Joku ehkä ehti jo pohtia, että kuoliko tämä blogi. Myönnän, että ajatus kävi myös omassa mielessäni. Ei tässä ole mitään henkilökohtaista. Samanlainen lamaannus iski myös muihin juttuihini.
En saanut sitä kasvatushistorian metodiikkaa käsittelevää käsikirjoitusta valmiiksi, vaikka Jari sitä kovasti toivoikin. Kirjan toimittaja teki kauheasti hommia tekstini kanssa, mutta en voinut hyväksyä lopputulosta. Siinä oli liian paljon ongelmia, liian suuria virheitä ja liian köykäistä argumentaatiota. Sanotte nyt, että olen ehkä tullut liian kriittiseksi, eikä kukaan muu kiinnitä huomiota tekstini ongelmiin. Niinpä niin. Mutta tällainen näkökulma on väärä. Tiedemiehen tärkein vastaväittäjä on hän itse. Ei pidä julkaista selllaista, minkä tietää keskeneräiseksi.
Olen väitellyt tästä asiasta lähiesimieheni kanssa. Hän on kannustanut minua kasvattamaan julkaisuluetteloani artikkelitehtailun avulla. Artikkelitehtailu on sitä, että sama juttu julkaistaan eri lehdissä - tekemällä siihen pieniä kosmeettisia muutoksia. Kätevintä on muuttaa vain otsikkoja ja tiivistelmää. Kasvatus -lehdessä julkaistavaksi aiotussa tekstissä on syytä pelata kasvatusalan jargonilla. Ripotellaan sinne tänne kasvatussanastoa. Sama juttu kelpaa Aikuiskasvatus -lehteen, kun muutetaan koululaitos oppilaitokseksi ja oppilas opiskelijaksi.
Liioittelenko? Ehkäpä, mutta pääajatus on tämä. Paljon "pisteitä" mahdollisimman vähällä vaivalla. Onko tällainen toiminta moraalisesti ja eettisesti perusteltua? Minun mielestäni ei ole, mutta esimieheni ja lukuisten muiden tiedemiesten mielestä se on ihan ok. He perustelevat tehtailua siten, että tällä tavoin tieteen tulokset leviävät tehokkaasti eri lehtien lukijakuntien keskuuteen. Eräs hyvä ystäväni, minua urallaan paljon nopeammin eteenpäin päässyt tutkija, kertoi vähän aikaa sitten, että hän lopettaa tehtailun. Kiittelin ratkaisua moraalisesti oikeaksi. En kuitenkaan viitsinyt huomauttaa, että lopettaminen tapahtuu vasta kun dosentuuri ja iso apuraha olivat taskussa. Ajattelen, että tiedemies ei saisi tujottaa pisteitä tai lukijakuntia, ei edes virkoja tai apurahoja; tutkimuksen kirjoittamisen motiivin on oltava toisaalla. Artikkelin voi kirjoittaa vasta tutkimuksen jälkeen (nykyäänhän niitä tehdään prosessin jokaisessa vaiheessa). Artikkeli syntyy halusta selvittää ilmiöitä itselleen. Tehtailu ei selvitä mitään, se vain toistaa aiemmin tiedossa olleita asioita.
Koetin vähän analysoida itseäni. Kysyin, miksi en saanut Jarin tekstiä valmiiksi ja miksi kirjoittaminen tuntuu niin vastenmieliseltä? Olenko väsynyt? Jos tämä on väsymystä, niin sitä ei selvästikään saa nukkumalla pois. Päädyin siihen, että olen kyllästynyt tai turhautunut. No siihen on yksi hyvä vastalääke olemassa: pitää tehdä välillä jotain aivan muuta.
Ostin itselleni lohdutuslahjan ja vaihdoin prätkää ilman mitään järkisyytä. En yleensäkään ole löytänyt mitään järkevää syytä omistaa moottoripyörää. Niin, voisinhan sanoa, että uusi fillarini BMW K1200R sopii huonokuntoisille asfalttiteille huomattavasti paremmin kuin edellinen Triumphini. Tätä on muuten aika vaikea päätellä pyörän ulkonäöstä; sehän on aika masiivisen oloinen. Ja sitten voisin sanoa, että tämä uusi pyörä on turvallisempi ABS -jarruineen. Niin, eikä ajajan tarvitse arvioida itse paljonko tankissa on bensaa, kun Bemarin ajotietokone hoitaa sen. Ai niin, ja kun vaimo haluaa kyytiin, voin säätää jousituksen kahdelle sopivaksi ilman työkaluja. Olen muuten sikäli onnellisessa asemassa, että vaimoni tykkää istua prätkän kyydissä. Pienet yhdessä tekemämme reissut ovat olleet todella tärkeitä ja hienoja kokemuksia. Harrastukselle ei ehkä kannata etsiä rationaalisia perusteluja, sillä kaikki ne tuntuvat aina täysin falskeilta.
Olin viime viikonloppuna kalassa Matin ja Timon kanssa. Löysimme mielettömän hienon kosken paikasta, jossa moni ei tiedä olevan edes virtaa. Satoi kaatamalla, mutta käytin sinnikkäästi valkoista Nalle Puh -pintaperhoa. Ensinnäkin pintaperhoja ei ole järkeä käyttää näin myöhään syksyllä: kalat ovat katsoneet pienistä almanakoistaan, ettei pinnalla lentele enää syötäviä otuksia. Toiseksi - jos nyt joku otus olisi vielä puolihorteessa lentelemässä - niin ei se ainakaan kaatosateessa pörräisi. Sain silti porukan ainoan kalan; kauniin, mutta alamittaisen, purotaimenen. Onneksi kalat eivät lue perhokalastusoppaita.
