava omaa strategiaansa. Pitäisikö luottamuksen pettäjälle antaa anteeksi vai onko hänelle syytä kostaa tekemällä itse samalla tavalla? Peliteoriaa kokeellisesti tutkittaessa on havaittu, että sekä "anna aina anteeksi" että "kostaja" -strategiat ovat pitkällä tähtäimellä yhtä huonoja. Tietokonesimulaatiossa voitokkain strategia on ollut "anna kerran anteeksi ja kosta sen jälkeen johdonmukaisesti". Olisiko tästä jotain apua todellisen maailman ongelmatilanteita ratkottaessa?
3 kommenttia:
Niin... Hyvä kysymys. Ja hirvittävän vaikea. Eihän sitä tiedä kuin kokeilemalla. Ja kun rinnakkaisia (vertailuun kelpaavia) todellisuuksia ei ole, niin tieto onnistumisen "paremmuudesta" on vaikeaa.
Joskus olen miettinyt onko "anna anteeksi, mutta älä unohda" -tyyppinen hyvä ratkaisu. Tietenkin kohta 'älä unohda' on usein enemmänkin silmä silmästä -meininkiä, mutta jos ei olisi.
Ainahan luottamus saa kylkeensä klommon, jos se petetään.
Hurjan hyvä teksti, Telemakhos!
Omaa luottamustani ihmettelen aina uudelleen elämässä. Luotan työssäni kanssaihmisiin, itseeni, ratkaisun löytymiseen, opiskelijoihini... vaikka en tietenkään sokeasti. Harvemmin joudun luottamista katumaan. Luottamus tuntuu melkein kuin poikivan lisää luottamusta, ja opetustyössä epäluottamus oppilaaseen voi saada pahaa aikaan, samoin se jos opettajasta huokuu epäluottamus omaan itseen eli epävarmuus. Tulee ajatus että luottamus ja terve itsetunto käyvät käsi kädessä. Mitä mieltä olet?
Hei ja hoi!
Kaksi viikkoa on kulunut ilman, että olet tänne kirjoittanut mitään. Sitten kun aikaa moiseen liikenee, niin piristäisi päivää nähdä uusi päivitys opettajankoulutuksesta.
Eivät kai vaan joulun kiireet syö aikaa kirjoittamiselta? Hui, mikä ajatus!
Lähetä kommentti