Tulipa muuten kokeiltua, kestääkö avonaisessa pakastepussissa oleva Canon G6 kamera 10 sekuntia joessa kellumista. Kestää!
2 kommenttia:
Lisää yo:n ihmeellisyyksiä
Tiedän henkilön, joka teki väitöskirjaa 20 v., niistä 14 assarina. Kyllä, tiedän ettei sen pitäisi olla mahdollista. 9 v:n jälkeen tuli 5 v, se oli sellaista siirtymäkautta… Väitöskirjan asemesta tuli itsemurha. Asia on vaivannut henk.kohtaisestikin, mutta erityisesti siten, että ko. proffat olisivat voineet muutaman vuoden välein kysyä, mitä kuuluu. 10 v. jälkeen hiljaisuuskin voi olla painostavaa. Ehkä noissa nyk. systeemeissä on jotain hyvääkin?
Etsin yo:n sivuilta tietoa a:sta ja päädyin ö:hön, gradunteko-ohjeisiin. Pidin niitä vitsinä, ja vaihdoin ryhmää ja sitten ainetta. Tämä ei liity kasv.tieteeseen, mutta ohjeet olivat tällaiset ja melko yhteneväiset: fontti Arial, 12 pistettä, riviväli 1,5, marginaalit 2cm, laajuus 80 -120 sivua yms., jäsentely…
Varmaan on ajateltu oikeusturvaa, selkeyttä, asioitten helpottamista, mutta, mutta…
1) Eräs näistä ryhmän vetäjistä on opiskelijoitten erikoisesti inhoama. Hänelle 20 mm. tarkoittaa todella sitä, että 19 on liian vähän ja 21 liian paljon, ja hän todellakin mittaa marginaalit ja vaatii ne korjattavaksi!
2) Kun muotoa on tarpeeksi, kyllä se säätelee lopputulosta. Mitä olen väitöksiä kuunnellut, kyllä niissä lyöntivirheitä käydään läpi.
3) Kun meikäläinen opiskeli, sanottiin, ettei esitelmää ja gradua mitata viivoittimella.
4) Kaipaisin vapautta vähän muuhunkin. Esitin itse aikoinaan itselleni jotain sellaista aihetta kuin “hyönteisten seksielämä Linnén mukaan.” Hyvää tarkoittavat ohjaajat (he varmasti toimivat tosiaan sen mukaan, mitä pitivät minulle parhaimpana ratkaisuna) muuttivat aiheen muotoon “sääsken seksielämä kaikkien lähteitten mukaan”. Jälkeenpäin tuosta esittämästäni “aiheesta” on tehty parikin tunnettua tutkimusta.
Voi olla, että ymmärrän sen, että väitöskirjan tulee olla lujaa rakennusaihetta laajaan rakennukseen, jota tieteeksi kutsutaan, ja väitöskirjan on löydettävä paikkansa. Kaikki eivät voi tehdä kattoa.
Entäpä gradu? Eikö olisi mahdollista sallia jollekin taivaanrannan maalaamista leveällä pensselillä ja toiselle (ehkä sitten juuri sille varsinaiselle tutkijanalulle) pointillismia? Voi olla, että taivaanrannanmaalarille käy kuten heikäläisille käy, mutta varoittavan sanan jälkeen vastuu olisi tekijällä, ei ohjaajalla.
Äläkä hyvä mies lopeta plokia, minne minä sitten ruinaan 20 v. vanhoista frustraatioista. Minulla ei ole blokia, olen vitsaillut, että jonkunhan pitää muodostaa se yleisökin…
Kun ohjaaja keskittyy rivivälien kommentointiin, ei hän luultavasti ole ehtinyt/ viitsinyt lukea käsikirjoitusta.
Kirjoittamani proseminaariohjeet sisältävät tarkkoja muotoiluohjeita (marginaalit, rivivälit jne.). Tämä on tietenkin täysin turhaa niuhottamista 99%:ssa tapauksista. Mutta joskus tulee sellaisiakin, jotka keksivät palauttaa runoksi ladotun esseen - kun sitä ei oltu erikseen kielletty. Kirjoitin oppaaseeni näkemyksiä proseminaarin sisällöstä ja tavoitteista, mutta kovin tarkkoja ohjeita en onnistunut tuottamaan (koska emme päässeet ohjaajien kesken näistä asioista yksimielisyyteen)
Mutta tätähän et tarkoittanut, vaan sitä, ettei muunlaisia (kuin taittoa koskevia) ohjeita saa. Se on minunkin mielestäni outoa. Tosin jotkut oppiaineet ovat tuottaneet ihan asiallisia ja hyviä graduoppaita. Se taitaa kertoa jotain näiden oppiaineiden pedagogisen ajattelun tasosta.
Älykkäät tutkijat ja opiskelijat huomaavat asioita tarpeeksi tutkittuaan oman tietämyksensä ja mahdollisuuksiensa rajat. He tajuavat myös, että kukaan muu ei tajua näitä rajoja. Se voi masentaa. Olen myös ollut seuraamassa väitöstilaisuuksia, joissa on voinut huomata, ettei väittelijä ole itsekään ymmärtänyt mitä on kirjoittanut. Eikä edes sitä, että asiassa olisi jotain outoa.
Olet oikeassa sen suhteen, mitä sanot "vapauksista. Harva opiskelija osaa kertoa ohjaajalleen, millaisia neuvoja tai ohjaustyyliä hän kaipaisi.
Lähetä kommentti